Elämää vai kuolemaa, takaperin kuljetaan

Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa, mutta en oikeasti tiedä miten minulla on mennyt viimeiset viikot. .. Huonosti, kai? Vai hyvin? Olen elossa. En ole käynyt koulussa. Huomenna on koulua ja uusi psykologi.
Piirrän ja turrutan ahdistustani liikaa alkoholiin. Rahatilanne on tiukka ja pilvikin maksaa. Toisaalta pärjään ihan ok. Olen yksinäinen, mutta en osaa puhua kellekään. Kukaan ei oikeastaan tunne minua, kuinka voisi, en minäkään tunne itseäni.
Huhhhuh.

Sumu on sana, ihan sama

Blogiin on tullut vähän vähemmän tekstiä, kun olen lähinnä keskittynyt sanojen kirjoitteluun ja piirtämiseen. Sillä tavoin olen yrittänyt purkaa tätä paskapommia sisälläni, etten poksahda ihan pum pam. 

Kaikki tuntuu taas menevän päin helvettiä ja kadotan itseni enemmän ja enemmän pääni sekamelskaan, enkä meinaa tunnistaa totuutta valheesta. Olen oppinut valehtelemaan itselleni niin hyvin, että olen onnistunut lähes uskottelemaan kaiken todeksi. En tosin tiedä edes vaivaako se minua. 

Päivät ovat usein sumuisia, mutta olen alkanut tottua siihen, yritän pitää sen piilossa muilta ja muistuttaa itseäni olemaan läsnä, vaikka tuntuukin siltä, että olisin jossain verhon takana muista.

Onnistuin olemaan Pojan kanssa kaksi päivää mukavasti, mutta kolmantena päivänä en enää kestä itseäni, enkä ketään lähelläni. Vetäydyn ja välttelen kosketusta - se ei tunnu hyvälle. Mikä mua vaivaa?

En onnistunut tänäänkään menemään kouluun, vaikka olisin halunnut. Otin tosin edellisiltana pitkästä aikaa yhden ketipinorin, mutta oikeasti totuus oli vain siitä, että olen laiska enkä jaksanut herätä. 

Lopulta kahden aikaan päivällä herätessäni kaikennäköisiin painajaisiin aivan hikisenä vihasin itseäni niin paljon, että marssin ulos koira mukanani, kuulokkeet mättöä soittaen ja kirosin itseäni. 

Poika ei kestänyt käytöstäni, enkä minä omaani, joten onnistuin ajamaan hänet pois luotani, jälleen kerran surullisissa väleissä. -- Ei mulla oo mitään tietoa miten käsitellä ihmissuhteita, kun en osaa käsitellä edes itseäni. 

Ystävä kertoi, kuinka ihana olen, kun olen selvinpäin, mutta miten vittupääksi muutun humalassa -- huoh. Ei ole ensimmäinen ihminen, joka tuosta huomauttaa. Alkoholin avulla olen onnistunut pilaamaan niin paljon ihmissuhteita ja aika paljon osia itsestäniki... luulisin. Olen kuitenkin yrittänyt vähentää. Kesän poliisikyydityksen jälkeen, kun minut oli löydetty sammuneena puskasta olen vältellyt viinan juomista. Yrittänyt jopa vähentää oluen juomista, silti muutama menee joka päivä. 

Parasta huvia on seikkailla paikallisbussissa, kuunnella musiikkia ja juoda salaa kaljaa. Omia pieniä hiipparin huvia. Ei mulla täällä kyllä yhtään kaveriakaan ole, jonka kanssa voisin hengailla täällä uudessa asuinpaikassani. Ainoat kontaktit tapahtuvat vain koulussa. Välillä se harmittaa minua, mutta en ole löytänyt ketään ihmistä, jonka kanssa tulisin luontevasti toimeen. Olen muutenkin niin sekasin, että uusien ihmiskontaktien luominen on vaikeata pitää yllä, mutta silti olen aina valmis lähtemään minne vaan, jos minua pyydetään. 

Paino oli viikonloppuna 49.1kg. En oikein tiedä olenko tyytyväinen, toisaalta en välitä paljoa mistään. Nyt olen syönyt puolilevyä suklaata ja ties mitä pojan lähdön jälkeen, ja oksennellut sitten vuoron perää. Hurraa. 

Päätä harmaa, enkä osaa kertoa asioitani kellekään vakavasti. Psykologillakin puhuin lähinnä täyttä paskaa. Toisaalta siihen vaikutti se, että aluksi minua haastatteli pari opiskelijaa ja tilanne lähinnä huvitti minua. 

Otin pari opamaxia, jotta oloni rauhoittuisi. Beissiki maistuis, mutta on niin paskaa settiä, että vois käydä polttaa jotain paskaks. Vitutus rahakriisissä olevalle. HUOMIO! Vitun kela.

Jee viimeinen kerta, kun puhun raha-asioista oikeastaan missään, mutta on mennyt paremminkin, eikä rahaa ole mennyt oikeasti mihinkään muuhun kuin päihteisiin. hups.

Toivotan kaikille kuitenkin hyvää syksyä, vaikka syysmasennus iskeekin sen mukana. Yritetään kuitenkin nauttia niistä pienistä auringon pilkahduksista ja kauniista lehtien sävyistä- Kida