Tekstini on syöpää

Ei kiinnosta kirjoittaa. 
Olen valvonut viime yön. 
Jee.

Joulu oli ja meni. Oli ihan kivaa ja rauhallista viettää joulua perheen kanssa.
Sain uuden kahvinkeittimen, mikä taitaa olla ihan hyvä asia, sillä kahvinkeittimeni oli vuodelta 1997. Se piti kamalaa ääntä ja keitti kahvia n. puolisen tuntia.
Ehkä nyt jaksan alkaa taas keittelemään kahvia hieman aktiivisemmin. (Toisaalta kahvitauko on ollut vatsani kannalta erittäin hyvä.)

Olen vähän väsynyt ja hukassa elämäni kanssa; (Yllärikö?)
Olen odottanut elokuun lopusta asti psykologiaikaa, jonka vihdoin sain joulukuun alulle, mutta päivää aiemmin - vailla selityksiä - aikani peruttiin. Jukoliste mulla flippas ihan totaalisesti.
Ei ihmekään, koska tämän syksyn piti olla kuntouttavaa säännöllisen terapian avulla, jotta kykenisin jatkamaan joulun jälkeen koulussa. No voitte arvata, etten ihan ole siinä kunnossa, koska en ole saanut minkäänlaista apua ongelmiini.
Olen kyllä nähnyt kahdesti lääkäriäni, joka hänkin kertoi ottavansa ensimmäiseksi asiaksi hoitaa minulle psykologi.
En sitten tiedä, että hukkuiko tieto postissa. Hmm.
Alkaa joo olla vähän surkuhupaisaa, että tässä on käytännössä vain vuoden pyöritellyt peukaloitaan ihan vitun paskana ja näin tämä homma toimii.
Hohhoh.
Ensi vuoden alkuun minulle on kuitenkin varattu aika haastatteluun, jonka perusteella katsotaan sitten sovinko johonkin kolme kertaa viikossa tapahtuvaan "etsitään uusia harrastuksia tms. sisältöä elämääsi". (#sinäsyrjäytynytnuori)

Tänään on ollut krapula pitkästä aikaa, ja pakko kyllä sanoa, ettei kestä niin kroppa, kuin henkinen puolikaan oikein alkoholia mitenkään. Koko päivän olen kärsinyt nestehukasta ja hiippaillut varovasti menemään, jotta en vahingossakaan oksentaisi.
Paino on muutenkin meinannut laskea jälleen, eikä mun kunto kestä enempää painon laskua. Vituttaa. Miten ensin voi vuosia toivoa, että saisi painonsa näin alas ja tapella painonpudotuksen kanssa, joka ei meinannut mitenkään onnistua. Nyt tilanne on täysin päinvastainen. En vain millään meinaa saada tarpeeksi kaloreita ja ruokaa päivässä. Tämä on ihan yhtä vaikeaa.

Ei tässä kai muuta. Tänään aion nukkua.

Syöminen

Nyt kun luen edellistä tekstiäni ja kohtaa, jossa sanon, että olen päässyt syömishäiriöstäni, mietin, että missä saatanan aivolobotomia-häiriössä olen sen kirjoittanut.

Painoni vaan laskee, koska en saa syötyä tarpeeksi. 

Vaikka en enää pakonomaisesti ihaile sairaanloisen laihoja ihmisiä, enkä laske jokaista kaloriani, niin syöminen on todellakin haaste.

Olen aikojen saatossa onnistunut jokseenkin paskomaan minun näläntunnistusohjelmani, minkä vuoksi saatan havaita aamupalan jälkeen, joskus illalla kymmenen aikaan, että onpas vähän heikko ja paha olo, enkä ole syönyt mitään.
Kuntoni heikkenee ruuan puutteesta, mutta välillä minun on vain niin vaikea saada mitään alas, ilman, että jokainen nielaisu tuntuu myrkylliselle ja pahoinvoinnin esiasteelle.

Kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää.