Tip Tip Tip

En ole kirjoittanut; sanoja ei ole. Välillä haluan kuolla. Toisaalta haluan elää, mutta elämiseen tarvitsen tulevaisuuden, jolle luon perustuksia juuri näin opiskelun aikoina. Minun perustukseni ovat jo nyt vajoutuneet mutaan ja paskaan.

En ymmärrä kuinka voin tuntea oloni niin ulkopuoliseksi, missä ikinä olenkin. Joku näköiseni heittää surkeita läppiä ilmaan ja yrittää päästä mukaan, mutta törmää jokaisella kerralla muuriin, joka kaikkien muiden ympärillä on. Tai ehkä hän törmää omaan muuriinsa.

Olen lihonut. En halua liikkua. En halua tehdä mitään. Haluan syödä suklaata ja vajota. Tai olla kännissä, sekin käy.

Vanhempieni kanssa on jatkuvasti konflikteja. En ole koskaan halunnut muuttaa näin paljon pois omasta kodistani. En ymmärrä, miksi kaikkien kotonani olevien pitää jatkuvasti arvostella ulkonäköäni, elintapojani ja luonnettani. Olen esimerkiksi varsin tietoinen ulkonäöstäni ja siitä faktasta, että olen 10 kiloa painavampi, kuin vuosi sitten. Tiedän myös, että tätä tahtia minusta tulee vuoden sisällä helposti ylipainoinen ja minun pitää uudistaa koko vaatekaappini, koska mitkään nykyiset vaatteeni eivät tule mahtumaan minulle. Mutta tämä ei helvetti soikoon ole kenenkään muun, kuin minun ongelmani. Vai?

Teekutsut

En halua asua kotona! En halua olla tässä maailmassa! EN halua elää, olla, pystyä, tahtoa, toimia! EN halua nukkua, koska unen jälkeen päivä kohtaa minut kirkkaana, kutsuvana - haluaa minut elämään. Yö kietoo pimeyteensä, antaa olla turvassa. Ei ketään muita. Ja silti kuolet joka hetki uudelleen.

En ole kirjoittanut hetkeen. Ei huvittanut. En saanut tekstiä aikaan.

Vappu tuli. Hauskaa oli ja ryypättiin, mutta  En halua olla selvinpäin - edes nyt. Tämä on täyttä paskaa. Kaverini ovat kuitenkin normaaleita nuoria ft. normaalit huolensa, joten heitä ei pahemmin kiinnosta jatkuva känniputki ja vanhemmille valehtelu. Joten täällä minä olen; yksin huoneessani, naama sotkettuna huulipuna ja käsi terää kaivaten. En viiltele - en tee sitä, EN! Tai en tiedä. Vittu. En jaksa viillellä. En jaksa varoa, ettei lakanani sotkeutuisi vereen, tai varoa, ettei kukaan huomaisi jälkiä.

Minä vajoan, lihon. Olen lihava ällöttävä. Vitun oksettava. Minä en ole mitään. Olen säälittävä haiseva ihmisruho, joka ei halua edes suihkuun. Suihkut iljettävät minua. Joudun katselemaan omaa höllyvää ruhoa, koskemaan siihen. Tuntemaan sen vastenmielisen pehmeyden.

En jaksa olla läski, enkä jaksa olla mitään muutakaan. Miksen saa vain lentää pois? (miksen halua lähteä?)