Tip Tip Tip

En ole kirjoittanut; sanoja ei ole. Välillä haluan kuolla. Toisaalta haluan elää, mutta elämiseen tarvitsen tulevaisuuden, jolle luon perustuksia juuri näin opiskelun aikoina. Minun perustukseni ovat jo nyt vajoutuneet mutaan ja paskaan.

En ymmärrä kuinka voin tuntea oloni niin ulkopuoliseksi, missä ikinä olenkin. Joku näköiseni heittää surkeita läppiä ilmaan ja yrittää päästä mukaan, mutta törmää jokaisella kerralla muuriin, joka kaikkien muiden ympärillä on. Tai ehkä hän törmää omaan muuriinsa.

Olen lihonut. En halua liikkua. En halua tehdä mitään. Haluan syödä suklaata ja vajota. Tai olla kännissä, sekin käy.

Vanhempieni kanssa on jatkuvasti konflikteja. En ole koskaan halunnut muuttaa näin paljon pois omasta kodistani. En ymmärrä, miksi kaikkien kotonani olevien pitää jatkuvasti arvostella ulkonäköäni, elintapojani ja luonnettani. Olen esimerkiksi varsin tietoinen ulkonäöstäni ja siitä faktasta, että olen 10 kiloa painavampi, kuin vuosi sitten. Tiedän myös, että tätä tahtia minusta tulee vuoden sisällä helposti ylipainoinen ja minun pitää uudistaa koko vaatekaappini, koska mitkään nykyiset vaatteeni eivät tule mahtumaan minulle. Mutta tämä ei helvetti soikoon ole kenenkään muun, kuin minun ongelmani. Vai?