Poikaystävä nukkuu sikeänä vieressä - se kuorsaa -mua vituttaa.
Uni ei tule. Ahdistaa. Kääntyilen äkäisenä sängyssä. Toinen kysyy välillä mikä on.
Eihän mulla kai mikään ole. Ainakaan tiedostettua. Ahdistaa ja inhottaa kaikki. Toisen kosketuskin tuntuu pahalle.
Olen lihonut. Vaikka tänään naurahdin lihovani 10kiloa, syömällä pojan kanssa herkkuja. Johon poika totesi minun vain laihtuvan. Jos tällaista illuusiota on ollut ilmassa se tulee katoamaan ainakin viime päivien herkuttelujen myötä.
Ahdistaa ajatus pojasta ja kavereista. Kummat valitsen. Olen koko kesän ollut pojan mukana. Kohta kaverit ei enää mukaan pyydäkään, kun olen koko ajan menossa. Silti en haluisi ajaa poikaa pois luotani.
Itseinho tosin alkaa kasvamaan ja se näkyy ulos päin. Ehkä tosiaan pitäisi ajaa poika hetkeksi omaan kotiinsa, jotta saisin rauhassa itkeä ja sekoilla. Pojalla on ihmeellinen tapa osata piristää minua, mutta nyt en enää jaksaisi piristyä. Ei toinenkaan ansaitse näin omassa surkeudessaan vellovaa tyhmyriä.
... Olen niin (r/k)iittämätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti