Päivitystä

Kirjoiittaminen on taas jäänyt. Aina kun aion aloittaa keksinkin jotain muuta tekemistä ja jossain kohti alkaa tuntua, ettei ole enää mitään järkeä kirjoittaa kun niin paljon on jäänyt sanomatta.

Noh, se siitä. Ai että miten mulla on mennyt? 5 päivää paskaa 2 päivää kivaa. 5 päivää paskaa ja 1 päivä kivaa. Masentaa ei masenna. Haluan kuolla en halua kuolla. Ja sama rata jatkuu päivästä toiseen.

Ahdistuksen määrä on ollut ihan älyttömän suuri viimeaikoina. Enkä muista milloin oisin itkenyt näin älyttömästi. Oon niin väsynyt tähän kaikkeen. Pilaan kaikkien mun läheisten elämän, enkä jaksa suurimpaan osaan kavereista ees ottaa yhteyttä. Tää on vaan hiton perseestä ja epäreilua.
Paino on suunnilleen taas korkeimmassa lukemassa ikinä, eikä se auta tähän yhtään. Mä vihaan VIHAAN mun peilikuvana. Mun turvonnutta vartaloa. Helppohan se on kavereille heittää läskiläppää, mut kuinka paljon hajoon samalla sisältä.

Tummuneita hiutaleita

Tänään lääkäri ja vanhempien kanssa psykologi.
Uudet lääkkeet ja jälleen jakso saikkua.

Oksennuskatkonkin päätin eilen. Kerkesinhän jo viikon hakata itseäni, ennen kuin tajusin, että voin helpottaa oloani muullakin tavalla. Sairasta.

Tänään koskin terottimen terään. Ihan pienesti, oikeastaan niin pienesti, että melkein nauratti, kun mietin, että mitä helvetin hyttysen pistoja teen.
Pitäisi lopettaa tämä lapsellinen pelleily - osaisinpa.

Mielialat ovat vaihdelleet tiuhaan. Hävettää, kun itkettää niin helvetin paljon suurimmaksi osaksi ajasta.
Välillä ahdistus meinaa tappaa minut sisältä päin, jolloin huomaan kuristavani kaulaani.

Pakko laihtua. Pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Harmi vain, että juoksulenkit yrittävät saada minut makaamaan metsään ja ajattelemaan kuolemaa.
Olen lihonut helvetisti. Syön varmaan enemmän kuin poika. Onneksi oksentaminen tuntui sujuvan siististi ja rutiinilla.
Nyt otin pikkumäärän unitabuja nassuun, että voin kadota tästä paskasta rauhallisemmille vesille.

Onhan tätä tekstiä ihan sairasta lukea. Anteeksi.
Ps. Tänään näin jo lumihiutaleita