Muutamia tekstejä olen työstänyt ja pari kuvaa piirtänyt, mutta se siitä.
Tänään olen tuntenut oloni yksinäiseksi. Tällä viikolla kaksi kaveria kävi, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, kävi luonani ja silti minusta tuntuu tyhjemmälle kuin koskaan. Toinen kavereistani oli asiakkaanani (oikeastaan ensimmäinen sellainen) ja minulla oli hauska aamu hänen kanssaan, mutta heti kun pääsin koulusta aloin juomaan kaljaa. Silti en halua tunnustaa sitä ongelmaksi, koska en tiedä mitä sitten tekisin.
Koulu on mukavaa, siellä usein saan jotain muuta ajateltavaa, kuin oma romutettu hautausmaani. Koulun jälkeiset illat ovat kuitenkin vaikeita ja välillä teen iltojen avulla aamut liian vaikeiksi herätä. Tapanani lähteä ulos, tai valvoa muuten niin mahdottoman pitkään. (Tietenkin sotkien alkoholia mukaan asiaan, niinkuin joka ikinen ilta)
Minulla ei ole täällä oikeastaan yhtään kaveria, muutama tuttava ja koulussa tulen ihmisten kanssa toimeen, mutta tuskin puhumme mistään järkevästä. Olen nykyään epäsosiaalinen ja huono tutustumaan ihmisiin, tai saamaan ihmisistä mitään irti, mistä voisin aloittaa oikean keskustelun. Silti haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta sellaisten, jotka ymmärtäisivät minua.
Välillä käyn älyttömän ylikierroksilla, varsinkin mies-asioissa. Toisaalta en välitä. Pieni yhden illan sekaannus tuntuu aamulla oudolle unelle, jonka unohtaa ennen aamukahvia.
En oikein edes tiedä mikä tämän hetken laihtumistilanteeni on. En omista puntaria, mutta viimeksi, kun kaksi viikkoa sitten punnitsin painoin 49,3kg. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan painoin 57,6kg.
En toisaalta osaa katsoa asiaa minkäänlaisena saavutuksena. Edelleen oksentelen silloin tällöin ruokien jälkeen. Niinkuin juuri äskenkin tein.
Nykyään en niinkään stressaa ruuan laadusta, yritän vain tarkkailla, etten syö liikaa. Juon kuitenkin niin paljon olutta, että kaloreita tulee aika paljon päivän aikana ja se kyllä pitää minut aika kylläisenäkin.

..<3 Kida
<KuvassaPikkuKidam2014(44.5kg)
Tsemppiä, säkin oot ihana! <3
VastaaPoistaFiilaan tota aikaansaamisen vaikeutta, välillä tulee kirjotettua kauheella innolla ja sit viikkotolkulla kaikki luominen tuntuu ihan mahdottomalta 😅
<3
Poista