Helou ja armokuolema.
Jos oisin rohkea laittasin pitämääni "videopäiväkirja"- tyyppistä materiaalia tänne. Hämmennyn itse lähes joka kerta, kun katson videoitani, kun tajuan, etten meinaa tunnistaa itseäni. Olot vaihtelee niin nopeasti ja muisti ei toimi - tai en jaksa muistaa. Videoiden avulla -samoin tämän blogin, - pystyn seuraamaan, edes jotenkin tekemisiäni/itseäni ja mahdollista kehitystä. Nyt kehitys on vain mennyt niin surkeasti alaspäin, etteo elämällä tunnu olevan minulle enää mitään tarjottavaa.
Pelottavat ajatukset siitä, miten joka päivä pohdin kuolemaan liittyviä tekoja ei tunnu enää ees niin pelottavalle, vaan liian todelliselle. Osaan jo kuvitella, kuinka kirjoitan kaikille rakkaille viimeiset viestit ja sitten tapan itseni.
En mennyt aamulla kouluun, vaikka laitoin useamman herätyksen, jotta menisin. Saisin elämääni jotain järkevää, mutta ei. En oikeasti tiedä olenko vain niin laiska ihminen. Itseinho tuntuu niin väärälle, jälleen, koska tiedän, ettei se vie minua mihinkään. Mutta minkäs minä ajatuksilleni mahdan, jos yritän jotain niille ne vain raiskaa mieltäni entisestään.
Koulusta tuli viestiä, että minulla olisi ollut tänään tapaaminen kuraattorin kanssa. Nyt se siirtyi torstaille, jolloin minulla on kuulemma myös terkkarintarkastus. En tiedä miten pärjään, tai pääsenkö noihin tapaamisiin. En osaa nukkua, mutta en halua syödä pinoreita tai melatoniinia, ei ne mua pistä nukkumaan, vaan koomaan, jolloin vihaan entistä enemmän itseäni, koska olen vielä toimimattomuuskyvytön kaiken laiskuuden lisäksi.
Venlafaxia olen syönyt noin kuukauden jo 225mg, mutta ainut olon muutos jonka olen huomannut on se, että sähköiskut ja vieroitusoireet tulevat vielä herkemmin, jos en ota lääkettä suunnilleen samaan aikaan joka päivä.
Olen taas juonut olutta, aika montakin. Pöhnä olo ja vaikea muistaa, mitä edellisiin teksteihin on kirjoittanut, silti tämä turta jumitus tuntuu paremmalle, kuin oikean elämän kohtaaminen. Tai no. Minkä oikean elämän. Ei minulla ole mitään elämää näin iltaisin, tai muutakaan tekemistä.
Onnistuin hajottamaan pari viikkoa sitten puhelimeni ja kadottamaan varapuhelimen. Ei siinä, mutta en saanut kirjoitettua tänne tai kuunneltua musiikkia. Musiikin kuulumattomuus on aika vaikeaa tällaiselle ihmiselle, joka elää aika paljon sille. Varmaan osaatte samaistua.
En ole saanut syötyä, kuin yhden eilan raparperijogurtin tänään kahvin kanssa, koska kahvi olisi muuten tullut ylös ja närästys olisi ollut sietämätöntä. Ihan sama. En jaksaisi syödä ollenkaan, jos ei olisi pakko.
Onneksi kukaan ei seuraa minun ruokailujani enää, kun asun yksin, joten saan päättää niistä täydessä rauhallisuudessa, eikä kukaan voi pakkoruokkia minua.
Harmi vaan, että näillä elämäntavoilla saa lähinnä lihakset surkastumaan ja jäljellä jää "laihaläski", eli makkaroita tulee ja kaikennäköistä muuta joulukinkun ilosanomaa. Pitäisi saada urheiltua niin tiedän, että laihtuisin todella nopeasti.
Hei, olisi kiva kuulla esim. postausideoita, tai voisin tehdä jossain kohti jonkun maailman rakastaman kymysysvastaus - postauksen. Jos ketään kiinnostaa. ? <3 Kida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti