Ruttopilvi

16:11

Herään. Taas yksi kuollut kotikaupungissani. Nuori, juuri kortin saanut tyttö; tulee risteyksestä, osuu autoon, joutuu sairaalaan ja kuolee.
Ei kauaa sitten, kun eräs nuori - sulkeutunut poika, josta kukaan ei oikein tiedä mitään, - menee makaamaan tielle, jää rekan alle ja hänen jäännöksiään raaputetaan verisestä jäästä irti.

Päivä menee sumussa. Menen laskettelemaan serkkupoikieni kanssa, mutta tuijotan tyhjyyttä.
Otan tuopin. Ajatukset alkavat palaamaan, mutta olen fyysisesti liian rikki ja kipeänä enää laskettelemaan. Henkinen minä on jossain.
Tulen mökille ja saan luvan tehdä minttukaakaota - kaadan liikaa minttuviinaa sekaan, mutta käännän asian vain lämmittäväksi läpäksi. Nyt juon lisää kaikkea mitä saan käsiini.
Olen rauhaton, joten sen takia ehkä päädyinkin kirjoittamaan. En osaa oikein sanoa tai tehdä mitään. Olen varmaan jo humalassa.
Pitäisi syödä. Näin blogini perustuksia katsellen, niin ei todellakaan. Toisaalta, suoraan sanoen en koe painoani tällä hetkellä ongelmaksi, paitsi niinä kertoina kun eksyn puntarille ja ne ei näyttäkään 47kg vaan enemmän. Silloin se tuntuu pahalle ja ahdistavalle. En tiedä koenko itseäni lihavaksi, mutta en oikeastaan mieti ruumistani. Tiedän, etten halua olla enää ikinä iso. (Niinkuin kukaan voisi sanoa ikinä..) Enemmän minua ahdistaa tämä kuulumattomuuden tunne. En kuulu mihinkään. En perheeseeni, en luokkaani, en mihinkään ryhmään. Minä vain olen. Yksin. Yksin tämän keskellä, josta en voi paeta, muuta kuin kuolemalla, mutta se ei kuulu vaihtoehtoihin.

Haluaisin, että minulla olisi jonkinlainen tuki, jokin ryhmä, johon voisin kuulua, jotain minne kertoa tunteistani, tai kadottaa niitä. Ehkä enemmän kadottaa, mutta tämä yksin tunteidensa kadottaminen jonnekin syöveriin, mistä herään jälleen yksin aamulla, ei enää - tai ole koskaan - ollut minulle. En minä halua olla yksin. Haluan samanhenkisiä ihmisiä ympärilleni. Ihmisiä, jotka ymmärtävät elämän realiteetit, mutta osaavat silti mennä välittämättä paskaakaan mistään ylipalvoituista sosiaalisista normeista.
Haluan ihmisiä, joita ei kiinnosta, että olen sekaisin ja puhun liikaa. Haluan ihmisiä, jotka ovat kanssani ja puhuvat liikaa, mutta myös kuuntelevat ja jopa ehkä välittäisivät edes sen hitusen minusta, että kuuntelisivat myös sitä mitä minulla on mieleni päällä.

Toisaalta mieleni päällä on sellainen painava ruttopilvi, että en yhtään ihmettele, että minusta tuntuu välillä niin saatanan pahalle, kun tajuan, että autan vain muita ja sitten humalassa selittelen liikaa ja aivan outoja, koska tiedostan itseni.
En halua aina tiedostaa itseäni, en todellakaan. Sen takia haluan jotain minne voin hukata ajatukseni. Janoan hukattavuutta, lost not found ja sitä rataa.

22.32

Lääkkeet vedetty, että saa unta. Pelattiin jotain peliä äsken, ja kaikki ihan fine - niin varmaan, mutta ihan sama. Katson Trailer Park Boys, jotta maailma rauhoittuu. Öitä.

Sitä normaalia, ilman normeja

13.49

Tuntuu, että kuolen - nuo sanat pyörivät päässäni taukoamatta. Olen flunssassa ja kipeänä. En haluaisi, haluan mennä laskemaan, hypätä isoimmasta hyppyristä ja murtaa niskani - tai, sitten laskeutua niin mallikelpoisesti, että voisin kerrankin olla ylpeä itsestäni.
Olen jäänyt yksin tänne mökillemme, joten suuntasin samantien koluamaan kaikki kaapit, mistä voisin viedä muutaman tilkan alkoholia kenenkään huomaamatta; löysin punaviinia ja täytin muovipulloni sillä.
En jaksa, en halua, en pysty. 400Burana naamaan. Voisi katsoa lisää Black Mirroria, mutta sen surkeat tarinat vain taitavat ahdistaa minua. Toisaalta tällainen vellominen on sinänsä ihan turvallisen tuntuista - tuttua. Silti se laittaa minut sumuun, jossa en meinaa tuntea, tai tunnen liikaa ja käteni haluaisivat tuntea veitsen terän. "Hyvä kroppa, ruma mieli" - kuten joskus sanoin sarkastisesti. Ruma mieli- osuus on täysin totta, kropastani en sano enää sanaakaan. Oksentaminen käy mielessä ja välillä sorrun posliinipöntön halailuun, mutta toisaalta ei alkoholia saa oksentaa, koska silloinhan saattaisin menettää humalaprosenttejani.

14:37

Toivoisin, että joku puhuisi minulle, joku mukava. Tai edes soittaisi. Olen niin vihainen vieläkin Ystävällä siitä, kuinka hän viime baarireissullamme hylkäsi minut kahdesti ja nyt olen hänelle 70e velkaa. Ei minulla ole sellaisia rahoja. Kaikki sen takia, että mitä; olin pois koulusta hänen vuokseen? Sain olla yksin? Ja vedin huumeita, jotka aiheuttivat seuraavana päivänä vain kamalia itkukohtauksia. Ihan vitun mukavaa.

20:14

Pojalla on joku uusi nainen. Minua oksettaa nähdä hänen nimikirjaimensa Pojan biossa - minun paikallani. Vaikka menetin jo kauan sitten oikeuteni välittää.

22:07

Pelasin äsken vanhempieni, ja serkkujen kanssa tikkiä. Halasin äiti ja sanoin meneväni nukkumaan. Äiti halasi takaisin, ja sanoi: "Kiva, että olet mukana" - tuntuu hyvälle. Ehkä tämä päivä ei mennytkään ihan puihin ja voin mennä hyvillä mielin nukkumaan. Öitä. <3

What else is there - nothing - just like I Thought.

19.22

Olen perheeni kanssa Levillä.
Ahdisti jo etukäteen lähteä tänne, sillä tiedostan kaikki riippuvuuteni; varsinkin alkoholiin ja tupakkaan. Tupakka menee, minun juopotteluni ei. Minulla oli kamalia riitoja ennen reissuun lähtöä vanhempieni kanssa, jotka eskaloituivat aina käytännössä sanoihin "Kida painu vittuun täältä"
Eipä sillä, etteikö minun pitäisikin häipyä, mutta olisi ihan kiva saada myös pientä ymmärrystä, eikä aina luoda niistä kärpäsistä härkäsiä.
Täällä sitä silti ollaan. Vilkuilen hetkiä, milloin kukaan ei huomaan, että voin lorauttaa pari senttiä lisää viiniä - hakea kaljaa huoneeseeni. Kaikkea typerää.
Nyt istun huoneessani ja katson netflixiä ahdistukseeni. Otin yhden opamoxin, mutten usko 15mg vaikuttavan minuun, eikä koko aikaa voi nukkua.
Oli kyllä ihan kiva päivä päästä rinteeseen ja ajaa kelkalla, mutta nämä illat menee yhteen isoon ahdistuspalloon, jossa aivoni käyvät väärillä hormoneilla ja ajatukseni kiertävät isoa pahaa kehää, missä kaikki ovat uskottomia idiootteja.
Olisi ollut kiva lähteä kavereiden kanssa. Ne yleisesti ottaen hyväksyvät minut sellaisena kun olen ja se on hyvä. En jaksa esittää, yrittää olla parempi mitä olen. Pystyn kyllä toimimaan, jos saan vain ottaa sen oluen tai lasin viiniä (eli ainakin neljä). Täällä se on piilokaappi-juopottelua, minkä seurauksena mietin, että mitä helvettiä teen taas elämälläni ja mikä minussa on pielessä.
Olisi kiva istua ehkä iltaa vanhempien, ja kummieni kanssa, mutta olen varma, että minua arvostellaan ja kielletään. En uskalla puhua oikeita asioita, koska pelkään aiheuttavani riidan tai luovani vain huolta muille... ihan kun nyt en loisi; ainakin sellaista kuvaa itsestäni, että olen epäsosiaalinen puhukyvytön nurkan takana tupakkaa polttava "nuori aikuinen", eli käytännössä vammainen.
En tiedä. Vittu. Saisinko hakea lasin viiniä rauhassa. En uskalla edes kysyä, koska jos ne sanoo ei, minua vituttaa.

Meinasin lähteä pihalle, mutta eihän mulla ketään seuraa ole. Eikä rahaakaan tarpeeksi, että jaksaisin yksin mennä tuonne - puhumattakaan siitä, että minulla olisi enää sosiaalisia kykyjä tutustua yhtään kehenkään, jollei ihmiset aidosti tuo mielenkiintoaan ilmi ja tule suoraan minun puheilleni tuoppi mukana.

20:53

Katson Black Mirroria. En tiedä onko se kovin hyvä idea. Ajatukseni ovat jo valmiiksi äärimmäisen mindfuck-tasolla.
Ahdistaa tämä yksinäisyys on ikävä Hiisiä. En tiedä kannattaako minun ikävöidä ketään, jos olenkin vain yhtä myrkyllistä kokonaisuutta, joka ei ikinä kykene rakastamaan ja arvostamaan tarpeeksi. Mieleni tekee tepposia, enkä luota niihin. Haluaisin puhua jollekin, oikeastaan vain hänelle, mutten tiedä mitä sanoisin. Niinpä juon toista punaviinilasiani ja kolmatta oluttani. Otin myös mirtazapin 15mg. En edes oikeasti haluaisi nukkua, vaan selvittää tämän ahdistuksen syyn, mutta en tiedä onko se mahdollista.
Olen varmaan vain niin yksinäinen, etten osaa olla.