Demonit tekee musta vielä enkelin

Vaikeita aikoi. Haluaisin jo lähtee pois.
Kaikki muuttu ja tilanteet eskaloituu. Mun pään sisänen kuohu on ollut niin valtavaa, et tiesin sen jossain kohti hajoavan.
Lähen varmaan menee tosta koulusta. Nyt oon pojan luona, kun pakenin kaikkee tänne. Harmi vaan, et mun pää seuras perässä.
Vihaan itseäni ja vatsaani. Tänään oksensin pitkästä aikaa. Nyt haluaisin oksentaa vain kaiken mitä syön ja mitä olen. Haluun tuhota tän kaiken - tai oikeestaan vaan itteni. Vittu etten vaan enää jaksa! Tätä kaikkee esitystä ja leikkimistä. En ees tiiä kuka oon, en ainakaan se tyttö joka ulos päin näytän olevan. Enkä toivottavasti tosiaan se joka sisälläni elää.
Oli pakko lähtee himasta. Täällä sentään nousen sängystä ja käyn jopa välillä suihkussa, sekä vaihdan vaatteeni.
Puhuin äitin kanssa ennen lähtöäni. Kerroin kuinka paskalle tuntuu ja miten ajattelen välillä kuolemaa. Itkin kun mikäkin, mut helpotti sanoa tuo kuolema-asia edes ääneen. En oo uskaltanu puhua niistä asioista koskaan, enkä edes myöntää itelleni. Nyt ne ajatukset tosin vaan tuntuu niin todellisille, että pelottaa.
Koulun vaihto ahdistaa, eikä sekään oo vielä varmaa, mut ei tosta lukiosta ainakaan mitään tuu.
Nyt haluisin vaan paljon irtokarkkeja, et voisin purkaa tän kaiken paskan syömiseen. Sen jälkeen haluun laihtua olemattomuuteen.. jos en kerkeä poistuu täältä ennen sitä.

Junassa

Juna - pari huikkaa viinaa. Hei, pikkulauantai.. voisin hypätä junasta ja lähteä baariin - kyl mä yöpaikan saisin mistä vaan --- ajatus miten pahasti voisit toista satuttaa.
Nopeasti kalja alas ennen kuin konnari huomaa.

Mä pysyn junassa.

I´m a firefighter

Herranjumala kun säikäyttää itseänikin lukea tällä hetkellä edellisiä postauksia. On se jännä miten pohjalla sitä välillä voi käydä ja sitten sitä pystyy taas istumaan tässä hymyillen ja kuunnella hyvää musiikkia.

Mielialat on vaihdellut niin rajusti, ettei siinä ole mitään järkeä. Kun poika edellisellä viikolla tuli meille, meni ensimmäinen yö minun osalta itkien ja kuolemaa ajatellen ja seuraavat päivät nauroin ja olin kuin kuka tahansa onnellinen rakastunut tyttö.
 Kaikki menee lähes hyvin, kunnes tulee koulu. Mulla on ollut aika helppo kurssi ja selvisin siitä lähes kunnialla läpi, kunnes tuli koeviikko... no onneksi on uusinnan mahdollisuus. En vain ole kyennyt menemään kokeisiin, ahdistun ja itken joka yö ennen koetta, jonka jälkeen olen aamulla niin rikki, että... oijoij.
Voisin ehkä jälleen hakea sitä saikkua, mutta en tiedä auttaako se pidemmän päälle mitään. Ehkä pitäisi todella miettiä esim. koulun vaihtoa, lukio kun ei tosiaan ole helpoin vaihtoehto. Toisaalta lakin saantiin ei olisi enää niin pitkä matka, mutta kuitenkin ikuisuus. 
Ps. Huomenna meille tulee uusi koiranpentu :3 <33

vihreitä miehiä

Kävelin äsken metsässä ja halusin vaan niin helvetin kovasti jäädä sinne ja kadota tästä kaikesta. Käperryin palloksi mättäitten keskelle ja poltin tupakkaa. Ei se tuntunu millenkään, mikään ei tunnu.
Tulin kotiin ja lastasin liudan unilääkkeitä käsiini. Ja ai niin ne pari masennuslääkettä jotka jätin kesästä kokonaan. Ei niistä ollu juuri keväällä apua - ei varmaan nytkään. Anyway. Avasin viinapullon ja kiskasin ne vodkan vauhdittamana sisään.
Kuinka helvetin alas oon vajonnut. Ainakaan en viiltele. En tee saatana yhtään mitään. Pelkään niin vitusti tekeväni typeriä päätöksiä, että valitsen vain nukkumisen.
Tätä jaksoo on kaks päivää. Miten vaikeeta voi olla käydä ne pari päivää vielä koulussa. Nyt en kuitenkaan haluiaisi mitään muuta kun karata kotoa.
Näitten mun sekoilujen piti jo olla ohi. OHI!!! Miksei mun pää toimi mun päätösten mukaan?? En haluis taas pistää mun porukoita käymään tätä kaikkea läpi.
Musta oikeesti tuntuu et koulu on vahvasti laukaiseva tekijä tähän kaikkeen. Kesän selvisin melko hyvin, jos ei loppukesän hiipivät ahdistusta lasketa, mikä sekin tuli vaan koulun alun pelosta.
Mutta perkele.. ihmiset on tehty tänne töihin. Mitä mä teen? Auttakaa mua.
Oon vaan vajonnut. Hävettää kirjoittaa tätä tekstiä. En ikinä kehtaisi sanoa näitä asioita joillekin tutuille. Ei ne ansaitse tulla raahatuksi tähän pimeyteen. Kaikki tutut on päässyt jo sieltä ylös, enkä halua raahata niitä mukanani tänne.
Mun pitäisi puhua näistä ajatuksista pojalle. Niistä joissa olen vitun onneton, mutta en kuitenkaan hänen kanssaan. Musta vaan tuntuu että se ei jaksa tätä pelleilyä, mikä ei ole millään tavalla hauskaa. Ja pelottaa! Pelottaa niin saatanasti, että se jättää mut tän kaiken takia. Ei se tiiä puoliakaan miten huonosti mulla menee.
En tiiä miten se voisikaan ymmärtää. Sen ongelmat on oikeita konkreettisia ongelmia. Mulla nää on jotain vitun vihreitä miehiä, mutta se ei tee niistä olemattomia ongelmia... Miten tää kaikki on taas tässä.

Onneton

Mä en ole onnellinen. En tiedä olenko ollut pitkään aikaan. Luulen olevani onnellinen pojan kanssa, mutta mitä minäkin tiedän. Pitäisi osata luottaa vaistoihinsa, mutta mä olen vain aivan hukassa kaiken kanssa. Luulen olevani niin fiksu ja tietäväni asioista. Mietin syvällisiä ajatuksia ja luulen olevani jotain. Mitä minä oikeasti olen? - Pieni masentunut tyttö, jolla ei ole mitään hajua tästä maailmasta.

En tiedä mitä haluan. Olin ennen taistelija, rohkea. Nyt olen luovuttaja. Käperryn palloksi vastoinkäymisten kohdatessa. Itken. En osaa sanoa vastaan. Käyttää sanojani. Pääni huutaa sanoja, mutten saa niitä pihalle. Ylianalysoin. Ajattelen liikaa - vääriä asioita, vääriä ajatuksia.

En jaksa olla hereillä. Kiskon pari unitabua naamaan ja vaivun unten maille. Nukun älyttömiä aikoja, skippaan päiviä. En vain jaksa katsoa tätä maailmaan näillä silmillä. Odotan viikonloppua, toivon niiltä lohdutusta ja muutosta. Mitään ei tapahdu. Pysyn paikallani. Yritän asettaa pieni tavoitteita, mutten tiedä mitä ne olisi.
Pohdin suhdettani. Onko tämä sitä mitä haluan? Olen vain hemmoteltu paska, en minä oikeasti ansaitse yhtään mitään.
Leikin inhoavani draamakuningattaria, mutta huomaan itse olevani pahinta luokkaa. Minun näytökseni vain tapahtuvat pääni sisällä ja luovat vaivaannuttavaa kaaosta ulos päin. Olen sokea omassa savussani, enkä tiedä mihin suuntaan kulkea.

Tarvitsen apua, mutta tunnen oloni riesaksi. Olen varma, että jotain pahaa tulee tapahtumaan pian. Pelkään viimeisten ystävieni jättävän minut, mitä muka minulla on annettavaa. En minä tiedä.