Mä en ole onnellinen. En tiedä olenko ollut pitkään aikaan. Luulen olevani onnellinen pojan kanssa, mutta mitä minäkin tiedän. Pitäisi osata luottaa vaistoihinsa, mutta mä olen vain aivan hukassa kaiken kanssa. Luulen olevani niin fiksu ja tietäväni asioista. Mietin syvällisiä ajatuksia ja luulen olevani jotain. Mitä minä oikeasti olen? - Pieni masentunut tyttö, jolla ei ole mitään hajua tästä maailmasta.
En tiedä mitä haluan. Olin ennen taistelija, rohkea. Nyt olen luovuttaja. Käperryn palloksi vastoinkäymisten kohdatessa. Itken. En osaa sanoa vastaan. Käyttää sanojani. Pääni huutaa sanoja, mutten saa niitä pihalle. Ylianalysoin. Ajattelen liikaa - vääriä asioita, vääriä ajatuksia.
En jaksa olla hereillä. Kiskon pari unitabua naamaan ja vaivun unten maille. Nukun älyttömiä aikoja, skippaan päiviä. En vain jaksa katsoa tätä maailmaan näillä silmillä. Odotan viikonloppua, toivon niiltä lohdutusta ja muutosta. Mitään ei tapahdu. Pysyn paikallani. Yritän asettaa pieni tavoitteita, mutten tiedä mitä ne olisi.
Pohdin suhdettani. Onko tämä sitä mitä haluan? Olen vain hemmoteltu paska, en minä oikeasti ansaitse yhtään mitään.
Leikin inhoavani draamakuningattaria, mutta huomaan itse olevani pahinta luokkaa. Minun näytökseni vain tapahtuvat pääni sisällä ja luovat vaivaannuttavaa kaaosta ulos päin. Olen sokea omassa savussani, enkä tiedä mihin suuntaan kulkea.
Tarvitsen apua, mutta tunnen oloni riesaksi. Olen varma, että jotain pahaa tulee tapahtumaan pian. Pelkään viimeisten ystävieni jättävän minut, mitä muka minulla on annettavaa. En minä tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti