Katson, kuuntelen, puhun, selitän - istun paikallani ja tanssin. Juon, laulan, nauran... itken. Kaikki menee pikakelauksella eteenpäin. Miksen osaa pysähtyä?
Katsoa tätä maailmaa. Miksen osaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka osaisi katsoa sitä minun kanssani. Miksi tahallani kiusaan itseäni ja pakenen totuutta. Totuus on, että kaikki on jo mennyt, mutta en halua myöntää sitä. Yritän vain katsoa sormien läpi, enkä nähdä mitään.
Haluan... jotain enemmän. Jotain, mikä antaisi minulle - eikä veisi kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti