Kello on kaksi ja viskipullo on jo tyhjentynyt.
Eilen puhuin Pojan kanssa siitä kuinka vaikea minun on olla kaikkialla. En pysty olla rauhassa kotona, enkä enää Pojankaan luona. Vien liikaa hänen voimiaan mielialamuutoksillani. Vien liikaa omia voimiani yrittämällä aina miellyttää jotakin. Pää pointtihan on se, että minulla ei ole vielä mitään tietoa kuka olen, tai mitä haluan olla.
Kaikki ahdistaa. Yritän antaa päivien kulua päivä kerrallaan, mutta en tiedä kuinka hyvin onnistun siinä.
Netflix ja olut rauhoittaa. Poistaa turhia ajatuksia. Voin vain tuijottaa onttona jotain turhanpäiväistä höpöhöpö sarjaa - se tuntuu kivalle.
Olo on lihava ja flunssainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti