Ulkona on tummaa ja sataa lunta - ja minä kun luulin olevani lähellä kesää.
Liikaa pilveä liian usein. Mieluummin haluaisin olla alkoholisti, kuin nisti. Inhottaa, kun poika tuntuu innostuneen niistä vähän liikaakin. Toisaalta, ei pilvi minua sinänsä häiritse, mutta se saa vain oloni entistä enemmän lagiseksi, mielummin haluaisin olla pirteä. Myöskin porukka, jossa olen liikkunut Pojan kanssa koostu lähinnä eronneista 48-vuotiaista juopoista.
Olen niin loppu kaikkeen. En osaa aiheuttaa enää kuin kaaosta. En pysty puhumaan ihmisille ilman, että satuttaisin niitä. En ylipäätään osaa puhua ihmisille. En ole pitkään aikaan enää liikkunut kunnolla ystävieni kanssa ja puhunut heille. Oloni on yksinäinen.
Tulen hulluksi, kun en pääse urheilemaan. (Huom. olen liian laiska mennäkseni.) Nyt olen taas viikonlopun jälkeen päässyt johonkin kuriin ja pysynyt ruuan kanssa lähes rajoissa, toisaalta alkoholin tuomat kalorit taitavat mennä rajan yli, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut. Inhoan sitä, että olen tällainen "laiha läski", joka höllyy joka kulmasta uikkareissaan, mutta jota ei kuitenkaan kukaan kehtaa sanoa suoraan läskiksi, koska olen niin pieni luinen. Nykyään olen alkanut vihata jopa rintojani, ne ovat liian suuret ja liian roikkuvat - kaikki paidat näyttävät päältäni isoilta ja vatsani takia en pysty käyttää kireitä paitoja, koska niissä oloni on niin epämukava.
Tuntuu vain, että koko ajan vajoan lähemmäksi jotain hulluutta, mutta toisaalta pidän elämääni niin turtana, etten jaksa edes repäistä ja tehdä jotain kunnollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti