tiistai 5. kesäkuuta 2018

Aikaisintaan viimeistään avautumista

1.6. Klo: 19.19

Olen ollut maanantaista asti vanhemmillani, auttamassa pikkusiskon ylioppilasjuhlissa. En tosin koe saaneeni aikaan juuri mitään, mutta väsyttää silti aivan saakelisti. 
En pysty olla ilman alkoholia päivääkään ja heinäkuun viides lähenee nopeasti, jolloin minun pitäisi katkaista tämä vuoden kestänyt putki.

Eilen tulin Hiisin luota - jonka kanssa, olen yrittänyt saada välejä kuntoon, mutta minusta tuntuu, että vain ärsytän häntä - olin poltellut ja porukat luuli, että olin ympäri soosissa. Enpä kehannut korjata, että olin vaan saatanan savuissa. 
Tuntuu oudolle tehdä normaaleja asioita ja olla mukana perheeni arjessa. Tällaistako normaali elämä on - ei päihteitä, aikainen nukkumaanmeno ja herätys. En ole kovin varma siitä, pidänkö tästä, mutta ainakin tämä tuo hyvää taukoa iäti jatkuvasta sekoilusta.

5.6. 20:29

Edellistä tekstiä kirjoittaessani, en ajatellit, että minun tarvitsee litsätä siihen päivämäärä - mut hah, tarvitsi.
En koskaan saanut aikaiseksi kirjoitettua tekstiä loppuun... mutta tässä minä olen; Kirjoittamassa humalassa ja savuissa, hukanneeena päiväni.

Voisin pohjustaa, että tämä päivä on ollut äärimmäisen paska.
Aamulla (13:2) herään, kun isä soittaa, että opintolainaa ei enää ole - koska eihän sitä kesälomalla makseta -, ja äiti joutuu maksamaan vuokrani omista tuloistaan.

Seuraavaksi posti tuo minulle kirjeen, jossa on ilmoitus, että hoitoni ja lähetteeni lakkautetaan, koska en osoita motivoituneisuutta, koska en ole käynyt kahdella edellisellä lääkäri-käynnilläni.

Ensimmäisen yritin perua, mutten saanut ketään kiinni. Toisen kerran puhelimeni, ja sitä myötä kalenterini, oli tuhoutunut. Soitin 25.5 vastaanotolle, mutta aikani oli ollut 24.5.
He ilmoittivat kyllä, että minulla on aika psykologille 7.6 (en edes tiennyt, tai ollut saanut kirjettä tästä)
Nyt olen käytännössä kusessa. Olisin todellakin halunnut nähdä lääkäriä, jotta hän olisi voinut uusia reseptejäni ja myöntää sairaslomaa masennuksen vuoksi, jonka takia, jouduin hetkeksi keskeyttämään opintoni. (jälleeeeen!)

Otin yhteyttä etsivä-toimistoon, ja toivottavasti asiaan saadaan joku järkevä ratkaisu. Mutta tällä hetkellä näyttää, että jään pian asunnottomaksi, jollen saa rahaa jostain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti