Alku. Olen nyt selvinpäin, tai lähes, ollessani olen onnistunut tajuamaan asioita niin pitkältä, että olisi mielenkiintoista alkaa käydä osa osalta erilaisia kummastuksia, ja kenties mielenterveyteen ja jaksamiseen vaikuttavia tekijöitä näin omasta näkökulmastani.
Hypätään tekstiin:
Hypätään tekstiin:
Nykyään en anna itseni valvoa yli yhtä yötä pidempään, sillä toisena päivänä alkaa lievä äänien kuuleminen, sekä harhojen näkeminen; johtuen valvomisesta.
Kroppani alkaa hajoilemaan ja kipeys muovautuu jokaiseen raajaani, varsinkin alaselkääni ja hartioille. Pitäisi levätä, jotta näin ei kävisi.
Vesi on selkeä "trigger" näiden äänien kuulemiseen. Ylipäätään koko suihkutila on yleensä kaakelia ja muita kovia pintoja, missä tuhannet vesipisarat sinkoilevat joka suuntaan ja aiheuttavat kaikuja.
Kai tämä aiheuttaa olemattoman puheen muodostumisen, samalla kun rauhassa pesen hiuksiani lähes loppuun kulutetulla shampoolla.
Kai tämä aiheuttaa olemattoman puheen muodostumisen, samalla kun rauhassa pesen hiuksiani lähes loppuun kulutetulla shampoolla.
Mille äänet sitten kuulostaa? Mitä/kuka ne sanoo? onko se pelottavaa, tai pelkäätkö, että jotain sattuu mielenterveydellesi?:
-Yleensä, kun olen valvonut ja tämmöinen turha huutelu lähtee tulille olen ollut kämpilläni, ja siellä on muita.
Fakta on se, että jos käyn yhtään kierroksilla ja ihmisiä on paljon, niin olen tällä hetkellä aika hukassa toimintani kanssa. En pysty keskittymään ajatuksiini tai keskittymään toimintaani. Epäilisin, että juuri keskittymisen puutteen takia, minun muistoni on monin paikoin hyvin hämärää, koska en ole keskittynyt / pystynyt keskittymään. Syytän myös käyttämiäni päihteitä tästä tilanteesta, jos on vuoden kännissä, niin ei ihme, että muistot ja oppiminen on jäänyt aika lapasen saappaisiin.
Takaisin aistiharjoihin:
Takaisin aistiharjoihin:
Niinkuin sanoin, niin vesi on selkeä trigger, hana, lotina, puhumattakaan suihkusta.
Toistaiseksi tunnistan äänet ja harhat todellisuudesta, mutta olen perseillyt liian pitkään mielenterveyteni kanssa. Nyt, kun olen menossa vihdoin kohti tulevaisuutta, niin flippaaminen, jonkun: päihteiden käyttöön liittyvän valvomisen takia tuntuu aika hullulle ja turhalle.
Kerran valvomisen jälkeen olin saanut lähes kaikki ulos kämpältäni, mutta yksi puoli kaveri jäi kuitenkin toisen kaverinsa kanssa chillaamaan. Menin suihkuun, ja jumalauta sitä aistiharhojen pälätystä. Se oli lähes naurettavaa, mutta samalla aloin tajuta, että ei tämä ole enää edes leikinasia. Mitä, jos en yhtäkkiä itselleni vittuilun takia enää tunnistaisikaan todellisuudesta harhasta?
Yleensä kuulostaa siltä, että minusta kuiskitaan, jotain pahaa. Toisaalta, homma voi mennä myös niin äärirajoille, kuten kerran: ensin kuulosti siltä, että kämppääni tehtiin kunnon rynnäkkö, -( minun ollessa suihkussa) - ja ne äänet oli niin perkeleen aidoit, että käytännössä olisi voinut vannoa, että poliisit oli juuri saapunut kämpilleni tekemään kotietsintää ja pidättämään porukkaa, minun vain istuessa suihkussa.
Kaiken huippu oli, kun kerran yön valvomisen jälkeen valvoin vielä pitkälle seuraavaa iltaa. NoLähdin käyttämään ihanaa, maailman parasta koiraani, ja kun astuin ulos kerrostalosta, niin nurkan takana oli joku pirun irvi-tonttu. Silloin mietin, että ei jumalauta tämän pitää loppua.
Joten pelottaako?
Kyllä, minkä seurauksena päätin lopettaa tänään aineiden käytön ja omien aivokemioideni sotkemisen. Tämä on nyt loppu. Haluan kohti terveenpää elämää, kohti tavallista elämää. Minulla on nyt poikaystävä ja mahdollisuus ihan mihin vaan. Jos jatkan tätä kaavamaista käyttäytymistä tulen hulluksi ja jotain pahaa vielä sattuu.
Toivottakaa tsemppiä. Tämä vuoden huumausaineiden putki loppu nyt.
- Kida
Kyllä, minkä seurauksena päätin lopettaa tänään aineiden käytön ja omien aivokemioideni sotkemisen. Tämä on nyt loppu. Haluan kohti terveenpää elämää, kohti tavallista elämää. Minulla on nyt poikaystävä ja mahdollisuus ihan mihin vaan. Jos jatkan tätä kaavamaista käyttäytymistä tulen hulluksi ja jotain pahaa vielä sattuu.
Toivottakaa tsemppiä. Tämä vuoden huumausaineiden putki loppu nyt.
- Kida
EI KESTÄ. VITTU EI KENENKÄÄN KUULU OLLA VIIKOA HEREILLÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti