Lomalainen

Tänään oli jälleen psykologi. Kerroin hänelle suunnitelmistani ottaa sairaslomaa, koska koulunkäynnistä ei tällä hetkellä tule yhtään mitään. Kuin sattumankaupalla oli joku peruuttanut lääkärinaikansa ja sain samantien sairaslomalappuni huhtikuun puoleen väliin, sekä ketipinoreita nukkumiseen.

En oikein itsekään tiedä missä mennään. Välillä hajottaa niin äärettömästi, ettei mitään ideaa. Välillä kaikki on ihan okei. Huomenna vietetään kaverien kanssa alkoholitonta iltaa -äitini käskystä- juhlistaen pian tulevaa syntymäpäivääni. Sekin ahdistaa ja innostaa. En tiedä. Ahdistaa, kun pitää vielä siivota ja hoitaa niin paljon asioita.

Äsken olin aivan tosissani lähdössä ostamaan suklaata ja muuta mättöä, kun yhtäkkiä tajusin, etten se ole minä joka niitä haluaa. Ällöttää vain koko oma keho. Vihaan sitä, etten kehtaa käyttää vaatteita joita haluaisin, koska tunnen oloni niin lihavaksi. Tiedän, ettei ketään muuta kiinnosta mille näytän ja löytyykö minulta vatsamakkaroita, mutta itse en vain siedä sitä. Miksen vaan osaa hyväksyä itseäni ja päästää irti? Koko ajan tuntuu, kuin olisin valmiina juoksemaan pakoon minä hetkenä hyvänsä. Käräytän itseni hiipimässä ympäri taloa pää kumarassa. Yritän ryhdistäytyä.
 Otan osumaa mitä pienemmistä kommenteista, jotka eivät välttämättä ole edes tarkoitettu minulle. Pää syyttää minua kaikesta. Vie oikeuteni elää ja olla. Kun äiti alkaa huutaa siskolleni, pakenen omaan huoneeseeni peiton alle. Minun syy, minun syy. Senkin paska, laiska, lihava ihminen - sylkee pääni.