Koulu = ahdistus. Viimeviikolla oli psykologi - sovittiin parin viikon päähän uusi tapaaminen hänen kanssaan sekä toinen ravintoterapeutille. (Jo ehkä aikakin)
Heti kun poika lähtee elämä muuttuu malliin ahmin - oksennus - ahmi - oksennus - juo kalja ja vihaa itseäsi.
Olen lihonut ja peilikuvani vihaa minua. Pakko laihtua, mutta motivaationi liikkua on olematonta - säälittävää eikö totta. Joten oksentaminen on ainoa keino, jolla saan edes jollain tavalla hallinnan tuntemusta.
Aina välillä todella uskon parantuneeni tai ainakin toivon sitä niin kovasti ja sitten tulee hetki kun vajoan taas varjoihini ja ruokin niitä. Tässä sairaassa maailmassa on niin paljon helpompaa elää. Voin tehdä mitä vaan ja nauraa, että en se minä ole vaan ne saatanan möröt... hah. Minä se olen.
Äsken sain ahdistuskohtauksen ja tartuin saaliin ja... viilsin. En ole viiltänyt moneen vuoteen. Nyt haluaisin viiltää lisää ja samalla pää huutaa, että mitä vittua menit juuri tekemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti