Wannebe

En oo taaskaan käynyt koulussa. Ahdistaa lähes jatkuvasti, enkä jaksa hoitaa mitään asioitani. Muut ihmiset suunnittelevat penkkareita ja mä syrjäydyn. Oon niin rikki, etten haluaisi olla kenenkään tärkeiden ihmisten kanssa, koska en haluaisi heidän kärsiä minun vuoksi.

Ruoka ahdistaa, mutta sisko sanoi, että näytän laihemmalta, joten yksi plussa.

Pahinta on, kun ei voi tietää milloin tää olo loppuu. Poika pelkää, että oloni jatkaa pakenemista ja teen jotain itselleni - niin minäkin pelkää. Tekisi mieli viillellä, mutten kehtaa.

Alkoholin juominen on lähtenyt ihan käsistä, tai oikeastaan siitä on tullut jokapäiväistä tissuttelua. Vitutta, kun ei ole rahaa. 

Pelkään, että jos haen taas sairaslomaa koulu kieltää minua lähtemästä penkkaristeilylle, vaikka - niin tyhmää kun se onkin - se on ainut syy miksi olen jaksanut kitkuttaa lukion kanssa näin pitkää. Nyt tosin edes se ei saa minua iloitsemaan. En osaa odottaa mitään, enkä nauttia mistään.

Haluaisin ehkä töihin, jotta saisin rahaa, mutta en tiedä jaksaisinko käydä siellä, enkä edes osaa hakea töitä. Aina kun alan täyttää työhakemusta ahdistun kaikista niistä kysymyksistä. Olen vain säälittävä valittaja. Aamulla heräsin siihen, kun pää huutaa "paska mitätön ihminen". Miten musta tuli tällainen?

En osaa nukkua enää ja inhoan  unilääkkeiden ottamista, vaikka jossain kohti napsin niitä älyttömästi vain, ettei tarvitsi olla hereillä.