Autuas hilpeys ja rauha alkaa olla pois. Keveyden tunne katoaa yhtä nopeasti, kuin palavan tupakan savu. AHDISTAA - mutta mikä? Lähinnä Hiisi. Vittu. Aina tämä sama päänsisäinen taistelu siitä, että pitäisi vain antaa toisen olla ja elää elämäänsä, vaikka ei itse siihen kuuluisikaan. Harmi vaan, että niin kovasti haluaisin. - Ehkä tämä on vain pitkän yksinolon seurauksia ja hirmuisessa puutteessa eloa.Viikonloppuna nään Pojan pitkästä aikaa, ehkä tämä muuttaa edes jotain.
Pakko laittaa kahvia keittymään, keittymään niin perkuleesti, että voin kärsiä vatsakivuissani sängynalla. Mikään ei tunnu mielekkäälle ja kaikki vain ärsyttää. Onko pakkoa tuntea mitään.
Mun mielenterveys ei ole kunnossa. Aina tulee joo takapakkeja, mutta tällaiset muutama päivä kivaa ja sen jälkeinen täys masennus, kuin kärsisi pahimmasta krapulasta ja haluaa vain piiloutua maailmalta, säkenöivältä auringolta ja iloisilta ihmisiltä, ei tunnu normaalille.
Pelonsekaisin (lähinnä kieroutuneen iloisena) tuijotan välillä itseäni peilistä - ainakin kolme kiloa. Oluen turvotus on laskenut ja solisluut ovat nousseet enemmän näkyviin, kuin aikoihin. Olisi niin helppo pudottaa vielä muutama kilo.
Mieli alkaa tehdä huumeita, tarvitsisi vain rahaa. Narrina ollessaan ei tule pahemmin syötyä, eikä tule kyllä nytkään, ainakaan mitään järkevää.
Kyllä mä keksin keinon pilata terveyttäni, vaikka alkoholiin olenkin koskematta. Kai se on vain joku maailman laki, - mieleni laki- että minulla on pakko olla joku riippuvuus.
Tiedän kaiken terveellisen elämän rytmeistä, arkiliikunnan tärkeydestä ja kasvojen hoidosta, sekä hiusten laitosta. Mutta miksi jaksaa niistä mitään, jos se mielihyvä ei kuitenkaan kestä kahta sekuntia kauempaa. Jokin kyyninen pikkuakka sisälläni heristelee nyrkkiään ja saa kaiken kauniin muuttumaan rumaksi. En koe oloani etuoikeutetuksi, koen oloni uhriksi - mikä on vielä typerämpää. Vihaan olla itseni uhri, tai puhumattakaan muiden, mikä johtaa vain vihaisuuteen ja patoutuneiseen ahdistukseen, joka "johtuu kyllä jostain", niinkuin psykologit ja lääkärit ovat vuosia hokeneet.
Mikä perkele minussa on niin vialla, etten voi edes yhtä viikkoa nauttia kauniista kesäsäästä ja elää niinkuin muut. Siitä onnesta minä haaveilen, varmaan lopunikäni.
Hoitokeinoni: kahvia niin, että närästys on taattu. 10mg diapam, 20mg mirtazapin, puolikas rivo (nyt ei vaan jaksa) +tietysti 150mg venlaflax
Samaistun jollain tasolla. Voimia!
VastaaPoista