Noniin, tättärää se on täällä taas: oksennus. Ehkä tämä oli vain joku typerä sekoilupäivä, joka jää tummana hiipuvana pilkkuna menneisyyteeni, enkä sen pahemmin muistele tätä enää. Ehkä tämä on enne alkavasta ongelmasta, tai siis ilmiselvästi meillä joku ongelma tässä on, kun päädyin syömään rasian jäätelöä ja oksentamaan, vielä varsin määrätietoisella toiminnalla, jos saisin lisätä.
Okei, okei. Puretaan tätä vähän. Eli elämäni on mennyt aika tasaisesti syöden tosi terveellisesti, käyden salilla ja herkutellen lähinnä lakritsitaateleilla ja pähkinöillä. Toissapäivänä jouduin kumminkin pariksi yöksi evakkoon kämpältäni. Menin joskus aiemminkin blogissani mainitulle Hiisille, joka on eksäni, mutta olemmme vieläkin aika hyvissä väleissä. Hänen luonaan ei ollut ruokaa ja olin ottanut vain vähän evästä mukaan. Lähinnä jouduin siis kärvistelemään hirveässä nälässä monta tuntia, ennen kuin seuraavana päivänä menin kauppaan ostamaan ruokaa. Siitä lähti sitten alkuun aika maltillisesti, mutta pikkuhiljaaa vahvistuen ahminta ja itsensä järkyttävä täyttäminen. Tuntui todella siltä, kuin ihan paniikissa joutuisin itseäni nyt täyttämään, etten vaan laihtuisi ja kuihtuisi pois. No tämä tunne oli seuraavaan päivään mennessä muuttunut ihan päinvastaiseksi.
Nukuin kauniin päivän ohi, jota kaikki somessa olivat hehkuttaneet niin upean aurinkoiseksi ja tunsin jokseenkin surua ja pettymystä tästä johtuen. Tuntui myös vahvasti sille, että olen nyt taas syönyt niin paljon, että kaikki mahdolliset "tulokset" on nyt pilalla. (Vaikka näin ei tietenkään ole, mutta sille se tuntuu.)
Jäin jotenkin vellomaan tähän pettymyksen tunteeseen, en jaksanut mennä salille vaan kaikki mahdolliset "sairaat ajatukset" alkoivan pyörimään päässäni; Ostaisko huumeita, joisko viinaa, no edes tupakkaa, vittu mä viiltelen" - sanomattakin selvää, että se on aika törkeen raskasta elää tollasten ajatusten kanssa. Huumeet ei ikinä enää tule olemaan ratkaisu mihinkään, sitä osaa elämästäni "kadun" kaikista eniten ja usein mietin, miten kauniille sitä näyttäisikään, jos ei olisi koskaan sotkeentunut niihin.
Alkoholi - nope, viiltely - ei varmasti. Jäljelle jäi kohtuu vaaraton herkkujen ahmiminen, jotta voisin jotenkin päästä tämän kamalan ahdistus tunne vellomisen ohi ja selvitä päivästä. Niinpä varsin tietoisesti kävin ostamassa herkkuni, tietäen mitä myöhemmin illalla tulee tapahtumaan.
En yrittänyt oksentaa sieluani pihalle, se ei kannata, kenenkään hampaat ei tykkään mistään vatsahappohuuhtelusta. Niinpä varsin kivuton, tutulla rutiinilla menevä puklutusoperaatio ja se on siinä. Olo sen jälkeen? Ei juuri minkäänlainen, pettynyt ehkäpä, vähän surullinen, mutta toisaalta tilanteen hyväksyvä.
Ok noniin. Nyt sitten, mitä seuraavaksi? Huomenna aion aloittaa vaan alusta, jatkaa jälleen päivä kerrallaan. Aloittaen syömällä aamupalaa. Ei mitään kompensointia tai yliyrittämisiä. Nyt vaan rauhassa ja sitä oikeaa ruokaa naamaan riittävästi, ettei näitä ahmimistiloja syntyisi niin vahvasti. Harmillista, mutta sellasta tää välillä on.
Mitä kuuluu? - <3 Kida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti