Tekstiä ei ole hetkeen syntynyt. Enpä ole saanut aikaan mitään muutakaan. Noh.. joulukilot ovat viimein poistuneet epämuodostuneesta vartalostani, mutta nyt kammolla pelkään, etten saan kiloja enää enempää pois.
Psykologilla juteltiin maanantaina siitä, tarvitsisinko sairaslomaan. "En tiiä. Ehken ainakaan vielä, kun hiihtolomakin alkaa kohta."
Porukat eivät halua jättää mua viikoksi yksin hiihtolomalla. En kuulemma selviä. Harmittaa, ärsyttää, vituttaa. Mä haluan olla yksin. Eikö ne tajua, että mua stressaa niidenkin läsnäolo. Koko ajan pitää olla hieman pelko perseessä, jos pitäisikin olla tekemässä jotain muuta, kuin juuri sillä hetkellä on. Okei. Kyllä mä tajuan, että on ne ihan syystäkin huolissaan, mutta silti. Olin jo kerinnyt herätellä ajatuksia viikon alkoholiputkesta, syömissekoilusta ja kehon vihaamisesta. ...
Eilen olin jälleen alkomahoolin kanssa pelleilemässä. Vitutuskäyrät nousivat välillä aika korkeiksi ja nyt on rystyset mustelmilla, kun tuli pamautettua seinään pariinkin otteeseen.
Kotiin pääsin joskus neljän aikaan aamuyöstä. Tein itselleni valtavat ruokamätöt ja söin kokonaisen tuc-keksi paketin. Sitten meikit levinneenä oksensin jotain liejua, kun tajusin, että tänään mulla olisi circuitohjaus. Jotenkin se olo sitten lähti aivan käsistä ja purskahdin hysteeriseen itkuun. Sisko suostui tuuraamaan circuitin, että eipä tämä köyhä paska tyttö saa pennin pyörylääkään. Taisin jossain otteessa itkeä huoneeni lattialla omaa huonouttani. Koiraltakin pyysin anteeksi useampaan otteeseen. Onneks mulla on ees se. <3 Ehkä sillä alkolla oli jonkin verran vaikutusta, kun olin niin totaalisen rikki, mutta ei se mitään.
Mä en vaan nyt jaksajaksajaksa. Tuntuu kuin olisin mennyt jääkylmään veteen ja keuhkot pakahtuisivat. Se ahdistus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti