Askeleita, askeleita pakko saada askeleita. Kaljaa, kaljaa, pakko saada olutta - pakko juoda monta. Pilvi, pilvi - saisinpä pilveä, ei en halua leimautua nistiveikkoihin, mutta eihän pieni pössyttely pahaa tee.
Yksikään päivä ei suju ilman jotain pakkomaista oiretta; pientä ahdistusta, joka paisuu suureksi, pientä juomista, joka paisuu känniksi - ei edes tarpeeksi pärjätä. En tiedä mitä teen. Olen niin riippuvainen näihin kaikkiin... päihteisiin. Siinä samalla olen kuitenkin hukannut mieleni ajatella kirkkaasti ja nauttia asioista ilman sitä jotain pientä, edes tupakkaa.
Tarve laihtua on kova. Ainut, mikä inhottaa alkoholissa ja pilvessä, niin ne vie syömisen tuskan pois, jollen silloin tulee helpommin syötyä. Toisaalta ei. Tavallaan unohdan sen ruoan juomisen yhteydessä, sekä pilven, mutta kotiin tullessani syön ja olen niin väsynyt, etten jaksa oksentaa.
Vitut. Välillä olen liian väsynyt, että jaksaisin edes nukkua.
Psykologi mainitsi sanan hypomanian, ja googletin asiaa. Kaikki siinä käy täydellisesti minuun, toisaalta se on osittain aina ollut persoonallisuuteni piirre. Viikon päästä on lääkäri, jossa saan ehkä vihdoin lääkitykseni kuntoon. Mulla ei oo ollut mitään rauhoittavia, eikä mitään ja välillä oloni todella käy niin levottomaksi, että ainut mihin tukeudun on netflix ja olut - josta seuraa vain pahaa mieltä ja morkkista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti