lauantai 12. joulukuuta 2015

Kooma

En oikein tiiä mitä kertoisin. Välillä menee hyvin ja välillä tosi heikosti.
Eilinen yö meni ihan järkyttävässä pöhnässä. Lähdettiin kaverin kanssa ratailee ja päädyttiin loppujen lopuksi jatkoille jonnekin pilviluolaan. Olin ihan rikki ja loppujen lopuksi aamukuuden aikaan nukahdin. 10 aikaan kaveri repi minut sängystä ja lähdettiin kiireella bussia kohti, että päästäisiin kämpälle nukkumaan. Niinpä mä meikit levinneenä ja korkkarit väärissä jaloissa juoksin sinne pahuksen bussiin ja siihen mun muistikuvat päättyy. Kahden aikaan heräsin kivaan pieneen päänsärkyyn.
Paino on jossain 51kg paikkeilla, mutta tämän päivän jälkeen taas iloisen noususuuntainen. Ruokaa on syöty aivan älyttömästi ja mm. juustopöydästä tuli ihan muutamaa juustoa syötyä Tuc-keksejen päällä.
Keskiviikkona mulla on pitkästä aikaa psykiatri ja jo valmiiksi pelottaa. Oon kohtuu varma, etten pysty tekemään muuta kuin itkemään. Fuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti