tiistai 22. joulukuuta 2015

Miksen vaan osaa elää?

Syöty on ja paljon. Kaksi päivää naurettu kavereiden kanssa ja pistelty joulun herkkuja suuhun oikein urakalla. En ole edes oksentanut, vaikka ajatus päässä onkin kummitellut. Alkoholiakin tuli vedettyä oikein urakalla joululoman alun kunniaksi.
 Paino on pysynyt samassa 52kg paikkeilla, eikä varmasti joulun aikana tule menemään ainakaan alas päin. Olen lähinnä vältellyt puntaria, koska tieto siitä, että olen vain lihonut ei todellakaan auta minua. En jaksa tsempata itseäni edes liikkumaan.
Eilen vielä nauroin ja olin lähes ylipirteä. Juttelin äidille ja muokkailin samalla kuvia, mutta jo tästä aamusta tiesin, ettei tästä päivästä tulisi yhtään mitään. En olisi halunnut nousta sängystä ja tunsin kyyneleet silmissäni, ennen kuin kerkesin pestä kasvojani yön jäljiltä. Söin aamupalaksi liikaa ja ahdistuin. Huusin siskolleni, joka ihmetteli, mitä vittua mulle on tapahtunut. Niin kertokaa se? Miksen osaa elää ja nauttia?
Koko joulu ahdistaa. En halua lahjoja, en ansaitse niitä. En ole panostanut kenenkään muidenkaan lahjoihin, eikä minulla ole vielä edes kaikille perheenjäsenille lahjoja. Paketeiden kääriminen ahdistaa ja ajatus elämästä oksettaa. En mä jaksa tätä. Mä haluan vajota jonnekin tiedottomana, ettei mun tarvitse kestää itseäni.

2 kommenttia:

  1. Joku päivä sä nouset tuosta ja kaikki tuntuu vain pahalta unelta. Halusin tulla vain kertomaan, että luen sun kuulumisia säännöllisesti, siitä lähtien kun jätit kommentin mun blogiin ja löysin sitä kautta tänne.. Tsemppiä tyttö ja hyvää joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Sait hymyn suulleni. :) Hyvää joulua sinnekin<3

      Poista