Se on mä vaan mun pimee puoli

Kamala päivä. Aamulla oli ajotunti, eikä koko tunnista jäänyt juuri ainuttakaan muistikuvaa. Vasta ajotunnin jälkeen kävellessäni mieli maassa tupakkapaikalle, tajusin, etten ollut varmaan tuntiin miettinyt yhtään mitään.
Yksin röökillä ollessani yritin vahvasti vastustaa kiusausta jäädä maahan makaamaan ja pakotin jalat kohti koulua, vaikka koko ajatus olikin vastenmielinen. Kaverit oli perseestä, eikä ketään kiinnostanut mun elämä. Välillä tuntuu, että kaikilla muilla on joku oikeus valittaa niitten elämästä ja yritän tsempata niitä, mutta mulla ei oo mitään oikeuksia olla mieli maassa, eikä ketään kiinnosta auttaa mun pienissä probleemissa. Koulupäivä muutenkin tuntui tosi rankalle. (vaikka olin koululla vain hurjat 3tuntia!) Harkitsin vakavasti hyppäämistä kolmannen kerroksen kaiteelta, kun tajusin miten järjetön ajatus oli. Pelkään välillä itsäeni ja että teen jotain äärimmäisen tyhmää, mistä ei ole enää paluuta.

Koko päivän on meinannut itkettää ja kaikki on tuntunut älyttömän vaikealle. Välillä melkein tuntuu, että pelkään olla iloinen. En mä ansaitse olla iloinen. Mä oon lihava saamaton paska ja mä en saa tehä mitään, mistä voisin tulla onnelliseksi. Ihan järjetönhän toi koko ajatus on. En mä tajua mitä luulen saavuttavani sillä, että meinaan vaan jatkuvasti luhistua kasaan. Mua vaan pelottaa ehkä tuntea yhtään mitään. En tiiä miks musta tuntuu turvalliselle kellua tässä itsesäälipaskassa (jalihoa). Mä viihan tätä tunnetta! Ja silti en jaksa taistella irti tästä. Vittu.

Päivän aikana on mennyt:
Aamupala: Joulukalenterin suklaa
3 kuppia kahvia
Iltaruoka: hapankorppu, salaattia
Iltapala: hapankorppu, näkkäriä, pari lusikallista suklaakakkua, 3Fazerin sinistä suklaata, puuroa, jossa raejuustoa ja vadelmia, shottilasillisen verran jotain suklaamössöä, puolikas suklaakaurakeksi
(Ihan varmasti olen syönyt jotain muutakin, mutten saa päähäni mitä. D::)
Iltapala ahdistaa älyttömästi. Haluan oksentamaan hetihetiheti! Silti yritän parhaani olla oksentamatta, koska kiinni jäämisen riski on liian suuri.

Istuin äsken ahdistuneena sängylläni, kun äiti tuli kysymään mikä olo. Kerroin, että ahdistaa vaan kaikki ja että haluaisin oppia hallitsemaan ahmintaani. Äiti lupasi, että mulle tullaan hankkimaan apua ja kaikki kääntyy vielä hyväksi. (Jätin kertomatta, että haluaisin jatkuvasti oksentaa kaiken, mitä olen syönyt, koska en halua, että syömisiäni aletaan sen enempää vahtia.)

Mun olo on vaan niin toivoton. Oon niin pettynyt itseeni, kun en päivääkään voi olla herkuttelematta, enkä osaa hallita iltapalakäyttäytymistäni yhtään. Tosin kunniakseni on sanottava, että olin jo hakemassa valtavaa kakun palaa huoneeseeni, kun sitten päädyinkin mutustamaan vain hieman keksiä ja valittamaan olosta äidilleni. Väsyttää ja itkettää elää. En halua enää kouluun, vaikkei sitäkään ole kuin 5päivä. Hommia rästissä on kuitenkin älyttömästi, enkä saa mitään aloitettua, kun olen näin laiska paska. :/  (ei muuten enää ole ihmiskriisiä siitä yhestä tyypistä. Siinä kohti, kun joku voi nuolla niin monen eri ihmisen kanssa yksissä bileissä, kuin se niin - huhhuh. Alkaa jo vähän oksettaa ja naurattaa semmonen huorailu. Ei se oo mun arvonen xddd)