Hento

Niin hento niin herkkä. Niin kaunis ja hauras. Niin naurava onnellinen viaton sielu. Katse niin uljas leimuava loisto on uskoa täynnä tuo nätti niin vahva. Hiukset kuin hulmuava taivaalla säkenöivä harja. Huulet sitä ruusun punaa kirkkaamat täyteläiset - täydelliset.
 Kaunis tuo varsi tuulessa huojuva kukka. Nuppu tuo keväässä puhkeva kesässä elävä, leiskuva täydellisyys. Lämpöä rakastava hellivä neito. 

Mutta syksyllä kuoleva raiskattu hento.

Syksyyn nuo kuolevat kauniit nuoret. Aikaa pakoon juoksemaan ei jalat yltäneet ei tahdot riittäneet. Taistelee, repii ja kohtaloaan vastaan sotii, mutta pakko on tuhon vahvan synkän alla painua kasaan. Piiloutua koloon ja kuolla pois. Ei siipiä saanut selkäänsä kaikki. Oli sädekehäkin liian himmeä, tähtien joukkoon hukkuva lume. Voi yrittää ja taistella, kohtaloa vastaan sotia, mutta hyötyäpi paljon tuosta. 
Kuolla on kaikkien tehtävä joskus, mutta miksi niin pieni ja viaton valosta eksyi. Katosi polku silmien alta. Astui alas kapealta sillalta, polulta, tieltä. Ei löytänyt kotinsa valoja, oli sammunut loiste. Vain pimeä ja tuska. Kylmä ja karu. 

Niin katosi onni ja nupun tuon loiste. Tuli suru ja oli seinillä verinen roiske.