Tänään oli pikkusiskoni sukulaisjuhlat. Söin aivan älyttömästi. Useita muffineita, sipsikulhon loppuun ja kaikenlaista syöpää. Lähdin ystävieni kanssa ulos ja söin ranskalaisia ja nakkea aivan kuin henkeni riippuisi siitä. Päivä oli jo pilalla syömisten osalta, joten söin ruokaa sokeana.
Kaikki kaverit alkoivat juomaan pussikalja-hengessä ja minäkin join yhden siiderin. Olo tuntui kuitenkin alusta asti hyvin ulkopuoliseksi. Eilinen ilta meni muutenkin niin älyttömässä humalassa, että sekin saattoi vaikuttaa. En juonut ja tulin kerrankin vanhempieni toiveita kunnioittaen ajoissa kotiin, vieläpä selvinpäin.
En halua huomiseksi krapulaa - pakko lähteä lenkille. En halua elää tässä ylisuuressa kehossani. Haluan laihtua, pakko laihtua. Ei kukaan voi ottaa tällaista läskipalloa tosissaan. Pienene ja tee sen eteesi kaikkesi. Ei enää tekosyitä. Lopeta. En aio elää enää tällä tavalla. Olen ollut jo pitkään rappiolla ja syönyt mitä mieleni tekee. Nyt aion omistautua laihduttamiselle. Taistella ja voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti