Tänään tosiaan ajattelin olla syömättä. (Tai näin pohdin eilen iltana, kun tajusin tursuavani kuin pullataikina) Aamulla kuitenkin näin tuoreen tomaatin ja vasta tehdyn kaurapuuron. Joten päädyin syömään ruisleipää ja kaurapuuroa.
Koulussa ei pitänyt syödä, mutta söinpä silti ohrapuuroa, leivän ja näkkärin. Kotiin tulessa piti lähteä suoraan lenkille, mutta päätin leipoa muffineita, koska siskoni syntymäpäivät on tulossa, eikä siellä kuitenkaan ole mitään leivonnaisia, mitä minä kananmuna-allergioinen kanssa voisin syödä. Niinpä päädyin syömään vähintään viisi muffinia, kunnes tajusin, että pakko lähteä lenkille.
Lenkki oli helvettiä. Jalat tuntui painava 10000kiloa ja vatsaan pisti. Yritin raivota itseni eteenpäin, kunnes eräällä metsäpalstalla juoksin puun taakse, tungin sormet kurkkuun ja oksensin lähinnä pelkkiä nesteitä, mikä raivotti entistä enemmän.
Loppujen lopuksi sain taisteltua tieni ihan kunnialla loppuun ja sain juostuakin mukavat n.10km, mutta ei paljoa vaikuta. Iltapalaksi söin sämpylää ja neljä muffinia lisää, jonka jälkeen yritin jälleen oksentaa, mutta sain pihalle lähinnä kurkun paloja ja vettä.
Mikä helvetti minussa on pielessä? Enkö tajua, että muffinit ja kaikki muut oksettavat leivonnaiset lihottavat älyttömästi? Enkö tajua, etten voi olla onnellinen tässä ylisuuressa kehossani? Että, tällainen toiminta saa minut vihaamaan itseäni enemmän, kuin mikään muu. Miksen voi jättää herkkuja muiden syötäväksi ja urheilla? Leikkiä terveellistä ja onnellista. Mieluummin viiltelisin, kuin lihoisin. En kuitenkaan halua viilellä, koska minusta ei tunnu, että olen oikeutettu siihen. En jaksa piilotella arpia, joten hakkaan seiniä. Ei kukaan järkyty muutamista ruhjeista rystysistä. Hajottaa niin paljon, etten jaksa enää ajatella..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti