Kadotaan kartalta

Voijuku nyt taas. En tiiä millasta settiä saan kuulla vielä perjantai-illasta, mutta kyllä tässä varmaan pitää jotakin taas selitellä. Kiva ku itellä ei mitään tietoo miten muilla on menny, kun en itekään oo ihan varma, että miten mulla meni. Toisaalta toivon, ettei mulle mitään ihan sairaan noloa oo käyny, koska jos on niin en tiiä haluunko kuulla vai hajoonko ihan käsiin sen jälkeen.

 Tänään olin kolmisen tuntia jumppailemassa. Ruokana pari siivua pizzaa, karkkia, kourallinen sipsiä, pippuripihvi ja perunamuussia. Illalla oksensin lattiaviemäriin paprikan paloja ollessani suihkussa. Pakko taas ensi viikko vetää mahdollisimman vähillä ruokailuilla ja urheilla. En kestä tätä mun kroppaa, kun pikkusiskokin sano mukamas läpällä, että näytin läskille mun bilemekossa. Kiva. Tuntuu, että kaikki vaan kattoo mua, kun mitäkin läskiä.
Oon niin sekasin itseni kaa, etten tiiä mitä tekee. Elämässä tapahtuu nyt niin hämmentäviä asioita, etten tiiä mitä ajattelisin ja mitä haluun tulevaisuudelta. Ehkä yritän nauttia vielä hetken, koska kohta luultavasti tulee turpaan ja kovaa. Haluisin pakopaikan. Ehkä pakenen tänne. Maailman pimeelle puolelle. Pakko etsiä jo jotain jonne kadota, kun tulevaisuus pelottaa. Täällä on liian tyyntä.
En oo kovin hyvä näyttää mun tunteita ja jos näytän niin yleensä päissäni. Sillon ei tunnu yhtää haavoittuvalle. Nyt mun kova kuori taas rakoilee ja tämmösenä mustismuijana on mennyt kaikkia muita kieltää koskemasta siihen yhteen. Mitä jos se ei haluukaan mua? Sit oon tehnyt itestäni vaan totaalisen pellen. En kuitenkaan tiedä pystynkö yrittää olla vaan tunteeton ja varottelematta muita, koska sillon nää jutut ainaki hajoo. Joten kai mä vaan pistän tuulemaan ja otan kaikki tai ei mitään.. EN TIIÄ! Miksei kukaan osaa auttaa mua?

EDIT// Tuntuu vielä pahemmalle, kuin hetki sitten - ahdistaa niin helvetisti! Teen huvikseni masennustestejä ja saan kaikista kohtuu hälyttäviä pisteitä. En osaa elää itseni kanssa. En tiiä miten kestän itseäni. Olen helvetin oksettava ihminen. OKSETTAVA! Mä vaan tärisen sängyssäni, enkä halua nähdä muita ihmisiä enää koskaan. Miten voi tuntua näin pahalle? Haluisin jonkun jolle jutella, mutta ei sellasia henkilöitä ole. En voi puhua näistä normaalien kavereideni kanssa. Eivät he ymmärrä. Eivät he tajua mun ongelmia ja huolestuvat vaan turhaan ja vääristä asioista.
Haluun itkeä! Miksen pysty itkemään? Ahdistaa vain niin älyttömästi etten taaskaan luultavasti kykene nukkumaan. En pysty rentoutumaan, enkä olemaan paikallani. Noissa bileissäkin olisi pitänyt pitää hauskaa. Mua lähinnä ahdisti ja häiritsi väärät asiat. Sori vaan, mut ei mulla ollut kovin hauskaa. MUA AHDISTAA! Vittu.
Välillä myönnän jollekin sillei ohimenevästi, että musta tuntuu, että saatan olla hieman masentunut ja sit saan vastaukseks:"Et sää musta kyl ihan masentuneelle vaikuta". Muistin just, et sönkötin yhelle jätkälle, joka ei liiku ihan normipiireis, kuinka haluisin vetää jotan muutaki pöhnää, kuin alkoholia. Hän vaan selitti, että ei kannata, enkä ymmärrä mihin oon lähtemässä. Yritin vielä kaameessa humalassa selittää, ettei sulla oo mitään tietoa miten paskasti mulla menee. Eikä hänellä olekaan, ei kellään ole. Mullahan on kaikki ulos päin kaikki niin vitun hyvin. Mitä nyt vähän huono koulumotivaatio!