Weak

Tuijotan tyhjää ruutupaperiani ja vilkuilen kelloa - miksei aika kulu nopeammin? En kehtaa lähteä täältä vasta viiden minuutin kuluttua kokeen alkamisesta. En ymmärrä koepaperista mitään. Pelkään alkavani itkeä tai saavani hysteerisen kohtauksen, jos tuijotan paperia liian kauan. Ahdistaa, yritän olla ajattelematta. Tuijotan muiden kokeen tekijöiden selkiä ja pohdin mitättömiä yksityiskohtia. Hmm tuolla tytöllä roikkuu lanka housunlahdesta. Hyi, tuo vaateyhdistelmä ei sovi yhtään yhteen. Miksi tuo tyttö on paljon laihempi, kuin minä? En kehtaa poistua luokasta, ennenkuin joku kavereistanikin lähtee. En halua joutua haahuilemaan käytävilleni yksinäni, varsinkaa jos joudun kohtaamaan kiusallisia tilanteita aiheuttavia ihmisiä. Niinpä istun puolitoistatuntia tekemättä mitään. Olisin toki voinut lähteä milloin tahansa luokkahuoneesta, mutta sanoin äidilleni syöväni koulussa, enkä halua joutua sinne käytäville, joten pakko istua. (en todellakaan aio syödä koulussa. Eilisen mättöilyn vuoksi en syö! En edes lähde kavereiden kanssa kiinalaiseen, vaikka se onkin meidän koeviikkoperinne.)
Tuleen kotiin psykologian kokeen palautuksen jälkeen, jonka opettaja olisi täysin unohtanut, jollen olisi käynyt häntä opettajanhuoneessa kyselemässä. Koe meni paskasti. Olen ajatellut kirjoittaa psykologian vapaaehtoisesti, mikä mielestäni edellytää sitä, että minun pitäisi saada kiitettäviä kokeesta. En saanut. Raivostuttaa. Olen jatkuvasti vihainen - kaikelle.
Tulen kotiin ja keitän kahvia, kun siskoni alkaa tekemään meille kanasalaattia. Kyllä minä voin syödä kanasalaattia, siinä ei ole edes makaroonia. Kana on kevyttä ja salaatti terveellistä. Katson huoneessani Hävyttömiä, kun muistan, että minulla on pari riviä suklaata laatikossani. Syön suklaan loppuun. Helvetin läski! LÄSKI! Ajan kirjastolle, jonka vessaan lukittaudun ja oksennan. En edes oksenna paljoa, säälittävää. Lainaan jonkin anoreksia-kirjan. Käyn ohjaamassa kokkikerhoa.
Tulen kotiin ja alan jälleen istua koneella. Laatikossa on avaamaton Fazerin sininen. Hmm, mitä jos en menisikään jumppaan, vaan söisin täydelliset överit. Läski! LÄSKI! Kukaan ei halua sinua, jos näytän tuolle. Pakko mennä jumppaan. Syön kuitenkin suklaasta pari riviä, jotka oksennan ennen lähtöäni.
En jaksa jumpassa. Pakko yrittää. Pelkään ahdistuvani hysteerisesti. Yritän olla ajattelematta yhtään mitään. Yksi toisto, hengitä. Ylös alas, ylös alas. Tunnen suklaan jämät vatsassani.
Tulen kotiin. Syön hieman kanasalaattia ja kuorin lantun mukaani mennessäni omaan huoneeseen. Hampaiden pesun paikka, mutta laatikossa on yhä reilusti suklaata, ei se haittaa jos syön sitä pari palaa. Oho koko levy meni.
Sisko huutaa yläkertaan. Se on leiponut mulle neljä juustosämpylää. Helvetisti rasvaa ja juustoa. Laitan täytteeksi hieman lisää voita ja kinkkua. Tungen kaikki neljä sämpylää suuhuni kamalaa tahtia.
Nyt kaikki romahtaa. Oksensin. En uskaltanut oksentaa paljon, pelkään, että äiti kävelee vessaan kesken kaiken tai kuulee jotain. Hyisaatana. Nyt en elä. En pysty tehdä mitään -lamaannun. Miksen voi edes itkeä pahaa oloa. Minä kivetän itseni ja käyn täydellisillä ylikierroksilla. En pysty rentoutumaan. Luon kamalia ahdistuksen, vihan ja turhautumisen aiheuttamia patoumia. Onhan niiden pakko purkaantua joskus, pelkään vain miten ja missä.
Nyt vatsassani on levy suklaata ja juustopullasämpylää. HYIHYIHYI! Miksi olen näin heikko paska! Paino oli aamulla 54.2kg. Kohta se alkaisi joka aamuisesti 53kg. Olisn vähän lähempänä 4 alkavaa numeroa. Lähempänä unelmakroppaa, jotain mitä voisin kantaa ylpeänä. Ajatus takkuaa. Pakko oksentaa uudestaan.