Deep Water

Voi miksi niiden piti tulla jo kotiin. Voi miksi? Haluan oksentamaan heti. Hyi. Pystyn tuntea, kuinka kaikki se iljettävä rasva kerääntyy vatsaani ja ympäri kehoani. Varmasti pystyn. Vaikea pysyä aloillaan. Vilkuilen jatkuvasti kelloa ja pohdin jotain hyvää tekosyytä, minkä varjolla voisin kadota alakerran vessaan. Äiti ilmoittaa lähtevänsä käymään nopeasti autolla keskustassa. Tilaisuuteni. Laitan radion päälle ja katoan vessaan.

Aamulla olin kahden vailla; söisinkö vai paastoaisinko? Totesin kuitenkin, että minulla on vielä varsin hyvin aikaa miailla rauhassa, ennenkuin loppuperhe saapuisi viiden aikaan kotia. Niinpä popsin suuhuni herkkuvanukkaita ja karjalanpiirakoita. Siirryn vessaan, kun yhtäkkiä tajuan, etten saa mitään ulos. Pakokauhu. Pakotan itseni sylkemään edes muutaman riisin palan vessanpönttöön. Mikä häpeä. Mikä lihava lapsi. Lähden circuittiin.
En ole treenaillut ikuisuuteen ja jotenkin silti ajattelin, ettei mun kunto mihinkään laskisi. (Itsensä huijaamisen mestari. Hehe) Niinpä ensimmäisellä kierroksella annoin kaikkeni, jonka jälkeen henki ei meinannut tasaantua millään. Sykkeeni pomppi jossai yli 200 ja mustat pilkut seikkailivat päässäni. Oksennuskaan ei ollut kaukana. Seuraavan kierroksen keskityin vain hengittämään ja niin myös kolmannen. Hienoa suoriutumista. Suoritukseni tuntuu heikolle ja säälittävälle, mutta ainakin oli paha olo ja kädet tärisi, kun lähdin talsimaan kotia kohti. Kai siitä oli jotain hyötyä.
Iltaruokailuhan/iltapala meni sitten ihan vituiksi. Jauhelihasalaattia, taco-sipsejä, viinirypäleitä, glögiä, vanukas, vehnäleipää ja kaikenmaailman höttöjä. Pieniä pukluja sinne tänne, mutta mitä ne hyödyttää. Läski lapsi.
Katson Secret Between Friends ja Hunger Point:ia. Netti vaan ei ota millään toimiakseen, joten tämä elokuvien katsominen menee aika ränkkäilyksi.
En pysty lopettamaan kaksoisleukani repimistä, ei se aina ole ollut noin pehmeä ja höttöinen. Se saa luvan lähteä! 
Ps. Paino alkaa taas hilautua parempaan suuntaan. Hitaasti, mutta kumminkin.