Hädässä ystävä tunnetaan

Kun susta tuntuu, ettet enää mahdu hengittää - mitä teet? 
Happi varastetaan sulta. Kuka sen vie?
Kaikki ympäröivä repii sua hajalle, etkä sä enää pysty vaikuttaa mihinkään. Yrität takertua johonkin olemattomaan ja piiloutua elämältä. Sulkea silmäsi, mutta painajaiset seuraavat sua suljettujen silmien taakse.
Sä et näe eteenpäin. Olet sokea vieraassa maassa. Etkä ymmärrä kieltä, eikä kukaan halua auttaa sua. Olet jo yrittänyt juosta niin monesti. Nousta ylös kaatuessa. Mutta kun sulla ei ole enää voimaa juosta, eikä nousta kaatuessa. Mitä sitten tehdään? 

Aamulla lintsasin ruotsin tunnin. Taistelin itseni puolilta päivin hereille, jotta pääsisin vanhojen tanssitreeneihin. Tuijotin naama ilmeettömänä itseäni peilistä, kun yritin peittää liian tummat silmäpussini. Join liikaa kahvia ja söin suklaata.
Lähdin kulkemaan koulua kohti tyhjänä ja turtana. Sytytin tupakan ja oksensin tahattomasti kahvia maahan. Kurkunläppäni taas kunnossa.

Illalla kirjoitin ohjaajakaverille viestiä; Pystyisikö hän etsimään jonkun toisen tekemään näytelmäkerhoon koreografiaa? 
Siitähän se ilo irtosi. Hänestä varmaan tuntuu epäreilulle, kun sysään kaiken vastuun hänelle. Olen pahoillani, että ongelmani joutuvat koskettamaan hänenkin elämäänsä. Yritin selittää hänelle, kuinka voimani ovat aivan loppu ja olen täysin rikki. Kerroin psykologikäynneistä ja lääkityksestä.
En vain voi uskoa hänen vastaustaan ja suhtautumistaan. Hän sai minut tuntemaan, kuin olisin täysin epäonnistunut ihminen ja kaikki olisi omaa syytäni. Ehkä kaikki onkin. Olemme olleet joskus lähes parhaita kavereita, mutta jossain kohti kasvaneet vähän erilleen. Silti ajattelin hänen edes näyttävän jotain ymmärrystä minua kohtaan.
"Jos meet "ei jaksa oikeen välittää" asenteella niin ootan vaa mihi se sit johtaa"
Lause melkein nauratti. Olisin voinut viiltää ranteet saman tien auki ja nauraa kyyneileideni seasta.
"Tähän se johtaa"
En jaksa tällä hetkellä aihetta enempää avata, mutta lausahdus: Hädässä ystävä tunnetaan. Tuntuu jotenkin todellisemmalle kuin koskaan aiemmin.

Sain eilen illalla vihdoin avauduttua kaikista ongelmistani jollekin kaverille. Sanotaan häntä vaikka ystäväksi. Se hän on. Minun ainut ja paras ymmärtävä ystävä. Joka itsekin on hieman hassu päästään. Hän ei yritä moralisoida minua tai muuttaa mua mihinkään suuntaan. Hän kuunteli kaiken ilman turhia "oivoi. Voi sua raukkaa. Koita jaksaa." - kommentteja.

Itkin paitani märäksi tässä illan myötä. Loppujen lopuksi lähdin ulos viemään roskia ja sytytin tupakan. En jaksanut enää yrittää peitellä tupakointiani. Isi kysyi kävinkö röökillä, kun haisin sille niin paljon sisälle tullessani. Vastasin joo.
Pahin ahdistus ja itkukohtaukset on toivottavasti jo selätetty. Kiitos ystävän ja äidin. Yritän vain selvitä tän illan loppuun.
Tsemppiä teille kaikille ihanille siellä. Toivottavasti teilläkin on joku ihana ystävä jolle puhua kaikesta. <3- Kida
ps. Päivän kysymys: Kun oksentelua aina silloin tällöin harrastava tyttö jätetään yksin kotiin, mitä tapahtuu?