Yöllä heräsin itkemään, kun ahdisti niin kovasti mennä aamulla matikan ja ruotsi tunnille. Ahdisti se, että oli niin paljon hoidettavia asioita yhteen päivään.
Aamulla herätessäni meinasin käpertyä lattialle makaamaan, mutta sain itseni väsyneen ilmestyksen koululle asti.
Matikan tunti oli hirveä. Vilkuilin kelloa ja keräsin itseäni muutaman minuutin välein, etten alkaisi itkeä. Miksen vaan tajua mitään? Kaikki taululle laitettavat asiat muuttuu pelottaviksi möngertäjäisiksi ja opettajan sanat puuroutuvat eriskummalliseksi mössöksi. Miten sitä voi ymmärtää? (Ja nyt oli vasta kurssin esittelytunti) Välitunnin alkaessa ilmoitin opettajalle, etten pääsisi seuraavalle tunnille, kun olisi aika opolle. Köhköh. Niin mä sitten lintaisilin toisen tunnin ja join pahaa purukahvia taukotilassa pysyäkseni hereillä.
Ruotsin tunti ei ollut lainkaan parempi. Minä yksin ykkösten kanssa. Tuntuu, että kaikki tuijottaa.
"Mitä toi tekee täällä?" "Ruma läski" Niin ne vilkuilee minua tyhmää lasta ja mä tuijotan tiukasti taululle, samalla kun haron hiuksia ja yritän saada niistä vähemmän likaisen näköiset.
"Tällä kurssilla tehdään sitten paljon paritöitä, enkä mä halua nähdä ainuttakaan mutrusuuta, kun käsken teidät parin viereen." Voiko ihmistä saada ahdistuneemmaksi? Pakko mennä puhumaan opolle, josko saisin jättää noi parisetit joillekin muille. Ei oo mikään ongelma parityöskennellä hyvien ystävien kanssa, mutta että joku ventovieras sanataituri. Ä-ää.
Koulun jälkeen suuntasin mummolaan. Mummo ei ollut kotona ja siitähän se helvetti irtosi. Ruokaaruokaaruokaa. Oksennusoksennusoksennus. Lisää ruokaa. Hehe. Käynpä ostamassa kiinalaista. En ees muista mille ruoka maistui. Nopeasti kaikki suuhun ja takaisin kakomaan vessanpöntön ääreen. Pahaa oloa. Mikään ei oiken maistu millekään, eikä mitään tee erityisesti enää edes mieli. Silti pakko syödä! Lupauksia viimeisestä oksennuskerrasta ja vartin päästä lupauksen kumoaminen. Ilmoitin jokaiseen kokoukseen, etten pääse paikalle, kun mulla on migreeni. Ohjaajaparillekin ilmoitin, etten pääse ohjaukseen migreenin vuoksi. Voihan vittu nyt! Niin mä sitten 6h bulimioin yksin mummollassa ja söin kaapit tyhjäksi. En mä tiiä taaskaan mitä mä teen. Ajattelisi, että nyt kun en sitten mitään velvollisuuksiakaan hoitanut, niin voimia riittäisi ja olisi levännyt olo. Voitte arvata; Ei muuten ole! Nyt mä lihon ja ahdistun. Kotona oli pakko saada vielä kaakaota ja keksiä. Hmm. Vähän suklaata.
En tiiä mitä huomisestakaan tulee, koska ei tää olo tällä hetkellä tunnu mitenkään erityisen kukoistavalle. Läskiahdistukset on nousseet jälleen suurina pintaan, mikä aiheuttaa jatkuvaa ruuan ja urheilun pohtimista, mikä taas aiheuttaa suurta ahdistusta ja kasvattaa entisestään totaalisen romahtamisen riskiä. (+mun vaatimukset itseäni kohtaan on varsinkin urheiluja kohtaan vähintäänkin epärealistiset ja sit kun en millään jaksa toteuttaa sekopäistä urheilusuunnitelmaani, niin se luuseriolo on moninkertainen ja samoin itseinho)
Äiti aikoo kertoa mun joillekin opettajille, et oon vähän alavireinen, kun ei ne koulussa mun "tilanteesta" mitään tiedä. Ehkä ihan hyvä idea. Kai? Ehdotteli noi vanhemmat, että pitäiskö mun näitten kerhojen ja jumppienkin ohjaukset jättää tältä keväältä, että jäisi edes vähän voimia koulunkäyntiin. Mut mistä mä sit saan rahaa vetää pään täyteen? Lupaili noi sit jotain kotihommia, mistä voisin saada vähän tienestejä.
Milloin tää mun elämä on mennyt tällaseks? Millon musta tuli tämmönen vammanen ihmisraato, joka ei meinaa pysyä elämässä kiinni enää millään? Nytkin yritän vaan tsempata itseäni perjantaihin asti ja olla tekemättä typeryyksiä, jotta pääsisin juopottelemaan kamujen kaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti