lauantai 16. tammikuuta 2016

Party

Torstai mentiin kaalikeiton voimalla ja eilinen alkoholin. Kaverilla oli 18v synttärit joita juhlistettiin vuokratussa mökissä. Dj, valoja, ihmisiä ja alkoholia. Voin sanoa, että oli loistavat bileet. Paljon ihmisiä, eikä yksin tarvinnut jäädä missään kohti murehtimaan.
Suurinosa illasta meni mielestäni ihan nappiin, mutta jossain kahden aikaan muistini katoaa aika totaalisesti. Niin oli kadonnut jalkanikin, kun olin kerrostalon rappusissa kaatunut turvalleni, josta muistuksune nyt musta leuka.
Loppuillan tapahtumat ovat todella hämärän peitossa, sillä mun piti jäädä mökille yöksi, mutta olinkin jostain syystä päättänyt lähteä jatkoille, mutta en päässyt sinnekään asti, vaan sammuin puolitutun sängylle. Aamuinen herätys oli aika karu, kun yritin pohtia missä ihmeessä olen ja miten sinne päädyin.
Äiti ei ollut kovin ylpeänä, kun saavuin vielä humalassa kotiin. Hups. 
Kaloreita en halua edes miettiä. Monen päivän edestä kumminkin. 15lonkerossa kaloreita on aavistuksen verran liikaa. Nyt kuitenkin olen niin väsynyt ja rikki, ettei ahdistus tunnu kovin pahalle, vaikka suolaista darraruokaa onkin tullut vedettyä.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti