Burn the sky down

Mä oon yrittänyt ja tsempannut. Hoitanut kunnialla kaikki joulun pakolliset sukuloinnit ja lapannut ruokaa nauraen suuhun. En halunnut katsoa ruokaa, enkä maistanut sitä - mun oli vaan pakko syödä ja olla normaali.
Eilen olin serkulla juomassa sangriaa ja pelaamassa lautapelejä. Yöllä ennen nukkumaan menoa päätettiinkin tehdä jotain ruokaa; nuudeleita, tuc-keksejä, juustoja jne. Mulla oli ihan älyttömän paha olo sen syömisen jälkeen. Siinä pienessä laskuhumalassa inhosin niin paljon itseäni ja koko ajan pohdin milloin uskaltaisin mennä oksentamaan ja syyttää asiasta alkoholia. En oksentanut. Hiivin ahdistuneena nukkumaan.
Tänään söin yli puoli rasiaa suklaata, paketin tuc-keksejä ja juustopöydän antimia. Perheen kanssa rauhallista ja mukavaa leffailtaa. Joopajoo. Ahdistusta ja tunteiden pakkoturruttamista.
Olin päivemmällä shoppailemassa, mutten kestänyt sovituskoppien armotonta peilikuvaa. Inhosin kaikkea itsessäni. Tiedän lihoneeni, mutta sen näkeminen niin selkesti saa minut voimaan niin pahoin, etten osaa kuvailla sitä. En saanut oikeen mitään edes ostettua. En mä ansaitse mitään. Näytän kaikissa vaatteissa järkyttävälle sotanorsulle.
Uuden vuoden tulo ahdistaa minua, vaikkei mulla ole edes kunnon suunnitelmia. En vain haluaisi näyttäytyä missään näin ällöttävänä syöttöpossuna. Uv:n jälkeen pakko alkaa herkkulakkoon tansseihin asti ja alkaa urheilla. Pakko aloittaa kunnolla ja laihtua, ellen halua päätyä aikaiseen hautaan masennuksen vuoksi.

Jouluaatto

Jouluaatto meni paremmin kuin ajattelin. Tuli syötyä, mutten vetänyt mitään jäätäviä övereitä. Lahjoja tuli paljon ja mielestäni liikaakin. En mä niitä kaikkea ole millään ansainnut. Yhteisen joulun rakentamiseenkaan en kyllä laittanut tikkuakaan ristiin. Silti olen kiitollinen kaikille läheisilleni ja varsinkin vanhemmilleni, jotka jaksavat muistaa ja tsempata minua, vaikken yleensä kiitollisuuttani osaakaan näyttää. <3
Lahjoista sen verran, että sain vihdoin hajonneen puhelimeni tilalle uuden, sekä kuulokkeet ja pannan lämmittämään korvia näin viileällä kelillä. Luultavasti näistä inspiroituneena löysin itseni lenkiltä, vaikka koko muu talo ihmetteli, että kuka kumma lähtee jouluaattona juoksemaan. (Niin ihmettelin itsekin!) Niin minä sitten hymyssä suin juoksin n.8km ja oli kyllä mukavaa. Huomasin kyllä kunnon laskeneen viime kerrasta rankasti, mutta hyvällä musalla ja pienellä "suomiperkele"-asenteella sain jalat liikkumaan.

 Nyt syön suklaata ja katson jouluista elokuvaa.
Toivotan kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua, johon toivottavasti ei sisälly kamala ahdistus ja masennus. Iloista joulua kaikille ihanille ihmisille siellä ruudun takana <3

Miksen vaan osaa elää?

Syöty on ja paljon. Kaksi päivää naurettu kavereiden kanssa ja pistelty joulun herkkuja suuhun oikein urakalla. En ole edes oksentanut, vaikka ajatus päässä onkin kummitellut. Alkoholiakin tuli vedettyä oikein urakalla joululoman alun kunniaksi.
 Paino on pysynyt samassa 52kg paikkeilla, eikä varmasti joulun aikana tule menemään ainakaan alas päin. Olen lähinnä vältellyt puntaria, koska tieto siitä, että olen vain lihonut ei todellakaan auta minua. En jaksa tsempata itseäni edes liikkumaan.
Eilen vielä nauroin ja olin lähes ylipirteä. Juttelin äidille ja muokkailin samalla kuvia, mutta jo tästä aamusta tiesin, ettei tästä päivästä tulisi yhtään mitään. En olisi halunnut nousta sängystä ja tunsin kyyneleet silmissäni, ennen kuin kerkesin pestä kasvojani yön jäljiltä. Söin aamupalaksi liikaa ja ahdistuin. Huusin siskolleni, joka ihmetteli, mitä vittua mulle on tapahtunut. Niin kertokaa se? Miksen osaa elää ja nauttia?
Koko joulu ahdistaa. En halua lahjoja, en ansaitse niitä. En ole panostanut kenenkään muidenkaan lahjoihin, eikä minulla ole vielä edes kaikille perheenjäsenille lahjoja. Paketeiden kääriminen ahdistaa ja ajatus elämästä oksettaa. En mä jaksa tätä. Mä haluan vajota jonnekin tiedottomana, ettei mun tarvitse kestää itseäni.

Psykiatri

Tänään olin keskustelemassa äitini kanssa terveydenhoitajalle ja nuorisopsykiatrille. Lähinnä istuin hiljaa ja tuijotin roskapöntön kantta. Yritin pidätellä itkua, mutta muutama kyynel karkasi silti. Tuntui kamalalle kuulla äidin huolista minua kohtaan  ja tuntea nirppanokkaisen terkkarin katse minun, vielä yöstä turvonneissa kasvoissa.
Puhuimme lähinnä masennuksesta ja ahdistuksestani. Syömisvammailuista en puhunut muuta, kuin mainitsin ysiluokan yliurheilupätkästä, kun minulta siitä kysyttiin. En muutenkaan juuri pystynyt puhumaan, koska kamala pala oli tukkinut kurkunpääni.
Psykiatri kyseli, kelle kerron asioita, kun ahdistus on pahimmillaan ja totesin, etten juuri kellekään. Tämä blogi on ainut paikka, minne todella voin vuodattaa näitä asioita. Äiti yritti selittää, että kyllä hän ja isäni kestäisivät mitä tahansa, kun mainitsin pelkoni, etten tiedä kestäisivätkö äiti ja isä elää kaikkien ongelmieni kanssa. Äiti ei kuitenkaan tainnut tajuta pointtiani. Eniten minua pelottaa, että jos kertoisin kaikki itsemurha-ajatuksetkin heille, he eivät enää uskaltaisi jättää minua yksin ja huolehtisivat entistä enemmän menemisistäni. 

Psykiatri vaikutti osaavalle. Hänestä huomasi elämänkokemuksen ja, että hän tiesi mistä puhui, eikä koittanut olla yli-innokas, toisin kuin edellinen.
Sovittiin, että tapaan psykiatrin ensi vuoden alussa ilman äitiä, ja lyhyen tutustumispätkän jälkeen sovitaan, että miten jatketaan eteenpäin.
Terkkari suositteli melatoniinia uniongelmiin, joten nappasimme niitä mukaan kotimaktalla. Päässä tuntuu vähän hassulle nyt, kun tunti sitten pistin pari nappia nassuun. Ehkä todella saisin pitkästä aikaa ajoissa ja kunnolla unen päästä kiinni.

Kuulumisia

Jotenkin oon yrittänyt elää siinä turvallisuuden tunteessa, että kaikki on hyvin, eikä tarvii turhia stressailla. Tippaakaan en oo liikkunut ja elän lähinnä herkuilla. En edes ole juuri oksennellut, koska en ole jaksanut nähdä sitä piilottelun vaivaa. Olen jutellut yhdelle uudelle jätkälle lähes jatkuvasti, mikä on ollut tosi piristävää pitkästä aikaa.  --  Nyt asiat kuitenkin alkavat kaatua. Itkettää ja ällöttää. Itseinho on järkyttävää ja mun itsetunto jälleen ihan pohjamudissa. Jotenkin olin ihan älyttömän mustasukkainen, kun tajusin sen jätkän puhuvat yhdelle ihan älyttömän nätille tytölle ja en pystynyt tekee mitään muuta kun syyttää itseäni. "mä oon niin ruma läski ihminen. Ei kukaan halua mua. En mä oo riittävä. Läskiläskioutopaska" 
Että mua ottaa päähän, kun en osaa elää. Mä vaan hajoon kasaan ja riehun oman synkän muurini takana, jonka olen itse pikkuhiljaa rakentanut. Se tunne, kun et vaan pysty tekemään mitään on ihan hirveä. Sä et jaksa ja sun oma mieles vaan tuhoaa sut.
Huomenna on se psykologi ja vähän ahdistaa. Toivon todella, etten hajoo ihan käsiin. En haluis, että äiti tulee sinne, koska en halua itkeä sen edessä, enkä kertoa kaikkia asioita. Mistään laihdutusasioista en aikonutkaan kertoa, vaan enemminkin masennuksesta, ahminnasta ja ahdistuksesta.

Kooma

En oikein tiiä mitä kertoisin. Välillä menee hyvin ja välillä tosi heikosti.
Eilinen yö meni ihan järkyttävässä pöhnässä. Lähdettiin kaverin kanssa ratailee ja päädyttiin loppujen lopuksi jatkoille jonnekin pilviluolaan. Olin ihan rikki ja loppujen lopuksi aamukuuden aikaan nukahdin. 10 aikaan kaveri repi minut sängystä ja lähdettiin kiireella bussia kohti, että päästäisiin kämpälle nukkumaan. Niinpä mä meikit levinneenä ja korkkarit väärissä jaloissa juoksin sinne pahuksen bussiin ja siihen mun muistikuvat päättyy. Kahden aikaan heräsin kivaan pieneen päänsärkyyn.
Paino on jossain 51kg paikkeilla, mutta tämän päivän jälkeen taas iloisen noususuuntainen. Ruokaa on syöty aivan älyttömästi ja mm. juustopöydästä tuli ihan muutamaa juustoa syötyä Tuc-keksejen päällä.
Keskiviikkona mulla on pitkästä aikaa psykiatri ja jo valmiiksi pelottaa. Oon kohtuu varma, etten pysty tekemään muuta kuin itkemään. Fuu.

...

Miten tää päivä on mennyt?
- No; Jätin menemättä kouluun ja itkin koko aamun. Äiti yritti kannustaa ja tsempata, enkä pystynynt uskomaan mitään, mitä hän sanoi. Pakotin itseni koiran kanssa kävelylle. Illalla söin ja oksensin vuoronperään. Herkkuja meni mättötahdissa ja pihalle en saanut puoliakaan. Iltapalaksi meni kaikkea ihan liikaa, mutten jaksanut mennä oksentamaan.
Joo kaikenkaikkiaan taas tosi kiva päivä. Kouluhommia pitäisi tehdä, mutta teen kaikkea mahdollista, millä voin viivästyttää aloittamista. Jes.

Se on mä vaan mun pimee puoli

Kamala päivä. Aamulla oli ajotunti, eikä koko tunnista jäänyt juuri ainuttakaan muistikuvaa. Vasta ajotunnin jälkeen kävellessäni mieli maassa tupakkapaikalle, tajusin, etten ollut varmaan tuntiin miettinyt yhtään mitään.
Yksin röökillä ollessani yritin vahvasti vastustaa kiusausta jäädä maahan makaamaan ja pakotin jalat kohti koulua, vaikka koko ajatus olikin vastenmielinen. Kaverit oli perseestä, eikä ketään kiinnostanut mun elämä. Välillä tuntuu, että kaikilla muilla on joku oikeus valittaa niitten elämästä ja yritän tsempata niitä, mutta mulla ei oo mitään oikeuksia olla mieli maassa, eikä ketään kiinnosta auttaa mun pienissä probleemissa. Koulupäivä muutenkin tuntui tosi rankalle. (vaikka olin koululla vain hurjat 3tuntia!) Harkitsin vakavasti hyppäämistä kolmannen kerroksen kaiteelta, kun tajusin miten järjetön ajatus oli. Pelkään välillä itsäeni ja että teen jotain äärimmäisen tyhmää, mistä ei ole enää paluuta.

Koko päivän on meinannut itkettää ja kaikki on tuntunut älyttömän vaikealle. Välillä melkein tuntuu, että pelkään olla iloinen. En mä ansaitse olla iloinen. Mä oon lihava saamaton paska ja mä en saa tehä mitään, mistä voisin tulla onnelliseksi. Ihan järjetönhän toi koko ajatus on. En mä tajua mitä luulen saavuttavani sillä, että meinaan vaan jatkuvasti luhistua kasaan. Mua vaan pelottaa ehkä tuntea yhtään mitään. En tiiä miks musta tuntuu turvalliselle kellua tässä itsesäälipaskassa (jalihoa). Mä viihan tätä tunnetta! Ja silti en jaksa taistella irti tästä. Vittu.

Päivän aikana on mennyt:
Aamupala: Joulukalenterin suklaa
3 kuppia kahvia
Iltaruoka: hapankorppu, salaattia
Iltapala: hapankorppu, näkkäriä, pari lusikallista suklaakakkua, 3Fazerin sinistä suklaata, puuroa, jossa raejuustoa ja vadelmia, shottilasillisen verran jotain suklaamössöä, puolikas suklaakaurakeksi
(Ihan varmasti olen syönyt jotain muutakin, mutten saa päähäni mitä. D::)
Iltapala ahdistaa älyttömästi. Haluan oksentamaan hetihetiheti! Silti yritän parhaani olla oksentamatta, koska kiinni jäämisen riski on liian suuri.

Istuin äsken ahdistuneena sängylläni, kun äiti tuli kysymään mikä olo. Kerroin, että ahdistaa vaan kaikki ja että haluaisin oppia hallitsemaan ahmintaani. Äiti lupasi, että mulle tullaan hankkimaan apua ja kaikki kääntyy vielä hyväksi. (Jätin kertomatta, että haluaisin jatkuvasti oksentaa kaiken, mitä olen syönyt, koska en halua, että syömisiäni aletaan sen enempää vahtia.)

Mun olo on vaan niin toivoton. Oon niin pettynyt itseeni, kun en päivääkään voi olla herkuttelematta, enkä osaa hallita iltapalakäyttäytymistäni yhtään. Tosin kunniakseni on sanottava, että olin jo hakemassa valtavaa kakun palaa huoneeseeni, kun sitten päädyinkin mutustamaan vain hieman keksiä ja valittamaan olosta äidilleni. Väsyttää ja itkettää elää. En halua enää kouluun, vaikkei sitäkään ole kuin 5päivä. Hommia rästissä on kuitenkin älyttömästi, enkä saa mitään aloitettua, kun olen näin laiska paska. :/  (ei muuten enää ole ihmiskriisiä siitä yhestä tyypistä. Siinä kohti, kun joku voi nuolla niin monen eri ihmisen kanssa yksissä bileissä, kuin se niin - huhhuh. Alkaa jo vähän oksettaa ja naurattaa semmonen huorailu. Ei se oo mun arvonen xddd)

Mieleltään sairas EDIT!

VITUN VITUN VITUN VITTU! Mus sisko tietää mun oksenteluista. En tiiä kuinka paljon muutakin se tietää. Ehkä se käy kattoo mun sivuhistoriaa? Ehkä se jopa tietää tästä blogista. Mua oksettaa. En osaa suhtautua tähän, enkä tiiä osaanko suhtatuu mun siskoon enää samalla tavalla. En tajua miten se voi suhtautua muhun. Se sano et oon sairas mieleltäni. Se on totta. Mä oon oikeesti ihan vitun pimeä päästäni, joten miten terve ihminen osaa suhtautuu enää tälläseen sekopäähän mitenkään normaalilla tavalla.
Ällöttävää. En haluu kohdata mun siskoo enää. Oon jotenkin luullut, et oon selvinnyt aika näkymättömänä näitten mun sekoilujen suhteen, mut jos siskokin tietää, niin ketä muita aavistelee jotain. Ja kuinka paljon ne tietää? Näkeeks kaikki, et mä oon sairas sekopää? Ahdistus kasvaa ja samoin vaa´an numerot.
En ollu tänään koulussa. Ei huvita. Mua ei huvita enää mitään. Haluan kuolla.

EDIT// Äiti pyysi äsken keskustelemaan. Hän lupasi soittaa terkkarille ja kysyä mulle apua. Ehkä ihan hyvä. Ajatukset vähän ristiriitaiset. Itkettää. Haluan apua tähän mun ahmimiseen ja masentuneisuuteen. Yritän ottaa tän hyvänä asiana, koska en oikeesti tiiä kuinka kauan enää olisin muutenkaan pystynyt pitää kulisseja ylhäällä. Yritän nyt itsekin nähdä jotain vaivaa ruokailujeni eteen, ettei jokainen ilta menisi niin järkyttäväksi mättämiseksi... Saa nähdä. Isin kommentti oli"Onko taas asiat karannut vähän käsistä" Vähän.
Oon oikeestaan tosi ilonen ja liikuttunut siitä, että mun porukat ei alkanut tuomitsemaan mua tai huutanu mulle. Eivätkä kutsuneet mieleltää sairaaks. Kai ne yrittää ymmärtää ja auttaa. Kiitos heille.
(Koskaan ennen en oo itknyt samalla kun kirjotan... nyt en voi näille kyynelille mitään. En oo itkenyt ikuisuuteen.)

Basic darrapäivä

Eiliset bileet meni yllättävän hyvin. Harmittaa vaan, kun en osaa lainkaan nauttia hetkestä ja takerrun typeriin yksityiskohtiin, jotka latistaa vaan mun omaa fiilistä. Toinen vaihtoehtohan sitten on, että olen niin älyttömän kännissä, ettei mulle jää mitään muuta kuin musta aukko koko illasta ja kamala häpeä.

 Eiliset ruokailut ahdisti etukäteen, mutten kuitenkaan ihan älyttömästi alkanut ahmimaan, mikä on hyvä juttu. En myöskään oksentanut. (Paitsi ahdituksesta viiden aikaa yöllä, kun tulin himaan ja sain pienen hysteerisen kohtauksen itsekseni, mutta sitä ei lasketa.)
Tämä päivä on mennyt kamala darrassa sängyssä maaten. Aamulla - luultavasti vielä pienessä humalassa, koska heikotus ei ollut kerinnyt iskeä - söin liikaa coctailpiirakoita ja palan kahdesta erilaisesta kakusta. Ahdisti ja olisin halunnut oksentaa, mutta kömmin kuitenkin vain takaisin sänkyyn sinkkuelämä-maratoonin pariin.

Kohta syödään joulutorttuja ja glögiä. Ajattelin sallia itselleni tämän päivän möttöilyt, koska koko alkuviikko on mennyt niin järkyttävässä oksennuskierteessä, ettei mitään rajaa. Olen muutenkin niin pöhnässä, etten oikein jaksa välittää.
Huomenna jälleen ruotuun. Paino on takertunut aika samoihin numeroihin, missä ne koko ajankin on ollut. Ei onneksi ole noussut, vaikka olen lähes poikkeuksetta syönyt jokaisena päivänä n. 3 ihmisen kaloreiden verran ja sen jälkeen oksentanut. (hups..) Ehkä nyt polveni parannuttua jaksan taas alkaa keskittymään laihduttamiseen paremmin. + Sisko sanoi, että mun jalat näytti tosi pienille, kun eilen esiinnyin tanssiryhmäni kanssa. Jes. 

Kirjoittelen teksiä tällä hetkellä niin pöhnässä, että taidan painua takaisin nukkumaan. #buranaanassuun

Sitä samaa

Samaa rataa mennään. Ahminta ja oksennus nätisti rinnakkain. Kieltämättä vähän pelottaa, että miten tästä kierteestä pääsen pois. Huijaan vain itseäni käytökselläni, mutta koska paino jostain ihmeen syystä on laskenut hieman, niin motivaatio ruokakäytäntöjen muuttamisen suhteen on aika heikkoa.

Ei oikein mitään uutta kirjoiteltavaa. Viikonloppuna tapahtuu taas kaikenlaista, joten saa nähdä kuinka rikki olen sen jäljiltä.
Ps. Vaihdoin yläbannerin "jouluisempaan". Vähän se on creepy, mutta sopii kuvioon. #ikuinenjoulufiilistelijä

It's A Good Day To Hide

Mulla on vaan niin lyöty olo, että haluaisin vaan pyytää anteeksi tältä maailmalta ja hautautua jonnekin. En jaksa hymyillä. Se sattuu! Puen vaatteita päälle ja tuijotan itseäni peilistä - miten ihmisen silmätkin voi olla niin kuolleet?

Koulussa ro otti minut puhutteluun ja katsottii yhdessä surkeita koulunumeroitani. Ro suositteli koulun vaihtoa. Ehdotus raivostutti aikalailla. Mulla on vielä 2 vuotta aikaa rämpiä lukio läpi, jos niin haluan! Ei mun tarvii valmistua samaan aikaan, kun suurinosa. Mitä säkin sössöttävä lehmä luulet tietäväs. Ei mulla ees oo kun 2 oikeesti vaikeeta ainetta! On siellä 10. (yolo kuvis)
Olin myös juttelemassa erityisopettajalle matikasta, jota en meinaa millään päästä läpi. En saanut yhtään mitään hyötyä siitäkään keskustelusta. Kehotti mua laskemaan ja opiskelemaan, sekä käymään aineopossa. Jes kiitti. Eipä ois omaan päähän tullut, että kannattaisi opetella niitä yhtälöitä ja laskea!

Koulun jälkeen menin mummolaan ja jo etukäteen stressasin paljonko voisin syödä, jottei tarvitsisi oksentaa. Valitettavasti mummo oli tehnyt lettuja mulle, enkä mä niistä voinut kieltäytyä. Niinpä vedin 4keksiä ja älyttömän kasan lettuja, joitten päälle ripottelin sokeria kuin hullu. Riisikakun ja voileipäkeksin. Tekosyyn varjolla sitten pakenin mummolasta ostamaan hammasharjan ja lukittauduin ala-asteen invavessaan oksentamaan. Kuinka säälittäväksi voi enää vajota?

Kävin ostamassa 2e tarjouksessa olevan Marabou Japp-suklaalevyn kaupasta, samalla kun järkyttävässä  kylmätuuliräntääluntavettäpaskaa-säässä kävelin himaan ohjauksesta. Kotona oli säilykelihakeittoa, josta ongin itselleni porkkanan ja lantun paloja. Söin myös yhden reunan paahtoleivästä ja vajaan kourallisen maissilastuja. Omaan huoneeseeni tullessa avasin suklaalevyn ja vedin yli puoli levyä 20min aikana. En mä oikeastaa maistanut mitä söin, kunhan vaan söin. Ruokailun päätyttyä siirryin jälleen halimaan posliinipyttyä. Jippii.

Miks mun täytyy jaksaa elää näitä turhia päiviä? Hommaa olisi, mutten saa mitään tehtyä. Olo on niin tyhjä. Ei mulla ees tee mieli ruokaa, kunhan syön ja oksennan. Nytkin juon 2kalorista vaan Jaffaa, joka maistuu pilaantuneelle. Mut hei. Pakko ottaa.
Stressailen etukäteen viikonloppua, jolloin on bileet ja kotona älyttömästi ruokaa. Myös vaaka on jotenkin rikki ja heittelee ihan omia lukujaan.

Sinking inside

Aamu alkoi kaurapuurolla, kahdella leivällä (ruisleipä ja taikaruis), maissilastuilla, jauhelijuustomössöllä ja rivillä valkosuklaata, mikä johti oksennukseen.
Päivä jatkui, kun meikkasin itselleni naamion. Söin ruisleipähampurilaisen. (Itse tehty.)
Iltapala ahdisti ja ahdistaa edelleen. Nauris. 2hapankorppua - syön, en syö, syön, en syö??? - murustan ja heitän roskiin. Syön yhden kolmasosan molemmista hapankorpuista. Hyi söin maissilastuja kourallisen. Pitääkö oksentaa? Onko tämän päivän ruuat ylittänyt jälleen kalorirajan? Minähän kuitenkin oksensin aamupalan parhaani mukaan. Mutta se ruishampurilainen, siinähän välissä oli hampparijuusto ja puolikas jauhelihapihvi. Hyi. Ja entäs iltapala! Söin maissilastuja. Helvetin maissilastut. Oksensin vähän. Luultavasti pelkästää naurista. (heikko läski)

Ujo kuva minusta, kun tänään pakotin siskoni kuvaamaan xd

Jos ei lasketa koko viikonlopun kestäneitä ruokaorgioita jäi viikonlopusta ihan hyvä mieli. En tosin tiedä miksi, mutta jotenkin rauhallinen olo. Ihanaa tietää etukäteen, ettei tarvitse maanantaina jälleen ahdistua perjantain sekoilujen jälkeen. Jotenkin rauhallista, kun ei ole vetänyt perskännejä ja unohtanut mitä on sekoillut. Mä oon vaan ollut ja ahdistunut painosta. Viimeksi kun laihdutin, laihduin lähinnä urheilun voimalla. Nyt en voi urheilla, koska polveni hädintuskin antaa minun kävellä. Jes. En osaa noudattaa olematonta ruokavaliota ja silti pakko yrittää...
Ajatus ei oikein kulje. Ehkä eilisen vihavitutusragetukset vei kaikki voimat mukanaan. Toivottavasti saisin unta tänään.

Kaikki on ihan okei

Voin sanoa, ettei oksentaminen tunnu yhtään kivemmalle ja helpommalle, kun sitä tulee niin paljon, että voisit ruokkia kaikki nälkämaan lapset. Se on ihan yhtä perseestä ja sitä ryöppyää sun nenästä pihalle, samalla kun silmissä mustenee. Samalla sä myös tiedostat, ette millään pysty oksentamaan kuusi tuntia sitten syöneitä ruokias, joten kelailet siinä sit, et kuinka älyttömästi on jo kerinnyt sulautua sun kehoos. Eihän toki ahdista?
Tiiättekö sen tunteen, kun ootte syönyt itsenne niin täyteen, että sun vatsa on niin kipeä, ette voi edes istua paikallas kunnolla? Sun on pakko maata sikiöasennossa ja painaa sitä vatsaa tyynyllä, koska se saattaa räjähtää. Mä tiiän. Älyttömän mukava ja terve tunne.
Entäs se tunne, kun taivaalta tulee tihkupaskaa ja puut meinaa kaatua päälle, kun jäätävä tuuli piiskaa niitä täyttä huutoa. Siellä sä marssit rööki ja hammasharja kädessä rikkinäisissä kengissä kohti metsää, että voisit edes istua  kunnolla, kun palaat purjoreissulta himaan lanittaa. Sekin on aika hauskaa. Siinä kohti tuntee itsensä aina jotenkin älyttömän voittajaks.
Sekin on tosi kiva tunne, kun tajuat siinä oksentaessas, et sun hiukset on siinä oksennuksessa, huolimatta siitä, että yritit laittaa ne kiinni. Sit yrität niillä oksennusta täynnä olevilla käsillä sukia niitä hiuksia pois eestä. JES!

Tänään aamulla musta tuntu, että kyllä elämällä oikeasti on jotain tarjottavaa ja se on oikeesti ihan fine, että on vielä elossa ja blaablaa.Tappelin siinä vähän kahvia keittäessäni, että syönkö aamupalaa, mutta loppujen lopuksi päätin sitten puurot itselleni keittää ja lupasin, että tänään syödään niinkuin terveet ihmiset. Vedetään sitä ruokaa naamaan parin tunnin välein, eikä skippailla lounaita, niin ei tarvitse sitten illalla ahmiakaan.
No ensinnäkin; mun torstaina tehty hyydykekakku on nyt syöty. Ihan omilla voimilla pistelin koko kakun menemään. NAMNAM!!!! vittu. Kaikki käsiin haalitut karkit, suklaat jne. Nekin on vedetty. Samoin sairas määrä maissilastuja, sekä rasvaista jauhelihajuustotaco-settiä.

Mun yks kaveri tuli tänään käymään ja räpsin siitä kuvia. Se oli niin ihanaa, kun kaikki ajatukset katos ja sain vaan keskittyä kuvien ottoon. Mulle tulee sellanen flow-tila, kun alan valokuvaamaan. En mä ite niinkään viihdy kuvattavana, mut valokuvaamisessa ja niitten muokkaamisessa on sitä jotain. Haluisin kovasti jakaa niitä kuvia täällä, mut tunnistamisen pelossa en sit voi. :(

Ylempänä pala kuvaa tän päivän kuvauksista. lol.

Mun kaveri- joka oikeasti on lähes anorektisen laiha, mutta ihan vaan geenejen vuoksi - sano tänään, etten oikeasti ole mikään lihava, että jos mut laitettais muiden ihmisten kaa riviin, niin olisin ihan siinä normien laihojen ihmisten kohalla. EN MÄ HALUU OLLA MIKÄÄN VITUN NORMAALI!!! Tajuatko? Mä haluun olla se laiha fuckin keijukainen! En mikään vähän sieltä ja täältä höllyvä ihrakasa.
-"Pojat tykkään kun jotain mistä ottaa kiinni." 
-"No ei kuule vittu kiinnosta. Mä en tykkää!"
Vittu kun vituttaa ja naurattaa nyt niin älyttömästi, että elämä tuntuu jotenkin tosi kivalle ja valoisalle. Kirjoitettavaa ja ajatuksiakin ois ihan älyttömästi, mut mun sormet ei liiku tarpeeks nopeasti, et kerkeisin kirjottaa niitä kaikkia tänne. Kävin äsken ihan vaan uhmasta puntarillakin (vaikka on ilta ja plaaplaa) 53.4kg.. hyisaakeli. Miten voin olla näin tursu?

Mua naurattaa sekin, et oon näin feikki ihminen. Mulla oli hittovie yhtenä päivänä koulussakin pikkusiskon majut jalassa. Aika pälee hei. Vitsin rähinä. Kompensoin tätä settiä tosin seuraavana päivänä käyttäen maihareita ja 5fdp paitaa, mut anyway. Mun ig on ehkä feikein ikinä. Mä en lataa sinne huonoja kuvia, enkä selfieitä. Sinne menee kuvia ainoostaan sillon tällön, kun oon linssin väärälle puolelle eksynyt ja mulla on oikeasti joku hyvä ja siisti kuva ladattavana. Niissä kuvissa näytän terveelle ja nätille, koska en mä lataa sinne rumia kuvia. Jotenkin se ahdistaa ihan älyttömästi, että annan itestäni niin kukkaistyttö-kuvan. Musta tuntuu, ettei ihmiset ota mua tosissaan - niinkun ei otakaan -, koska mulla näyttää ulospäin kaikki menevän niin älyttömän hyvin. No jes. Niinhän mulla meneekin. Kaikki on IHAN OKEI!

Jee oon saanut lukijoita. Kiitti teille. <3

No glory

Aamulla heräsin niin järkyttävään itseinhoon, etten todellakaan olisi halunnut enää koskaan poistua sängystäsi. Olin varma, että kaikki pystyivät nähdä eiliset ruuat kehostani. Nähdä uudet kilot roikkumassa läskinä ympärilläni. Onneksi koirani tuoli nuolemaan käsiäni ja pakotti minut ylös pedistä. Vältin kaikin mahdollisin keinoin peiliä, samalla kun puin päälleni ja laitoin kahvin tippumaan. Yritin myös uskotella itselleni jatkuvasti, ettei kukaan tulisi huomaamaan kropassani mitään eroa eiliseen. (EIPÄ SENKIN LÄSKI!!!) Silmäni olivat älyttömän turvoksissa - kuten lähes joka aamu, koska yön aikana kaikki nesteet tykkäävät jäädä elämään silmäni ympärille -, mikä vaikeutti näkökykyäni ja lisäsi itseinhoani entisestään. "Ruma lihava sammakko". Tungin naamani kylmän veden alle ja odotin kahvin tippumista. Otin mukin, täytin sen kahvilla ja menin ulos tupakalle. Kuumottelin vanhempieni kotiin tuloa, mutta olin liian vittuuntunut oikeasti pelätäkseni vanhempien reaktiota. (<-He eivät tiedä minun jonkinsorttisesta nikotiiniriippuvuudestani.) Kerrankin tupakka oikeasti auttoi vitutukseeni ja saatoin alkaa meikkaamaan ja elämään.

Menin kouluun ja harjoittelimme vanhojen tansseja varten. Polvi vähän oireili, mutta vähät siitä. Illalla kävin joulukadun avajaisissa ja pari kamua tuli hetkeksi tähän hengailemaan. Kavereiden lähdön jälkeenhän sitten ahmimismörkö saapui ja alas meni:
7coctail-piirakkaa
yksi kolmasosa minttudominohyydykekakusta
2 hapankorppua
2riviä suklaata ja hedelmäkarkkeja
2 lasia glögiä (+kaikki leipien juustot, rasvat, jne. Varmaan jotain muuta pientä, joita en muistanut mainita)
-- Oksennus. Tavaraa tuli ulos älyttömästi. Vasta oksennuksen jälkeen sitä yleensä tajuaa, kuinka järkyttävän määrän olin vähällä antaa tarttua vartalooni. Yleensä oksun jälkeen saa jonkin sortin helpottumisen tunteen, mikä kuitenkin on melko petollinen tunne. Vähät siitä, kunhan edes jotain ulkona.
Onneksi kaverin meinaamat paljubileet peruttiin, en olisi kestänyt sitä häpeää, minkä bikineissä esiintyminen olisi mukanaan tuonut. Katselin juuri kuvia minusta yli 10kg laihempana. Miksen osannut nauttia silloin ulkonäöstäni? Olin laiha ja urheilullisen näköinen. Ei kuvissa oleva ihminen voi olla edes minä. Minä olen ruma ja lihava, kuvan henkilö ei.

Helmikuun puoleen väliin aikaa tulla 45kg. Minä en todellakaan aio olla vanhojen tansseissa se läskikasa, jonka allit heiluu kovemmin, kuin lippu tuulessa. Pakko keksiä jokin järkyttävä rangaistus, jotta motivaatio säilyy. 

I thought I was an alien

Mä en tiiä kumpi on pahempi; ahdistus vai tunteettomuus? Oon niin turta, eikä millään oo väliä. Mä vaan hymyilen kaikille ja jauhan puutaheinää, mutta mun päässä ei liiku mitään. Syönsyönsyön ja yritän saada itseni tuntemaan jotain. Syöminen on mun pakokeino, vaikka se on mun pahin vihollinen. Oon syöny tänään ainakin 5000kaloria ja voisin vetää vieläkin vaikka mitä. En ees jaksa oksentaa, kun ei mua kiinnosta. Tiiän, että jos oksentaisin, niin sitä tavaraa tulisi niin älyttömästi, ettei se todellakaan onnistuisi hiljaa ja siististi. Sillon tulis kunnon ykä. Mikä vittu mussa on vikana? En mä jaksa tällasta pelleilyä. Mä haluan laihtua, mutta mun voimat ei riitä. Oon niin naurettava pelle, ettei mitään rajaa. Ruokaakin on pakko varastaa salassa, koska hävettää jo itseäkin, miten paljon yksi tyttö voi syödä.
Mun vatsaan sattuu ja pää on pimee, enkä mieti mitään muuta, kuin et mitä voisin syödä seuraavaks. En pysty miettimään huomista, enkä vaakaa, koska sillon mun ois pakko tappaa itseni. Mun itseinho on niin suurta, mutta se ei haittaa, jos ei osaa ajatella, eikä omista toimivia aivoja. Voi vaan vetää hämärässä ja tuijottaa ruutua, samalla kun syö dominokeksejä ja odottaa, että voi ottaa hyydykekakun pakastimesta. (<- Jota mulla ei oo lupa syödä, kuin vasta viikon päästä. Hah. Höpöhöpö. Mun kakku!)
Oon niin kateellinen laihoille ja kauniille tytöille, että salaa vihaan niitä. Mun kateus sumentaa järjen ja saa mun ajatukset muuttumaan katkeran muijan rääkymiseks.
Kaveri yritti kysyä millon lähtisin ulos. En tiedä. En mä voi liikkua. Mun on pakko hautautua elävältä. En mä kehtaa mennä ulos, kun kaikki vaan tuijottaa mun lihavia jalkoja ja tursuvia vatsamakkaroita. Hehehe.
 Oon vähän hysteerinen. Mulla on jotain ihme kausia menossa, että käyn ihan ylikierroksilla ja yhtäkkiä tyyliin vajoan maahan makaan. Normaalia?
Mä vaan haluun tuntea jotain!! Syömättömyyskin tuo niin turran ja tyhjän olon, etten osaa elää sen kanssa. Syöminen taas tuo niin tursun ja ällöttävän olon, etten kykene elämään senkään kanssa. Mitä voin tehdä? Haluisin olla kännissä ja sekoilla jonkun kanssa huolella. Sillon voisin olla ilonen ja tuntee itseni eläväks, mut tänä viikonloppuna ei ryypätä. Yks henkilö on, jonka luokse juoksisin välittömästi, vaikkei siinä oo mitään ideaa. En mä ees oo puhunut sen kanssa melkein vuoteen, muuta kun nyt parina viikonloppuna pari viikkoo sit humalassa. Miks mä tunnen tälleen? Miks oon niin älyttömän kateellinen ja vihanen, kun nään sen toisen muijan kanssa? Se tyyppi teki mulle vielä älyttömän paskasti ja haukku mut ihan kännihoroks, mutta tavallaan mä ymmärrän sitä. En mä ees osais puhua sille, mä vaan haluisin olla sen lähellä. VITTU.

EDIT// Tein vihdoin tuon yläbannerin tylsyyteni ja vaihdoin taustan pois. Mielipiteitä? Omasta mielestä vähän kökkö ja sekava, kun ei oikein ollut mitään ideaa, kun tuota aloin rakennella. Kaikki kuvassa käytetyt kuvat on itse ottamia, kun joskus joku iskoisti päähäni, että kopioiminen on rikos, joten mieluummin käytän itse ottamia kuvia. (<-- Mikä tosin vähentää huomattavasti materiaaleja + kuvateksteissä kyllä käytän ihan netistä kopioimia kuvia) Pieni tunnistamisen pelko mahdollisesti, mutta jos joku minut täältä ruudun takaa tunnistaa, niin tulkaa vaan sanomaan. (y)

Ahmijanorsu

Sairas läski paska! Miten voin olla näin oksettava?
 Polveni on niin kipeä, etten pysty sillä kunnolla astumaan, minkä vuoksi liikuntaa ei tule nimeksikään, kun kaikkialle kuljen autolla.
Päivällä sisälle meni hapankorppu ja hieman nakkikeittoa, mutta iltapalalla helvetti räjähti. Alas meni karkkia, jäätelö, munkki, 2muffinia, 2leipää, 3keksiä, 3piparia, hapankorppua, muroja, nauris, vadelmaa, pillimehu, limsaa... Oikeastaan kaikkea mitä sain haalittua mukaani. En kestä oloani. Nyt odotan, että kaikki nukahtaisi, jotta voin mennä ulos oksentamaan. Kerkesin äsken jo käydä sylkemässä jäätelön pönttöön, mutta en halua riskia jäädä kiinni oksentamisesta, joten pakko hiipiä ulos pakkaseen saadakseen tyhjennettyä enemmän.
Miksi mä teen itelleni tätä? Mun itsekuri on paskaa ja samantien, kun vähän nälkä vatsaa kaivelee, niin musta tuntuu, etten tuu selviää jos mä en syö. Kyl sitä hittovie selviää! Se, että mennyt yhden päivän vähän pienemmillä syömisillä, ei tarkoita, että yhtäkkiä on jotenkin heikossa kunnossa ja alkaa pyörtyilemään!
Tänään päivällä olin vielä niin iloinen, kun päälle mahtui paitoja, jotka aiemmin on kiristänyt ja olleet liian pieniä. Nyt ne näytti hyvälle. Onneksi olen kuitenkin niin älytön sotanorsu, että lihotan itseäni ihan vaan varmuuden vuoksi vielä vähän ällöttävämmän näköiseksi, jottei kukaan varmasti pitäisi minusta.
Oksettaa niin älyttömästi tällä hetkellä, etten kestä!
Koko päivän olen kinunnut vanhemmiltani aineita minttusuklaahyydykekakkuun, jonka haluaisin tehdä vain itselleni. Pakkohan jokaisen kakkupalan jälkeen olisi oksentaa, mutta läskinä ahmijana todellakin haluan itku silmässä vetää sen kituseeni.
(harmittaa, kun mulla ei oo suklaata. Hehehehehehheheheeevittuu) Kaiken lisäksi olen nähnyt älyttömästi unta yhdestä jätkästä, joka säätää kaikkien kanssa ja tää setti rassaa älyttömästi. Kun sitä haluis sen johtavan johonkin, muttet osaa tehdä yhtään mitään ja vältät sitten vain kaikkea kontaktia kyseisen tyypin kanssa. lol

 EDIT// Tää vaan pahenee. Äsken hiivin yläkertaan varastamaan leipää, sipsejä ja sen halvatun avokadodipin. Mun vatsalla ei oo rajaa. Mä voin syödä mitä tahansa.
Nyt en voi nukkua, koska se on täysin mahdotonta, jos tiedän 298248190% varmuudella lihoneeni huomiseksi. Mä en kestä sitä. En pysty käsittelee sitä. Pakko päästä oksentamaan. Miks mun vanhempien huoneessa täytyy vieläkin palaa valot?
----
Tää meno on muuttunut niin säälittäväksi, että en tiiä pitäiskö itkeä vai nauraa. Kamalissa painessa hiipiä hammasharja kädessä johonkin ojan pientareelle oksentamaan, vaikka suurinosa ruoastakin on nielty useita tunteja sitten. Mikä vitsi. Käyttäytyisin edes niin kuin kunnon bulimikot ja oksentaisin kaikki ruuat pihalle, tai ainakin ne "ylimääräiset" enintään puolentunnin sisällä, mutta ei.
En kestä, kun vanhemmatkin huomauttelee mun mässäilyistä ja ulkonäöstä. Mummikin sanoi mulle, että kun kerran olen itseni niin mukavan hoikaksi saanut, niin kannattaisiko vähän miettiä noita imelän syömisiä, etten ihan lihoisi. Isi kuittailee kaikista mun herkun syömisistä ja äidinkin mielestä olen täysin normaalin näköinen, joka tosin tulee sairastamaan diabetestä ja ties mitä. EN MÄ HALUA OLLA NORMAALI! VAAN LAIHALAIHALAIHA! 
Pääsisin niin paljon helpommalla, jos vain osaisin tyytyä siihen normaaliin, enkä epätoivoisilla keinoilla yrittäisi laihtua, mutta noi vanhempien kommentitkin vaan motivoi lisää. "Hahha! Haluan näyttää, et kyl musta voi tulla ihan tosi skinny bitch, jos vaan ite niin päätän." Mä haluun kuulla sen kysymyksen, jossa joku ihmettelee oonko mä laihtunut. Se on ihana tunne. Mut nyt mä vaan epäonnistun ja laiskottelen ja toivon, että laihtuisin ajatusten voimalla. Naurettavaa.
En tiiä miten selviän aamulla taas kouluun, kun en nuku kunnolla tänäkään yönä. Motivaatiota ei oo ollut pitkään aikaan ja haluisin vaan lintsata kaikki aamujen tunnit. En selviä kouluun aamuisin.
Ps. Niinä päivinä, kun en urheile - en saa syyä iltapalaa. Eiks jeah? Pliispliispliis tavoite onnistu!

200

En tunnista itseäni kaikkien tekstien takaa. Olot heittelee niin laidasta laitaan, että se on jo aika pelottavaa.
 Kuulostan edellisessä viestissäni kamalan itsekkäälle paskalle sanoessani, ettei mua kiinnosta ihmisten ongelmat, koska minua todellakin kiinnostaa kaikki kavereideni ongelmat. Ihan sama kuinka pieniä tai isoja ne on. Tarkoitan kuitenkin, että mua ei oikeesti hirveesti stressaile jonkun puolitutun semihoron ongelmat..
 Mä oon oikeesti ihan hirvee. Mun kielenkäyttö on aivan järkyttävää ja mun kuvaukset aika värikkäitä. Puhun tosi ennakkoluuloisesti joistakin ihmisistä (En kuitenkaan tarkoita nyt mitään ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan, tai tällasta) - vaan lähinnä joistakin -00 muijista. Tuntuu välillä tosi kaksinaamaselle, kun oon mukava sellsille ihmisille, joista en oikeasti juurikaan pidä. Musta ei vaan tunnu, et mulla on lainkaan varaa olla törkee yhtään kellekään, mut eiks paljon törkeämpää puhua sit jonku selän takana ja haukkua horoks, vaikken tiiä mitään niitten elämästä. --- onhan se. :)
Aion vetää nyt ainakin kolme päivää alle 200kalorin. Pakko laihtua vähän, että kehtaa elää tässä maailmassa. Nyt on tulossa muutenkin tipaton viikonloppu tosi pitkän ajan jälkeen, joten ei tuu vedettyä juomista ainakaan kaloreita.

Aamupaino: 52.8
Ruuat: 3hapankorppua kurkulla, ruisleipä kurkulla ja puolikkaalla kinkkuviipaleella, 2pientä naurista, 2kirsikkatomaattia, kaalia, kurkkua ja vähän Pirkan avokadodippiä. Kahvia ja 2kuppia vihreää teetä. Suurin osa ruuasta tuli taas vedettyä iltapalaks. PERSE!!

Our last day

Hävettää. Oon kännissä paljastanut mun yhelle kaverille ihan liikaa. Toivottavasti en oo kertonut mitään laihdutusjuttuja. Oon vaan kertonut salaisia paljastuksia joistakin jutuista, mitä vaan yks mun kaveri tietää. Mut sit olin vielä mennyt sanoo jotain, että voisin tappaa itteni, eikä kukaan tulis mua kaipaamaan. Vittu!!!! Toivottavasti se ei ottanut niitä tosissaan. Yritin nauraa ja kohautella jutun ihan läpäks. "Basic kännimasennus. Hehe. Älä ota tosissas. Ei mulla nyt mitään ongelmia oikeesti oo." 

Tän päivän ahdistukset niin uusissa lukemissa, että mietin oikeesti, että jään lumihankeen makaamaan. Tää päivä menee ihan pilalle. Syön nyt muffineita. Varastin itelleni kinuskisuklaakakun pakkasesta ja meinaan tehdä kilon joulutorttuja. Isi huutaa mulle. Se ei tajuu miten lähellä oon lopettamassa tän kaiken. Rukoilen, että löydän jostain voimia elää, mutta en tiiä kauan pystyn siihen, jos mikään ei tuu muuttumaan. Mun ahdistus on niin kamalaa, enkä tiiä mistä se johtuu. En kestä itteeni, enkä yhtää mitään muutakaan. Kiljun mun pään sisällä niin saatanan lujaa tuskaani, samalla kun hymyilen kavereilleni. Elkää puhuko mulle teiän ongelmista, kun ne ei oo mitään ongelmia. Joo munkin mielestä ihan hirveetä, että pussasit jotain äijää kännissä. Oot vissii kunnon horo nyt. Tervetuloa kerhoon.

Little Hell

Missä mä oon? On niin pimeetä, etten näe eteeni. On, kuin olisin palannut takaisin pikkujoulujen rientoihin. Oon niin humalassa, etten saa mistään otetta. Varsinkaan itsestäni. Lentelen turvalleni likaiseen maahan ja yrtin nousta ylös. Miksei kukaan auta mua?
Ihmismassat tulevat päälleni ja vieraat henkilöt tönivät minua ja kaatavat juomiaan päälleni. Kukaan ei huomaa minua.
Valot välkkyvät hurjana ja sokaisevat välillä silmäni. On paha olo. Silti pompin hulluna muiden joukossa, jotten jäisi ulkopuolelle. Minä kuitenkin olen jo. En vain halua myöntää sitä.
Jotkut yrittävät puhua minulle, mutten saa mitään selvää heidän puheestaan. Minäkin puhun vierailla kielillä - en ymmärrä omaa kieltäni.
En tiedä miten olen saapunut pimeyden, valojen ja äänien maailmaan. En tiedä miten voin päästä pois. Yritän vain selviytyä tunnista tuntiin, mutta pikkuhiljaa kaikki alkaa käydä niin raskaaksi, etten tiedä jaksanko enää nouta ylös, kun jälleen kaadun lumiseen hankeen. Siinä on niin hyvä olla.

Tänään meinasin saada ahdistuskohtauksen ja menin hyperventiloimaan invavessaan syötyäni metrilakuja. Oksensin lähinnä vettä vessanpönttöön ja vihasin peilikuvaani. Vihasin itseäni niin paljon.
Minulla olisi tänään ollut mahdollisuus 3h jumppaan. En mene En jaksa. En pysty. En halua enää koskaan liikkua sängystäni. Olen niin järkyttävä, etten halua, että kukaan enää näkee minua. Minulla ei ole oikeus olla yhtään mitään. Ahdistus ja masennus on palanneet luokseni. Mieli tekisi oksentaa kaikki sisuskalut pois, mutten halua jäädä kiinni vanhemmilleni. Niinpä tyydyn vain vihaamaan itseni, mikä tuhoaa minua pikkuhiljaa sisältä päin. Tää viha lamaannuttaa mut. Haluan palata sumuun, jonnekin missä ei ole ajatuksia ja missä vain laihdun. Kauan mä voin enää jaksaa?

Pikkujouluissa

Tulipa harrastettua eilen taas niin järjetöntä sekoilua, että huhhuh. Nää pikkujoulut ei koskaan mee mulla kovin putkeen. Nytkään ei kyl juuri muistikuvia jäänyt, harmi vaan, että muille jäi. Mustelmia löytyy jälleen sieltä täältä, mutta perjaatteessa olen ehjempi, kuin viime vuoden pikkujoulujen jälkeen (ei verta vuotavia haavoja, eikä järjettömän kokoisia pikimustia mustelmia). Tuli nuoltua vielä yhen tyypin kanssa, joka tais sit pilata mun ja sen yhen toisen tyypin välisen mahdollisen setin, mutta ei jaksa stressailla. (<-Ei ainakaan vielä) Tuskin siitä ois kumminkaan mitään vakavaa tullut, kun oon tällanen. 

 

Vitsi kun ei jäänyt tästä illan säädöstäkään hirveesti muistikuvia. En kyllä yhtään ihmettelis jos oisin vaikka purrut sitä huuleet tai oksentanut sen päälle, mutta toivottavasti en. Kappaleet pikkujouluissa oli melko surkeat. Ihan liikaa perusjumputusta, mutta en mä niitä kappaleita juuri muistakaan, joten mitäs siinä. Vaatteet haisee aivan järkyttävälle, eikä äiti ollut turhan ilonen siitä, missä kunnossa himaan saavuin. (En tosin muista edes nähneeni häntä yöllä. Hups..) 12 aikaan aamulla puhalsinkin vielä 1.24... Oho.

Aamupaino oli 50.5kg. Jes. Tosin tuokin luku vain siksi, että alkoholin aiheuttama nestehukka oli melkoinen. Tää päivä onkin mennyt syömisten puolesta ihan muroiks. Kävin vetäsemässä kebabransuilla ja karkkiakin on syöty. Tekisi hieman mieli mennä halailemaan posliinipyttyä, mutta en taida jaksaa. Huomenna kuitenkin aikasin lähtö koiranäyttelyihin, joten ei tarvitse niinkään syödä, jos vain pysyn ruodussa. Yleiset fiiliksetkin ihan kivat. Ehkä mun pää on vielä niin pöhnässä, että ei turhat asiat ahdista tai stressaile.

Everything You Do is a Balloon

Tää ei oo yhtään kivaa. Mun elämästä on tullut ihan kamalaa sen jälkeen, kun olen alkanut sekoilla näitten ruokajuttujen kanssa. Varsinkin kun oksentaminen liittyi kuvioihin on kaikki ollut ihan täyttä tuskaa. Kaikki ahdistaa. Hirveitä ahmimiskohtauksia ja sitten salassa paniikissa oksentamaan, että edes osa tulisi pois, eikä vain lihoisi. (Ja ai että sitä unelmaa, kun oikeasti lihotkin sen parisataagrammaa! Siitä se elämä vasta irtoaa! :) )
Tänään söin iltapalaksi vaikka ja mitä, mm. suklaalevyn ja totta puhuen en edes olisi jaksanut oksentaa. Mua väsytti ja halusin vaan nukkumaan pois tän päivän murheet. (<- tosin unta ei enää juuri kuulu, kun ahdistus ja stressailu on vallannut tilan uinumiselta.), mutta pakko oli rynnätä vessaan heti kun äidin silmä vältti. Ei mulla ollut vaihtoehtoja (En edes halua miettiä muita vaihtoehtoja, mun on pakko koittaa laihtua.)
Älkää hyvät ihmiset lähtekö tällaiseen elämään. Tää on vaan ihan perseestä ja koittaa pilata kaiken ihanan teidän elämässä. Uusien ihmissuhteidenkin rakentaminen on ihan mahdottomuus, kun oot niin älyttömän sekasin itteskin kanssa, ettet todellakaan osaa enää toimi muiden kanssa. Jos teini on hieman normaalipainon ylärajoissa ei hänen kuuluisi yrittää laihtua oksentamalla ja sekoilemalla kuin hullu. Vaan terveellisellä ruokavaliolla ja arkiliikunnalla. (Ja mullahan tää pelaa niin hyvin.)

Sekään ei ole yhtään kivaa, ettet voi tietää yhtään mille näytät. Peili valehtelee, etkä usko sitä. Välillä tulee hetkiä, että voisi sanoa "okei mä olen ihan hyvä. Mä näytän normaalipainoselle ja terveelle. Mitäs parista varsamakkarasta ja vaikkei mulla ookkaan täydellistä thigh gapia", mutta suurimmaksi osaksi sun päässä kuuluu vaan "hyi kato ittees! Miten kehtaat edes liikkua ulkona? Sä olet valtava. Kato sun reisiä, sun höllyvää vatsaan ja järkyttäviä alleja." En mä osaa sanoa enää itestäni mille mä näytän. Jos joku kehuu mun kroppaa niin en usko ja jos joku edes vihjaa jotain sen tyyppistä, että aika tiukka mekko, se tarkoittaa samantien, että näytän siis ylipainoiselle sotanorsulle ja ihmisiä oksettaa katsoa minua. Hmm. Niin se terve itsetunto?
Entiiä. Nää viimeset päivät on ollut aivan hirveitä ja jokainen tunti on vaan ollut taistelu. Varsinkin, kun en oo jaksanut urheilla. (<- josta muuten oikeasti pitäisin, jos en vaan yrittäisi olla niin älyttömän perfektionisti siinä hommassa ja pakottais itteeni aina ihan äärimmäisiin suorituksiin. Mut toisaalta jos en juokse ihan henkihievärissä, sitä ei mun mielestä lasketa ja sillon olen epäonnistunut.Ristiriitoja?)
Iltapalat on ollut kamalia. Sillon ahmin aivan älyttömästi. Ihan sama, vaikka oisin syönyt kuinka normaalisti päivällä. Mun on pakko vetää itteni aivan älyttömäks palloks ja pilata tällä tavalla koko päivän hyvä työ, seikä aiheuttaa itselleni äärimmäistä itseinhoa ja itsetuhoisia ajatuksia. Oon oikeesti harkinnut, et kaikkein parasta varmaan olisi, jos lopettaisin iltapalan syömisen kokonaan. Nälkäisenä mun on tosi vaikea nukkua, mutta jos haluaa laihtua, eikä oikeesti viettää iltaa posliinipöntön tai kuusen juuren luona, niin mulla ei varmaan oo vaihtoehtoja.
  - öitä <3

God damn that bitch of life she made me cry 

So I liked to poke her squarely in the eye 

And it hurt so much I feel like I could die

She´s lost control

Tämä päivä on ollut hirveä. Niinkuin pari edellistäkin. Vihaan itseäni, kun en ole käynyt urheilemassa. Mutta siellähän sataa kaatamalla vettä, ei sinne kannata lähteä. Vitun läskipaska turpa kiinni, sun pitäis juosta, vaikka mummoja tippuis taivaalta En mennyt tänään kouluun. Kerroin vanhemmilleni, että mulla on kauhee migreeni. Nojoo... Ainakin sain nukkua univelkaa pois. Koulu ei kiinnosta lainkaan. Ei mua kiinnosta nähdä siellä ihmisiä ja olla joku pirtsakka ja sosiaalinen. Kyllä mä tiiän mitä suurinosa niistä musta miettii, joten jippijei motherfuckers.

Aamulla söin pitkän ajattelun jälkeen Skyrin, koska alkoi tuntua, etten jaksa muuten olla. (JOOPAJOO!) Alas meni myös muutama karkki ja rivi suklaata. <- ehkä pari riviä entiiä. Oksensin. En varmasti saanut kaikkea ulos. LIHAVASIKA.
Kävin autokoulun teoriatunnilla, eikä mun pitänyt syödä enää. Hehhe. Saavuin kotiin ja vetäsin ison lastin perunamuussia, pikkuporkkanoita ja silakkapihviä. Ruoka oli älyttömän hyvää. Hillitsin haluni oksentaa miettimällä, että näin jaksaisin loppuillan, enkä sortuisi iltapalalla ahmimaan. Eihän kukaan muutenkaan liho syömällä vähän normi ruokaa. Mutta minä lihon!
Iltapala riistäytyikin sitten jälleen aivan käsistä. Kaksi leipää, joita en kuitenkaan kokonaan niellyt. Banaania, jogurttia, kovia ruisleipäpaloja, karkkia ja suklaata. Suklaa ei edes ole minun, vaan mun piti viiä se huomenna tyttökerhoon lapsille, jotta he voisivat tehdä suklaatikkareita. Miten ihminen voi olla näin ahne ja ällöttävä? Syödä nyt seurakunnan suklaat. Sairasta. Pakko varmaan ostaa uusi levy tilalle. Ei mun kanssa samassa talossa pitäisi olla ainuttakaan herkkua, koska päädyn vain ahmimaan älyttömästi, enkä osaa hillitä itseäni. Nytkin vain odotan, että kaikki muut nukahtaa ja pääsen oksentamaan.
Toivon, että päivän kuluisi vain mahdollisimman nopeasti. Toivottavasti perjantaista tulisi hauska ilta pikkujouluineen kaikkineen. Jotenkin vain tuntuu, että ei niistä tule. Mä ahdistun. En osaa rentoutua ja vain bilettää, joten juon kamalat perseet ja nolaan itseni totaalisesti.
Aamupaino: 53kg

Olen solmu sekasin niin

Oon henkisesti niin rikki, etten tiiä mitä tekisin. Tänään kävin koulun jälkeen äärimmäisen vittuuntuneessa tilassa ostamassa 320g piparisuklaata ja popsin niitä sitten puoli rasiaa menemään. Mistä innostuneena söin kourallisen sipsejä ja pizzan palan, jota en kuitenkaan läheskään kokonaan niellyt. Marssin oksentamaan, mikä ei ole koskaan ollut niin vaikeaa. Tuntui, kuin silmät räjähtäisivät päästä ja naama oli oiken kauniin turvonnut sen jälkeen.
Koska en tuntenut oloani vieläkään tarpeeksi rääkätyksi, tai oikeastaan millekään söin hieman lisää suklaata ja karkkia ja oksensin vielä uudestaan viimeisiä voimia myöten. Ulos en kuitenkaan saanut varmastikaan läheskään kaikkea ruokaa, joten jippii tälle kun itkettää ja ahdistaa. Söin vielä kaksi ruisleipää ja lihapiirakan, jonka syljin kyllä pureskelun myötä aina takaisin lautaselle.
Voin olla vaan niin onnellinen, että olin kotona yksin sekoilemassa, koska porukoiden kanssa ahdistusnappulat olisi noussut vielä niin maan älyttömästi.

Mun piti mennä tänään lihaskuntoon, mutta oon yksinkertaisesti henkisesti niin älyttömän rikki, että haluaisin mennä vaan nukkumaan. Tosin jumpan skippaamisesta koitunut vastenmielinen itseinho tuntuu aika pahalle, joten en tiedä olisiko pitänyt painella pomppimaan vaikka itku silmässä. En mä tiiä, en mä jaksa. Kunhan vaan laihtuisin, enkä olisin niin älytön läski syöppö. Eiliset ahdistusperseilyt päätyivät muutamaan viiltoon reiteen. Ei kuitenkaan mitenkään erityisen syviä.

Paino on heitellyt 52.9-53.7 välillä. Alkaa noin vitosella alkavat numerot jo aika paljon kyrsimään ja ahdistamaan. Perjantaina pitäisi näyttää älyttömän hyvälle ja mahtua joihinkin vaatteisiin, mutta ei tätä tahtia.
Toivon vain, että tää päivä loppuisi jo. Mä en jaksa elää enää. Haluaisin vaan romauttaa kaikki kulissit ja tuhota kaiken. En oo pitkään aikaan miettinyt itsemurhaakaan niin paljon, kuin viimepäivinä.
(Laitoin tänään housut, jotka olivat ratkenneet, mutta paikatut, päälleni. Paikka irtosi. :)) )

Kadotaan kartalta

Voijuku nyt taas. En tiiä millasta settiä saan kuulla vielä perjantai-illasta, mutta kyllä tässä varmaan pitää jotakin taas selitellä. Kiva ku itellä ei mitään tietoo miten muilla on menny, kun en itekään oo ihan varma, että miten mulla meni. Toisaalta toivon, ettei mulle mitään ihan sairaan noloa oo käyny, koska jos on niin en tiiä haluunko kuulla vai hajoonko ihan käsiin sen jälkeen.

 Tänään olin kolmisen tuntia jumppailemassa. Ruokana pari siivua pizzaa, karkkia, kourallinen sipsiä, pippuripihvi ja perunamuussia. Illalla oksensin lattiaviemäriin paprikan paloja ollessani suihkussa. Pakko taas ensi viikko vetää mahdollisimman vähillä ruokailuilla ja urheilla. En kestä tätä mun kroppaa, kun pikkusiskokin sano mukamas läpällä, että näytin läskille mun bilemekossa. Kiva. Tuntuu, että kaikki vaan kattoo mua, kun mitäkin läskiä.
Oon niin sekasin itseni kaa, etten tiiä mitä tekee. Elämässä tapahtuu nyt niin hämmentäviä asioita, etten tiiä mitä ajattelisin ja mitä haluun tulevaisuudelta. Ehkä yritän nauttia vielä hetken, koska kohta luultavasti tulee turpaan ja kovaa. Haluisin pakopaikan. Ehkä pakenen tänne. Maailman pimeelle puolelle. Pakko etsiä jo jotain jonne kadota, kun tulevaisuus pelottaa. Täällä on liian tyyntä.
En oo kovin hyvä näyttää mun tunteita ja jos näytän niin yleensä päissäni. Sillon ei tunnu yhtää haavoittuvalle. Nyt mun kova kuori taas rakoilee ja tämmösenä mustismuijana on mennyt kaikkia muita kieltää koskemasta siihen yhteen. Mitä jos se ei haluukaan mua? Sit oon tehnyt itestäni vaan totaalisen pellen. En kuitenkaan tiedä pystynkö yrittää olla vaan tunteeton ja varottelematta muita, koska sillon nää jutut ainaki hajoo. Joten kai mä vaan pistän tuulemaan ja otan kaikki tai ei mitään.. EN TIIÄ! Miksei kukaan osaa auttaa mua?

EDIT// Tuntuu vielä pahemmalle, kuin hetki sitten - ahdistaa niin helvetisti! Teen huvikseni masennustestejä ja saan kaikista kohtuu hälyttäviä pisteitä. En osaa elää itseni kanssa. En tiiä miten kestän itseäni. Olen helvetin oksettava ihminen. OKSETTAVA! Mä vaan tärisen sängyssäni, enkä halua nähdä muita ihmisiä enää koskaan. Miten voi tuntua näin pahalle? Haluisin jonkun jolle jutella, mutta ei sellasia henkilöitä ole. En voi puhua näistä normaalien kavereideni kanssa. Eivät he ymmärrä. Eivät he tajua mun ongelmia ja huolestuvat vaan turhaan ja vääristä asioista.
Haluun itkeä! Miksen pysty itkemään? Ahdistaa vain niin älyttömästi etten taaskaan luultavasti kykene nukkumaan. En pysty rentoutumaan, enkä olemaan paikallani. Noissa bileissäkin olisi pitänyt pitää hauskaa. Mua lähinnä ahdisti ja häiritsi väärät asiat. Sori vaan, mut ei mulla ollut kovin hauskaa. MUA AHDISTAA! Vittu.
Välillä myönnän jollekin sillei ohimenevästi, että musta tuntuu, että saatan olla hieman masentunut ja sit saan vastaukseks:"Et sää musta kyl ihan masentuneelle vaikuta". Muistin just, et sönkötin yhelle jätkälle, joka ei liiku ihan normipiireis, kuinka haluisin vetää jotan muutaki pöhnää, kuin alkoholia. Hän vaan selitti, että ei kannata, enkä ymmärrä mihin oon lähtemässä. Yritin vielä kaameessa humalassa selittää, ettei sulla oo mitään tietoa miten paskasti mulla menee. Eikä hänellä olekaan, ei kellään ole. Mullahan on kaikki ulos päin kaikki niin vitun hyvin. Mitä nyt vähän huono koulumotivaatio!

Darrapäivä

Nyt on mennyt ihan kivasti. Keskiviikko meni oksentaessa pari kertaa. Torstai meni tosi vähillä ruuilla ja perjantaina alas meni pizzaa ja älyttömästi kaloreita juomista.
Eilen oli lukion puolivälipäivä, mikä johti siihen, että avasin ensimmäisen lonkeroni aamulla puoli kahdeksan ja koko koulupäivä meni kohtuu pienissä pöhnissä. Itse jatkot oli pettymys, koska musiikki oli suurimmaksi osaksi huonoa ja muutama tunti taisi mennä ohi kun huitelin jossain muualla, kuin tanssilavalla. Totesin olevani hieman mustasukkainen muija, mikä johti siihen, että oli pakko pitää muutamia puhutteluja kännisille muijille. Hups. Loppuillassa pari äijää alko jotain haastamaan riitaa ja oli kohtuu vaikeaa yrittää olla vetämättä ketään turpaan. (tosin eihän muijat sellasta tee) Kotiin tulin jossain totaali hörhöautossa, jossa jouduin istumaan jonkun äijän syliin, joka oli kännissä kun käki. Se yritti lähennellä jatkuvasti ja se oli aivan helvetin ällöttävää. Nyt mun reppukin on kadonnut sisältöineen (viinaa ja meikkäjä), mikä ei ole ollenkaan hauskaa. Jos se jäi sinne hörhöautoon niin tuskin tulen saamaan sitä koskaan takaisin. (fuck!) EDIT// Reppu löytynyt sängyn alta
Tällä hetkellä syön pizzaa ja karkkia. Aamupaino oli 51.6kg (2siivua pizzaa, pari kourallista sipsejä, karkkia, tomaattikeittoa, ruisleipä ja riisifrutti)
En tiedä pitäiskö mun hävetä jotain eilisestä. Ei varmaan ja eihän mun asiat hirveesti muille kuulu. Välillä vaan pelottaa miten muut ihmiset mut näkee. Mitä jos oonkin oikeesti ihan kamala vittumainen ruma ämmä ja en ite näe sitä? En tiiä mitä mun pitäis tehä sen yhenkin suhteen... meijän juttu on niin outo. Ainakaan en halua, että viimevuoden paskamyrskyt tapahtuu uudelleen. Ehkä vaan säädetään kännissä ja ehkä katotaan toisiamme silmiin koulussa. (<-tuskin katotaan) En kuitenkaan kestä yhtään nähä sitä jonkun muun muijan kimpussa.

Enkä tiiä kuinka kauan tollasen kännisäädöt voi kestää, ennen kun ne pakolla hajoo käsiin...
 

Tuhatjalkaiset sängyssäni

Sängyssäni on tuhatjalkainen! Lattiallani vilisti jauhomato. Minä todella taidan olla yhtä oksettava, mitä pahimmissa ajatuksissani.

Päivällä join kahvia ja söin ruisleivän toisen puolen. Kävin juoksemassa n. 10km ja olin niin ylpeä itsestäni. Aamupainokin oli 53.6kg. Lenkin jälkeen oli kamala nälkä, joten söin proteiinirahkaa jaksamatta odottaa, että kalakeitto olisi valmista. Yhtäkkiä huomasin olevani jälleen syömässä sitä perhanan keittoa ja vetämässä kahta ruisleipää. -- Ahdistus iskee. Helvetin läski! Ajoin sitten skootterilla kauas asutuksesta ja oksensin lähinnä pelkkää vettä.

Tulin ohjauksen jälkeen kotia ja tein itselleni jälleen ruisleivän ja keitin vettä, kun pikkusiskoni päätti paistaa karjalanpiirakoita. Eieieiii! Vaihtoehtoni ovat, joko mennä pesemään hampaani ja laihtua, tai joutua kamalaan ahmimiskierteeseen ja oksentaa. Tottakai valitsin jälkimmäisen. Nyt olen syönyt kaksi karjalanpiirakkaa, pari kovaa ruispalaa, puolikkaan suklaa riisikakun ja mansikkajäätelön. Yritin äsken oksentaa.. Sain vain kinkun paloja nenääni. Pelkään, että vessassa haisee oksennus.

Ennen ohjausta mietimme tanssiesitystä tytöille, samalla kun ohjaajaparini jatkuvasti valitti omasta huonosta olostaan ja pohti pitäisikö hänen mennä lääkärille, vai vain valittaa minulle. Mainitsin hänelle, että mullakin menee aika paskasti ja musta tuntuu, että mulla on tyyliin masennus. Heitin jutun puoliläpällä, mutta parini vastaus vituttaa edelleen. Ai sulla masennus? Joo ei ihan. Eihän mulla voi olla masennusta tai mennä paskasti, mähän vaan hymyilen ja valitan normaaleista asioista. 

En tiedä miten pysäytän tämän. Nytkin ajatuksiani vainoaa jatkuvasti, miten saisin haettua yläkerran kaapista herkkuja huoneeseeni. Tiedän myös, että joudun jälleen hiippailemaan kylmään ulkoilmaan oksentaakseni. Pelkään, etten jaksa oksentaa. Pelkään, että paino nousee. En ymmärrä itseäni. En tajua miksi teen tätä. Pelkään, etten huomenna jaksa tehdä jotain lihaskuntotreeniä. Ahdistun jo etukäteen siitä, että perjantaina koulussa syödään pizzaa puolivälipäivän vuoksi - aionko oksentaa? Entäs kaikki kalorit, joita tulen saamaan alkoholista? En voi edes viettää vanhaa kunnon drunkoreksia-päivää pizzan vuoksi.
Hhehe, sain varastettua valkosuklaalevyn yläkerrasta. Namnam! 

Lisäys/ Tosiaan söin vielä suklaalevyn ja kävin tekemässä itselleni vielä yhden leivän, ihan vain, että siskoni ja äitini voisi kauhistella, miten h*lvetisti syön. 
Äiti toivotti yhdentoista aikaan hyvät yöt ja meni nukkumaan. Mä odotan-odotan- ja odotan. Hmm kello on jo puoli 12, jokohan se ois nukahtanut. Ehkä odotan vielä hetken. 
Kiellän koiraani seuraamasta minua, kun varovasti avaan ulko-oven ja peitän oven narinan epämääräisillä yskäyksillä. Hiivin varovasti nurmikolle soran kautta. Soran rahina on pelottavan kovaäänistä. Miten kukaan voi nukkua siinä metelissä? 
Katuvaloja ei ole. Oon lähes pilkkopimeää, koska silmäni eivät ole kerinneet sopeutua pimeyteen. Hiivin kohti oksennuspaikkaani, suoraan kohti jonkun pihassa kajastavaa ulkolyhtyä. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin. Aivan kuin kulkisin pimeydessä valoa kohti. (Helvetin liekit) 
Oksennan ja oksennan. Miksen saa kaikkea ulos? Helvetin läski yritä! 
 Koitan peittää oksennuksen heittelemällä lehtiä sen päälle. En saanut edes paljoa pois. Ehkä suklaalevyn?
 En edes tiedä mikä on enää oikeasti paljon. Kaikki on liikaa! Pakko löytää joku kohtuus, ennen kuin pilaan oksentamalla kehoni. Ehkä yritän paastota tai syödä mahdollisimman vähän, mutta minä rakastan syömistä. Ruoka on hyvää ja oksentaminen "helppo" pakotie. VITTU!

Karkkilakon lopetus oli ehkä huonoin idea ikinä. Sen jälkeen olen ollut yhden illan oksentamatta.  

Weak

Tuijotan tyhjää ruutupaperiani ja vilkuilen kelloa - miksei aika kulu nopeammin? En kehtaa lähteä täältä vasta viiden minuutin kuluttua kokeen alkamisesta. En ymmärrä koepaperista mitään. Pelkään alkavani itkeä tai saavani hysteerisen kohtauksen, jos tuijotan paperia liian kauan. Ahdistaa, yritän olla ajattelematta. Tuijotan muiden kokeen tekijöiden selkiä ja pohdin mitättömiä yksityiskohtia. Hmm tuolla tytöllä roikkuu lanka housunlahdesta. Hyi, tuo vaateyhdistelmä ei sovi yhtään yhteen. Miksi tuo tyttö on paljon laihempi, kuin minä? En kehtaa poistua luokasta, ennenkuin joku kavereistanikin lähtee. En halua joutua haahuilemaan käytävilleni yksinäni, varsinkaa jos joudun kohtaamaan kiusallisia tilanteita aiheuttavia ihmisiä. Niinpä istun puolitoistatuntia tekemättä mitään. Olisin toki voinut lähteä milloin tahansa luokkahuoneesta, mutta sanoin äidilleni syöväni koulussa, enkä halua joutua sinne käytäville, joten pakko istua. (en todellakaan aio syödä koulussa. Eilisen mättöilyn vuoksi en syö! En edes lähde kavereiden kanssa kiinalaiseen, vaikka se onkin meidän koeviikkoperinne.)
Tuleen kotiin psykologian kokeen palautuksen jälkeen, jonka opettaja olisi täysin unohtanut, jollen olisi käynyt häntä opettajanhuoneessa kyselemässä. Koe meni paskasti. Olen ajatellut kirjoittaa psykologian vapaaehtoisesti, mikä mielestäni edellytää sitä, että minun pitäisi saada kiitettäviä kokeesta. En saanut. Raivostuttaa. Olen jatkuvasti vihainen - kaikelle.
Tulen kotiin ja keitän kahvia, kun siskoni alkaa tekemään meille kanasalaattia. Kyllä minä voin syödä kanasalaattia, siinä ei ole edes makaroonia. Kana on kevyttä ja salaatti terveellistä. Katson huoneessani Hävyttömiä, kun muistan, että minulla on pari riviä suklaata laatikossani. Syön suklaan loppuun. Helvetin läski! LÄSKI! Ajan kirjastolle, jonka vessaan lukittaudun ja oksennan. En edes oksenna paljoa, säälittävää. Lainaan jonkin anoreksia-kirjan. Käyn ohjaamassa kokkikerhoa.
Tulen kotiin ja alan jälleen istua koneella. Laatikossa on avaamaton Fazerin sininen. Hmm, mitä jos en menisikään jumppaan, vaan söisin täydelliset överit. Läski! LÄSKI! Kukaan ei halua sinua, jos näytän tuolle. Pakko mennä jumppaan. Syön kuitenkin suklaasta pari riviä, jotka oksennan ennen lähtöäni.
En jaksa jumpassa. Pakko yrittää. Pelkään ahdistuvani hysteerisesti. Yritän olla ajattelematta yhtään mitään. Yksi toisto, hengitä. Ylös alas, ylös alas. Tunnen suklaan jämät vatsassani.
Tulen kotiin. Syön hieman kanasalaattia ja kuorin lantun mukaani mennessäni omaan huoneeseen. Hampaiden pesun paikka, mutta laatikossa on yhä reilusti suklaata, ei se haittaa jos syön sitä pari palaa. Oho koko levy meni.
Sisko huutaa yläkertaan. Se on leiponut mulle neljä juustosämpylää. Helvetisti rasvaa ja juustoa. Laitan täytteeksi hieman lisää voita ja kinkkua. Tungen kaikki neljä sämpylää suuhuni kamalaa tahtia.
Nyt kaikki romahtaa. Oksensin. En uskaltanut oksentaa paljon, pelkään, että äiti kävelee vessaan kesken kaiken tai kuulee jotain. Hyisaatana. Nyt en elä. En pysty tehdä mitään -lamaannun. Miksen voi edes itkeä pahaa oloa. Minä kivetän itseni ja käyn täydellisillä ylikierroksilla. En pysty rentoutumaan. Luon kamalia ahdistuksen, vihan ja turhautumisen aiheuttamia patoumia. Onhan niiden pakko purkaantua joskus, pelkään vain miten ja missä.
Nyt vatsassani on levy suklaata ja juustopullasämpylää. HYIHYIHYI! Miksi olen näin heikko paska! Paino oli aamulla 54.2kg. Kohta se alkaisi joka aamuisesti 53kg. Olisn vähän lähempänä 4 alkavaa numeroa. Lähempänä unelmakroppaa, jotain mitä voisin kantaa ylpeänä. Ajatus takkuaa. Pakko oksentaa uudestaan.

Isänpäivä

Tämä päivähän meni täydelliseksi mättöilyksi, mikä ei ollut mitenkään yllättävää.
Aamupala: Viinirypäleitä, iso rieskapala, sokerikermavaahtorahkasettiä, 2nakkia, 3kirsikkatomaattia
Läbällä: 4kinuskisuklaakonvehtia, teetä
Päiväruoka: 2ruusukaalia, 2graavilohta, 2 muuta erilaista kalaa, pieni pihvi, vähän jotain laatikkoa, salaattia, 3sämpylää (puolikkaita), lihaa ja kaikkea mitä mummoni oli jostain repinyt. Ruokaa lastatessa tuntui, kuin olisi jossain buffetissa, niin älyttömästi oli kaikkea erilaista tarjolla.
Kahvia ja valkosuklaahyydykekakkupala.
2h jumppa (steppi ja hiphop)
Iltapala: Pomeloa <3 ja ruisleipää, teetä
Käytännössähän päivä ei olisi mennyt ihan pilalle, jos olisin pysynyt kaukana herkuista, mutta enhän minä pysynyt. Luultavasti suuhun meni muitakin asioita, mutten pysynyt itsekään perillä syömisistäni.
 Huomenna on matikan koe, josta en tule pääsemään lävitse. Ihan vain senkin takia, etten ole tehnyt niin paljon tehtäviä mitä kurssi vaatisi.
Olen tosi hämmentynyt, kun en oikein tiiä mitä mun elämässä tapahtuu ja keihin voin luottaa ja keihin en. Jotenkin niin "Fuck it" olo, että tekisi mieli polttaa kaikki sillat ja rällätä ihan huolella. Aionkin purkaa tämän elämän kaaoksen syömisien vahtimisiin ja laihduttamiseen. Hittoko kun yksi ihminen voi sekoittaa pään ihan totaalisesti.

Tänään äiti sanoi, ettei minun tarvitsisi enää laihtua montaakaan kiloa, kun kuulemma näytän aika hyvälle, kun on persettä ja tissejä. (+ihraaihraa,vatsaa,jenkkakahvaa... helvetti)

Oma elämä

Eilen mun sisko sanoi mulle, että näytän paljon laihemmalle ja kuinka hän joutuu pian jälleen kuuntelemaan, kuinka kaikki hänen kaverinsa hämmästelevät, kuinka olen laihtunut. Tänään äiti kysyi, miten näytän niin pienelle. Ei kummallakaan ole minkäänlaista ideaa, miten hyvä fiilis mulle noista sanoista tuli. Jes. Mä tulen onnistumaan.

Tänään aamupaino oli 52.3kg. Eilisen kostea ilta varmaan sai painon laskemaan noin paljon, kun nesteet lähtivät liikkeelle. Eilen tein myös HIIT-treenin, johon linkki TÄSSÄ. Eilinen oli muutenkin aika random ilta. Olen jälleen ilmeisesti välissä yhden jätkän kanssa, jonka kanssa en ole puhunut sanaakaan viime uuden vuoden jälkeen. Tämä taas aiheutti lievää näreyttä ja hämmennystä mun lähes kaikissa kavereissa. ---- Ei vittu kuulu muille mitä teen mun elämässä! Ärsyttää ihan älyttömästi, kun kaikilla on nykyään tarve arvostella kaikkee mitä teen ja  miten käyttäydyn. Mun kavereittenkin puheenaiheet tuntuu nykyään rajoittuvan siihen, kuinka he päivittelevät mun alkoholismia ja pohtivat miten oon järkyttävä hororappio, jolla ei ole koulumotivaatiota, eikä tulevaisuutta. Jos mun elämä rapsuttelee niin paljon kaikkien muitten persettä, niin voitteko tulla puhumaan suoraan päin naamaa ja kysymään, että mistä nyt pieraisin nämäkin rahat, jotka aion käyttää lonkeroon. Kaikki vaan jotenkin älyttömän vaikeeta tällä hetkellä. Enkä tiiä oikeen kehen voin enää luottaa ja kehen en. En muutenkaan haluaisi tuputtaa seuraani ihmisille, joita ei paskaakaan kiinnosta mun seura ja joita ärsytän. Fuck.

Tänään on tullutkin sitten syötyä viisi rivia suklaata, sipsejä, 180g karkkia, pieni karjalanpiirakka, kaksi voileipää, lanttu ja kaksi tortillaa. Jippii... Aika angstinen postaus taas. Olen muutenkin pohtinut tämän blogin tarkoitusta ja mulle tää on tällänen aivorupsu-pleissi, minne kirjoitan kaikkee mielen päällä olevaa, ruokailut ja liikunnat, jotta voin sitten myöhemmin seurata "kehittymistäni". En mä tiiä. Alan katsoa Starving in suburbiaa.

Another love

Tänään olin iloinen. Päivä alkoi oiken mukavasti, kun paino oli 53.9kg, eikä enää 55. En halua enää 55. Menin kouluun ja tein psykologian kokeen. Yritin invavessassa syödä mandariinin, jonka äiti heitti mukaani, koska en kerinnyt (halunnut) Syödä aamupalaa. Se oli kumminkin kammottavan kirpeän ja epämiellyttävän makuinen yksilö, joten puolet syötyäni se lensi roskapönttöön.
Tulin kotiin keitin kahvia pari kuppia ja tein itselleni ruisleivän molemmat puolet. (Täytteenä: rasvaa, valkosipulia, kinkku, tomaattia ja paprikaa)
Kävin koululla vielä kirjoittamassa enkun aineen, jonka jälkeen tulin kotiin kaupan kautta, josta ostin 2Fazer sinistä, 280g karkkipussin ja pepsi maxia. Ajattelin säästää mätöt johonkin oksennuksen täyteiseen iltaan. Kerkesin kuitenkin kotiin tullessani syödä rivin suklaata ja hieman karkkeja -> Pieni oksennus.
Illalla söin keitettyjä pikkuporkkanoita, punajuurta, muutaman lihapalan. Olin puolitoista tuntia sählyssä ja iltapalaksi otin vihreää teetä ja pepsi maxia. Alas meni myös rivi suklaata ja pari karkkia lisää.
Sää oli tänään kaunis, vaikka kylmä ja tiet olivatkin aivan jäässä. (,jonka vuoksi kaaduin aamulla skopalla risteyksessä, mutta onneksi vauhtia ei ollut paljon, eikä mitään pahaa tapahtunut.)
Olo oli pitkästä aikaa itsevarmempi, kun saatoin laittaa paidan päälle, eikä olo tuntunut niin turvonneelle ja oksettavalle. On jännä huomata, että olen laihtunut, mutta paino ei putoa. Pystyn jo näkemään solisluitani, eikä jenkkakahvatkaan ole enää niin huomattava. Tästä eteenpäin. 4 alkavat luvut ja pienet paidat täältä tullaan. <3

Lose yourself

Tänään ei ollut koulua, joten heräsin vasta 12 aikaan. Aamulla ajattelin, että nyt vihdoin yritän yhden päivän syödä normaalisti. En paastota aamupäivää, tai korvata kunnon ateriaa herkuilla. Aamupalaksi sitten join pari kuppia kahvia ja söin ruisleivän molemmat puolet voilla, kinkulla, juustolla ja tomaatilla. Tarkoituksena oli mennä salille ja uimaan. En minä tietenkään jaksanut. (laiskavitunläskiperse)

Päädyin syömään viisi riviä suklaata -> oksennus. 
Iltaruoka: Punajuurta, lihapaloja ja vähän kalaa.
Lähdin ohjaamaan tyttökerhoa ja söin jonkin verran hedelmäkarkkeja. (Pieni oksennus)
Illalla tullessani kotiin kaikki sitten lähtikin taas aivan helvetisti käsistä:
2Karjalanpiirakkaa
2paahtoleipää
ruisleipä, vihreää teetä. Puolikas pienestä suklaalevystä. (jokaisen leivän päällä paljon rasvaa, juustoa, kinkkua ja tomaattia)
Hiivin taas ulos ja oksensin. Vitunperse! Miksen vain voinut syödä paria leipää, niin ei olisi tarvinnut oksennella. En edes tiedä paljon sain ulos ja nyt ahdistaa saatanasti. Vittu. Joo vissiin tosi normaalisti syövän ihmisen päivä.. Paino on pysynyt nyt kolme päivää 55.2. Pelkään sitä hetkeä, kun se kaiken tämän mättämisen vuoksi pomppaa jonnekin korkeuksiin.

 Huomenna on psykologian koe ja englannin aineen kirjoitus. En ole tehnyt vielä mitään kummankaan aineen eteen. Kuuntelen Eminemiä, angstailen ja suoritan itsenäistä kymmensormijärjestelmä-kurssia. Kurssi on käytännössä äärimmäisen helppo, koska olen jo valmiiksi nopea kirjoittaja, eikä minun tarvitse juurikaan näppäimiin vilkuilla. Eilen aloin kurssia suorittamaan ja olen jo nyt tehnyt noin puolet siitä. Taidan jatkaa Shamelessin katsomista,

Got your six

Eilinen keikka oli aivan huikea! Olin tosiaan Five finger death punchin keikalla ja se oli aivan mahtava. Pompin ja lauloin kuin hullu, vaikken edes ollut permantopaikalla.

Siihen loppuikin kaikki kivat asiat. Eilinen ruokailu:
Tupla king size, hyydykekakkupala, poppareita, kana-ateria hesestä.

Tämä päivä tähän mennessä:

Suklaalevy, 280g karkkipussi ja puolika ssipsipussi+dippiä.
Olo on niin ällöttävä ja sikamainen ja silti mun on pakko syödä. Mä haluun tuntea sen tunteen, kun sä oot niin täynnä, että susta tuntuu että räjähdät. Sitten haluaisin oksentaa kaiken ulos. Haluaisin maata yksin huoneessani ja itkeä ja viillellä. En jaksa. En jaksa ollenkaan. Silti mun pakko yrittää.
En tajua miks musta tuntuu, että mun on pakko syödä. Yritän kertoa itselleni, että tällaisesta silmittömästä mättöämisestä seuraa mitään hyvää, mutta järkevä aivopuolisko on kuin huumattu. Oon niin oksettava.
Vanhemmat raivoo mun koulumenestyksestä ja yrittävät pakottaa mua lopettaa mun netflix-tunnukset. Eikö ne vittu tajua että tuhoudun käsiin, jos en saa irti ottoo seuraamalla joitakin randomsarjoja.
Mulla on kyl rahatkin ihan loppu. Vittu. En tajua millä rahoilla meinaan ryyppäillä loppuajan. Pitäis riittää rahat tupakkaankin. Tällä hetkellä haluaisin kuitenkin vain repiä vatsani irti ja hypätä parin viikon päähän.

EDIT/
Ulkona on satanut vettä. On märkää ja kosteaa. Onneksi ei ole kovin kylmä, eikä tuule.  
"Vittu, miksen tuonut kumppareita alakertaan".
 Nyt hiivin vaaleanpunaisissa korkokengissäni puiden taakse hammasharja kädessäni. Oksennan kamalaa sipsien ja limsan aiheuttamaa mössöä.
Hiivin takaisin sisälle. Kaivan esiin tupakan ja menen takaisin ulos mahdollisimman äänettömästi. Poltan tupakan ja toivon, ettei savut mene suoraan sisälle, koska ovi on hieman raollaan. En uskalla laittaa ovea kunnolla kiinni, ettei vanhemmat herää sen aiheuttamaan narinaan. Tumppaan tupakan ja heitän sen lehtien sekaan. Oksennan uudelleen. Lähinnä vettä. Tärisen." Vitun paska. Et saa ees mitään ulos. Heikko läski. Mikset oksentanut aiemmin? Koska olet laiska ja saamaton. "
Välillä tuntuu, ettei ruoka lihota. Järkyttävä ahmiminen saa minut hetkeksi tuntemaan jotain. En pysty lähtemään ulos kavereiden kanssa. Olen lihava ja pilattu. Olen pilaantunutta tavaraa. Kuka haluaisi seurakseen järkyttävän sotanorsun?
Päivän aikana sisälle meni 280g karkkeja. 2 Pandan suklaalevyä. Kermaviili Ranch-dipillä ja Weekendin becon- sipsipussi. Ruisleipä, pieni peruna ja lihapataa.
En tiedä miten jatkan elämää tästä eteenpäin. Tänään pohdin syvästi, kuinka haluaisin juoda pesuainepullon. Pysäyttää kaiken. En halua kuolla, mutten osaa elääkään. Miksi kaikki on niin älyttömän vaikeaa? Koulu ei kiinnosta. Miksei? Miksi haluan tarkoituksella pilata tulevaisuuteni? On niin älyttömän vaikeata selvitä yhtä päivää eteenpäin, etten pysty oikeasti edes pohtimaan tulevaisuuttani. En vain jaksa.
Hajotin mun sheiverin. En ole viillellyt pitkään aikaan. Nyt viilsin. Ihan vähän vain. Haluaisin viiltää enemmän ja syvempään, mutta yritän kovasti miettiä sitä helvettiä, miten arvet saa piiloon. Muut ihmiset ei saa tietää. Mun arvet on mun salaisuuksia. Noloja muistoja, joista ei hiiskuta. Mullahan on kaikki hyvin.