Nukuin tiistai- aamu kahdeksasta keskiviikko aamuun, n klo. 10. (Hups.26h) Lihakset jumissa ja suonet tukossa. Kävin tapaamassa uutta psykologiani, joka vaikutti niin ymmärtävälle, että se alkoi melkein ärsyttää. En saa kuulemma pitää itseäni laiskana, koska minulla on sairaus nimeltä yleistynyt ahdistus- ja masennushäiriö.
Olen menossa tänään kotia viettämään joulua. En tiedä mitä tulee tapahtumaan. Joulufiilistä ei ole, eikä mulla ole edes kellekään lahjaa, koska 1. olen laiska 2. en jaksa 3. hukkasin taas lompakkoni - ja rahani sen mukana. Kerkesihän mulla toi pankkikortti ollakin kuukauden, ennen kuin se lähti jonnekin pakomatkalle.
Maanantaina koulussa opettajan kanssa mietittiin sitä, kuinka minulla oli 253h poissaoloja. Nättiä, mutta minkäs vittu minä sille voin, että ollut niin paskana ja kykenemätön menemään kouluun. Onneksi alkoi joululoma.
Opettaja kertoi myös viimeksi, kun oli lähettänyt minut kuraattorille, epäilleen minun olleen silloin humalassa, kun kävin niin hitaalla ja haisin vanhalle viinalle. ---- Opettaja ei selkeästi ole nähnyt minua humalassa, vetosin, että lääkkeistä se johtuu. Ihan tosiaan en ole koulussa ollut humalassa, on mulla parempiakin paikkoja kaljaa vetää. (Yksin neljän seinän sisällä omassa kämpässäni)
Koulusta tullessa oli ihan hyvä fiilis ja laitoin vähän kämppääkin kuntoon, mutta sitten se iski; tajujon ahdistus, joka pakotti minut etsimään liian terävän terän ja viiltämään. Tuijotin peiliin ja itkin, olisin halunnut viiltää liian syvälle. Olen jo pitkään miettinyt miten tappaisin itseni vetämällä terällä suoneni paskaksi. Kuinka ennen sitä kirjoittaisin kirjeen, jossa pyytäisin anteeksi, etten ollut tarpeeksi vahva tähän maailmaan.
En löytänyt edes passiani mistään ja pelkään, että joku on varastanut sen. Ei sitä ajattelisi ihmisten olevan niin rottia, mutta mistä sitä enää tietää. Liian luottava, mutta silti en luota mihinkään. Ei järkeä.
keskiviikko 20. joulukuuta 2017
maanantai 27. marraskuuta 2017
Tällasta tänään, eli ei yhtään mitään
Helou ja armokuolema.
Jos oisin rohkea laittasin pitämääni "videopäiväkirja"- tyyppistä materiaalia tänne. Hämmennyn itse lähes joka kerta, kun katson videoitani, kun tajuan, etten meinaa tunnistaa itseäni. Olot vaihtelee niin nopeasti ja muisti ei toimi - tai en jaksa muistaa. Videoiden avulla -samoin tämän blogin, - pystyn seuraamaan, edes jotenkin tekemisiäni/itseäni ja mahdollista kehitystä. Nyt kehitys on vain mennyt niin surkeasti alaspäin, etteo elämällä tunnu olevan minulle enää mitään tarjottavaa.
Pelottavat ajatukset siitä, miten joka päivä pohdin kuolemaan liittyviä tekoja ei tunnu enää ees niin pelottavalle, vaan liian todelliselle. Osaan jo kuvitella, kuinka kirjoitan kaikille rakkaille viimeiset viestit ja sitten tapan itseni.
En mennyt aamulla kouluun, vaikka laitoin useamman herätyksen, jotta menisin. Saisin elämääni jotain järkevää, mutta ei. En oikeasti tiedä olenko vain niin laiska ihminen. Itseinho tuntuu niin väärälle, jälleen, koska tiedän, ettei se vie minua mihinkään. Mutta minkäs minä ajatuksilleni mahdan, jos yritän jotain niille ne vain raiskaa mieltäni entisestään.
Koulusta tuli viestiä, että minulla olisi ollut tänään tapaaminen kuraattorin kanssa. Nyt se siirtyi torstaille, jolloin minulla on kuulemma myös terkkarintarkastus. En tiedä miten pärjään, tai pääsenkö noihin tapaamisiin. En osaa nukkua, mutta en halua syödä pinoreita tai melatoniinia, ei ne mua pistä nukkumaan, vaan koomaan, jolloin vihaan entistä enemmän itseäni, koska olen vielä toimimattomuuskyvytön kaiken laiskuuden lisäksi.
Venlafaxia olen syönyt noin kuukauden jo 225mg, mutta ainut olon muutos jonka olen huomannut on se, että sähköiskut ja vieroitusoireet tulevat vielä herkemmin, jos en ota lääkettä suunnilleen samaan aikaan joka päivä.
Olen taas juonut olutta, aika montakin. Pöhnä olo ja vaikea muistaa, mitä edellisiin teksteihin on kirjoittanut, silti tämä turta jumitus tuntuu paremmalle, kuin oikean elämän kohtaaminen. Tai no. Minkä oikean elämän. Ei minulla ole mitään elämää näin iltaisin, tai muutakaan tekemistä.
Onnistuin hajottamaan pari viikkoa sitten puhelimeni ja kadottamaan varapuhelimen. Ei siinä, mutta en saanut kirjoitettua tänne tai kuunneltua musiikkia. Musiikin kuulumattomuus on aika vaikeaa tällaiselle ihmiselle, joka elää aika paljon sille. Varmaan osaatte samaistua.
En ole saanut syötyä, kuin yhden eilan raparperijogurtin tänään kahvin kanssa, koska kahvi olisi muuten tullut ylös ja närästys olisi ollut sietämätöntä. Ihan sama. En jaksaisi syödä ollenkaan, jos ei olisi pakko.
Onneksi kukaan ei seuraa minun ruokailujani enää, kun asun yksin, joten saan päättää niistä täydessä rauhallisuudessa, eikä kukaan voi pakkoruokkia minua.
Harmi vaan, että näillä elämäntavoilla saa lähinnä lihakset surkastumaan ja jäljellä jää "laihaläski", eli makkaroita tulee ja kaikennäköistä muuta joulukinkun ilosanomaa. Pitäisi saada urheiltua niin tiedän, että laihtuisin todella nopeasti.
Hei, olisi kiva kuulla esim. postausideoita, tai voisin tehdä jossain kohti jonkun maailman rakastaman kymysysvastaus - postauksen. Jos ketään kiinnostaa. ? <3 Kida
Jos oisin rohkea laittasin pitämääni "videopäiväkirja"- tyyppistä materiaalia tänne. Hämmennyn itse lähes joka kerta, kun katson videoitani, kun tajuan, etten meinaa tunnistaa itseäni. Olot vaihtelee niin nopeasti ja muisti ei toimi - tai en jaksa muistaa. Videoiden avulla -samoin tämän blogin, - pystyn seuraamaan, edes jotenkin tekemisiäni/itseäni ja mahdollista kehitystä. Nyt kehitys on vain mennyt niin surkeasti alaspäin, etteo elämällä tunnu olevan minulle enää mitään tarjottavaa.
Pelottavat ajatukset siitä, miten joka päivä pohdin kuolemaan liittyviä tekoja ei tunnu enää ees niin pelottavalle, vaan liian todelliselle. Osaan jo kuvitella, kuinka kirjoitan kaikille rakkaille viimeiset viestit ja sitten tapan itseni.
En mennyt aamulla kouluun, vaikka laitoin useamman herätyksen, jotta menisin. Saisin elämääni jotain järkevää, mutta ei. En oikeasti tiedä olenko vain niin laiska ihminen. Itseinho tuntuu niin väärälle, jälleen, koska tiedän, ettei se vie minua mihinkään. Mutta minkäs minä ajatuksilleni mahdan, jos yritän jotain niille ne vain raiskaa mieltäni entisestään.
Koulusta tuli viestiä, että minulla olisi ollut tänään tapaaminen kuraattorin kanssa. Nyt se siirtyi torstaille, jolloin minulla on kuulemma myös terkkarintarkastus. En tiedä miten pärjään, tai pääsenkö noihin tapaamisiin. En osaa nukkua, mutta en halua syödä pinoreita tai melatoniinia, ei ne mua pistä nukkumaan, vaan koomaan, jolloin vihaan entistä enemmän itseäni, koska olen vielä toimimattomuuskyvytön kaiken laiskuuden lisäksi.
Venlafaxia olen syönyt noin kuukauden jo 225mg, mutta ainut olon muutos jonka olen huomannut on se, että sähköiskut ja vieroitusoireet tulevat vielä herkemmin, jos en ota lääkettä suunnilleen samaan aikaan joka päivä.
Olen taas juonut olutta, aika montakin. Pöhnä olo ja vaikea muistaa, mitä edellisiin teksteihin on kirjoittanut, silti tämä turta jumitus tuntuu paremmalle, kuin oikean elämän kohtaaminen. Tai no. Minkä oikean elämän. Ei minulla ole mitään elämää näin iltaisin, tai muutakaan tekemistä.
Onnistuin hajottamaan pari viikkoa sitten puhelimeni ja kadottamaan varapuhelimen. Ei siinä, mutta en saanut kirjoitettua tänne tai kuunneltua musiikkia. Musiikin kuulumattomuus on aika vaikeaa tällaiselle ihmiselle, joka elää aika paljon sille. Varmaan osaatte samaistua.
En ole saanut syötyä, kuin yhden eilan raparperijogurtin tänään kahvin kanssa, koska kahvi olisi muuten tullut ylös ja närästys olisi ollut sietämätöntä. Ihan sama. En jaksaisi syödä ollenkaan, jos ei olisi pakko.
Onneksi kukaan ei seuraa minun ruokailujani enää, kun asun yksin, joten saan päättää niistä täydessä rauhallisuudessa, eikä kukaan voi pakkoruokkia minua.
Harmi vaan, että näillä elämäntavoilla saa lähinnä lihakset surkastumaan ja jäljellä jää "laihaläski", eli makkaroita tulee ja kaikennäköistä muuta joulukinkun ilosanomaa. Pitäisi saada urheiltua niin tiedän, että laihtuisin todella nopeasti.
Hei, olisi kiva kuulla esim. postausideoita, tai voisin tehdä jossain kohti jonkun maailman rakastaman kymysysvastaus - postauksen. Jos ketään kiinnostaa. ? <3 Kida
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Syökää mun korvat kiitos
Liian kummia aikoja. Erosin Pojan kanssa n. kuukausi sitten ja olo on ollut aika tyhjä ja yksinäinen, vaikka olenkin välillä pistänyt huolella tuulemaan ja kantanut näitä kuuluisia yhden yön hoitoja mukanani. Harmi vaan, että hoidot ei meinaa ymmärtää, etteivät he merkitse minulle yhtään mitään. En ole se ihmisten etsimä unelmatyttö, jonka kanssa saat perustettua kodin ja käydä ikeassa shoppailemassa. En mä pysty sellaseen, enkä jaksa kelailla mitään turhia tunteita. Mieluummin painin yksin omia kummajaisteni kanssa ja välttelen todellisuutta.
Koulu kärsii, kun en saa itseäni aamulla hereille ja oravanpyörä on valmis, kun poistan turhautumista itseeni alkoholin ja miesten avulla - ei niin hyviä ideoita, jos haluaisi oikeasti yrittää saada tasapainoista elämää.
Paino on pudonnut ... aika paljon. Itseasiassa olen nyt 10kg laihempi, mitä olin n. vuosi sitten. Aika siistiä. Puntari näytti 47.4kg, eikä vanhat housuni pysy enää jalassa. Vanhemmat kyselee kyllä kovasti, että syönkö, kun alan näyttää niin surkealle, kun olen "näin pieni". Vitut.
Toisaalta oloki on välillä aika kamala, kun on pakko pakottaa itsensä syömään, kun vatsaan sattuu ja kroppa on rikki. Fakta on vain se, että mun ei tee juuri koskaan enää ruokaa mieli, joten syöminen on tasan pakkopullaa, jotta selviää jotenkin. Alkoholi ja savut vie ruokahalun, eikä alkoholin tuomat kalorit enää pelota minua, koska onnistuu tämä laihtuminen näinkin. (+ olen liian alkoholisoitunut pystyäkseni lopettamaan... hups.)
Välillä itken iltaisin, kun mietin olenko astunut ja vähän liiankin isoihin saappaisiin, kun en tiedä pystynkö enää hallitsemaan kaikkia asioita. No enhän ole toisaalta koskaan pystynyt.
Äiti sanoi, että minusta on tullut aika kyyninen ihminen ja onhan se fakta, että jotkut sanani ovat ehkä "vähän synkempaa huumoria". Menkööt.
Yksinäisyys on kokoajan läsnä, toisaalta siihenkin turtuu. Ranteet ovat pysyneet puhtaina, nilkoillani ei välttämättä mene ihan niin hyvin, mutta välillä ahdistus vain on liian suurta pystyäkseni käsitellä sitä mitenkään rakentavasti.
Olen missanut viimeiset kaksi psykologi-käyntiäni, mutta keskiviikkona pakko mennä. En mä selviä itseni kanssa. Toisaalta tiistaina olisi sikatiistai...
Käsi sai vähän osumaa ja näyttää tosiaan siltä, että oisin mäiskinyt jtn turpaan sillä. Oikea käsi on turvonnut ja tummunut, mutta ei siinä ainakaan mitään murtumaa pitäisi olla. En jaksaisi käydä missään lääkärissä pikkujuttujen takia. Lähinnä naurattaa, koska niinhän se menee, etten voi elää yhtään viikonloppua ottamatta ainakin vähän osumaa.
Toisaalta olen oppinut jossain määrissä hallitsemaan alkoholini käyttöä niin, etten vedä enää itseäni täysin sekaisin pellolle. Se on ihan hyvä juttu.
Koulu kärsii, kun en saa itseäni aamulla hereille ja oravanpyörä on valmis, kun poistan turhautumista itseeni alkoholin ja miesten avulla - ei niin hyviä ideoita, jos haluaisi oikeasti yrittää saada tasapainoista elämää.
Paino on pudonnut ... aika paljon. Itseasiassa olen nyt 10kg laihempi, mitä olin n. vuosi sitten. Aika siistiä. Puntari näytti 47.4kg, eikä vanhat housuni pysy enää jalassa. Vanhemmat kyselee kyllä kovasti, että syönkö, kun alan näyttää niin surkealle, kun olen "näin pieni". Vitut.
Toisaalta oloki on välillä aika kamala, kun on pakko pakottaa itsensä syömään, kun vatsaan sattuu ja kroppa on rikki. Fakta on vain se, että mun ei tee juuri koskaan enää ruokaa mieli, joten syöminen on tasan pakkopullaa, jotta selviää jotenkin. Alkoholi ja savut vie ruokahalun, eikä alkoholin tuomat kalorit enää pelota minua, koska onnistuu tämä laihtuminen näinkin. (+ olen liian alkoholisoitunut pystyäkseni lopettamaan... hups.)
Välillä itken iltaisin, kun mietin olenko astunut ja vähän liiankin isoihin saappaisiin, kun en tiedä pystynkö enää hallitsemaan kaikkia asioita. No enhän ole toisaalta koskaan pystynyt.
Äiti sanoi, että minusta on tullut aika kyyninen ihminen ja onhan se fakta, että jotkut sanani ovat ehkä "vähän synkempaa huumoria". Menkööt.
Yksinäisyys on kokoajan läsnä, toisaalta siihenkin turtuu. Ranteet ovat pysyneet puhtaina, nilkoillani ei välttämättä mene ihan niin hyvin, mutta välillä ahdistus vain on liian suurta pystyäkseni käsitellä sitä mitenkään rakentavasti.
Olen missanut viimeiset kaksi psykologi-käyntiäni, mutta keskiviikkona pakko mennä. En mä selviä itseni kanssa. Toisaalta tiistaina olisi sikatiistai...
Käsi sai vähän osumaa ja näyttää tosiaan siltä, että oisin mäiskinyt jtn turpaan sillä. Oikea käsi on turvonnut ja tummunut, mutta ei siinä ainakaan mitään murtumaa pitäisi olla. En jaksaisi käydä missään lääkärissä pikkujuttujen takia. Lähinnä naurattaa, koska niinhän se menee, etten voi elää yhtään viikonloppua ottamatta ainakin vähän osumaa.
Toisaalta olen oppinut jossain määrissä hallitsemaan alkoholini käyttöä niin, etten vedä enää itseäni täysin sekaisin pellolle. Se on ihan hyvä juttu.
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Elämää vai kuolemaa, takaperin kuljetaan
Tuntuu, että pitäisi kirjoittaa, mutta en oikeasti tiedä miten minulla on mennyt viimeiset viikot. .. Huonosti, kai? Vai hyvin? Olen elossa. En ole käynyt koulussa. Huomenna on koulua ja uusi psykologi.
Piirrän ja turrutan ahdistustani liikaa alkoholiin. Rahatilanne on tiukka ja pilvikin maksaa. Toisaalta pärjään ihan ok. Olen yksinäinen, mutta en osaa puhua kellekään. Kukaan ei oikeastaan tunne minua, kuinka voisi, en minäkään tunne itseäni.
Huhhhuh.
Piirrän ja turrutan ahdistustani liikaa alkoholiin. Rahatilanne on tiukka ja pilvikin maksaa. Toisaalta pärjään ihan ok. Olen yksinäinen, mutta en osaa puhua kellekään. Kukaan ei oikeastaan tunne minua, kuinka voisi, en minäkään tunne itseäni.
Huhhhuh.
tiistai 3. lokakuuta 2017
Sumu on sana, ihan sama
Blogiin on tullut vähän vähemmän tekstiä, kun olen lähinnä keskittynyt sanojen kirjoitteluun ja piirtämiseen. Sillä tavoin olen yrittänyt purkaa tätä paskapommia sisälläni, etten poksahda ihan pum pam.
Päivät ovat usein sumuisia, mutta olen alkanut tottua siihen, yritän pitää sen piilossa muilta ja muistuttaa itseäni olemaan läsnä, vaikka tuntuukin siltä, että olisin jossain verhon takana muista.
Onnistuin olemaan Pojan kanssa kaksi päivää mukavasti, mutta kolmantena päivänä en enää kestä itseäni, enkä ketään lähelläni. Vetäydyn ja välttelen kosketusta - se ei tunnu hyvälle. Mikä mua vaivaa?
En onnistunut tänäänkään menemään kouluun, vaikka olisin halunnut. Otin tosin edellisiltana pitkästä aikaa yhden ketipinorin, mutta oikeasti totuus oli vain siitä, että olen laiska enkä jaksanut herätä.
Lopulta kahden aikaan päivällä herätessäni kaikennäköisiin painajaisiin aivan hikisenä vihasin itseäni niin paljon, että marssin ulos koira mukanani, kuulokkeet mättöä soittaen ja kirosin itseäni.
Poika ei kestänyt käytöstäni, enkä minä omaani, joten onnistuin ajamaan hänet pois luotani, jälleen kerran surullisissa väleissä. -- Ei mulla oo mitään tietoa miten käsitellä ihmissuhteita, kun en osaa käsitellä edes itseäni.
Ystävä kertoi, kuinka ihana olen, kun olen selvinpäin, mutta miten vittupääksi muutun humalassa -- huoh. Ei ole ensimmäinen ihminen, joka tuosta huomauttaa. Alkoholin avulla olen onnistunut pilaamaan niin paljon ihmissuhteita ja aika paljon osia itsestäniki... luulisin. Olen kuitenkin yrittänyt vähentää. Kesän poliisikyydityksen jälkeen, kun minut oli löydetty sammuneena puskasta olen vältellyt viinan juomista. Yrittänyt jopa vähentää oluen juomista, silti muutama menee joka päivä.
Parasta huvia on seikkailla paikallisbussissa, kuunnella musiikkia ja juoda salaa kaljaa. Omia pieniä hiipparin huvia. Ei mulla täällä kyllä yhtään kaveriakaan ole, jonka kanssa voisin hengailla täällä uudessa asuinpaikassani. Ainoat kontaktit tapahtuvat vain koulussa. Välillä se harmittaa minua, mutta en ole löytänyt ketään ihmistä, jonka kanssa tulisin luontevasti toimeen. Olen muutenkin niin sekasin, että uusien ihmiskontaktien luominen on vaikeata pitää yllä, mutta silti olen aina valmis lähtemään minne vaan, jos minua pyydetään.
Paino oli viikonloppuna 49.1kg. En oikein tiedä olenko tyytyväinen, toisaalta en välitä paljoa mistään. Nyt olen syönyt puolilevyä suklaata ja ties mitä pojan lähdön jälkeen, ja oksennellut sitten vuoron perää. Hurraa.
Päätä harmaa, enkä osaa kertoa asioitani kellekään vakavasti. Psykologillakin puhuin lähinnä täyttä paskaa. Toisaalta siihen vaikutti se, että aluksi minua haastatteli pari opiskelijaa ja tilanne lähinnä huvitti minua.
Otin pari opamaxia, jotta oloni rauhoittuisi. Beissiki maistuis, mutta on niin paskaa settiä, että vois käydä polttaa jotain paskaks. Vitutus rahakriisissä olevalle. HUOMIO! Vitun kela.
Jee viimeinen kerta, kun puhun raha-asioista oikeastaan missään, mutta on mennyt paremminkin, eikä rahaa ole mennyt oikeasti mihinkään muuhun kuin päihteisiin. hups.
Toivotan kaikille kuitenkin hyvää syksyä, vaikka syysmasennus iskeekin sen mukana. Yritetään kuitenkin nauttia niistä pienistä auringon pilkahduksista ja kauniista lehtien sävyistä- Kida
Toivotan kaikille kuitenkin hyvää syksyä, vaikka syysmasennus iskeekin sen mukana. Yritetään kuitenkin nauttia niistä pienistä auringon pilkahduksista ja kauniista lehtien sävyistä- Kida
lauantai 16. syyskuuta 2017
Painoa ja kuulumisia
Olen vain niin pitkään puhunut asioitani mieluummin tietokoneeni kameralle, kuin jaksanut kirjoittaa. En tiedä miksi kirjoittaminen on tuntunut taas niin ylitsepääsemättömälle haasteelle - ehkäpä siksi, että suurimmaksi osaksi, kun olen valmis tekemään jotain olen jo hieman liian humalassa tai muuten ärsyyntynyt, että saisin mitään selkeätä aikaan.
Muutamia tekstejä olen työstänyt ja pari kuvaa piirtänyt, mutta se siitä.
Tänään olen tuntenut oloni yksinäiseksi. Tällä viikolla kaksi kaveria kävi, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, kävi luonani ja silti minusta tuntuu tyhjemmälle kuin koskaan. Toinen kavereistani oli asiakkaanani (oikeastaan ensimmäinen sellainen) ja minulla oli hauska aamu hänen kanssaan, mutta heti kun pääsin koulusta aloin juomaan kaljaa. Silti en halua tunnustaa sitä ongelmaksi, koska en tiedä mitä sitten tekisin.
Koulu on mukavaa, siellä usein saan jotain muuta ajateltavaa, kuin oma romutettu hautausmaani. Koulun jälkeiset illat ovat kuitenkin vaikeita ja välillä teen iltojen avulla aamut liian vaikeiksi herätä. Tapanani lähteä ulos, tai valvoa muuten niin mahdottoman pitkään. (Tietenkin sotkien alkoholia mukaan asiaan, niinkuin joka ikinen ilta)
Minulla ei ole täällä oikeastaan yhtään kaveria, muutama tuttava ja koulussa tulen ihmisten kanssa toimeen, mutta tuskin puhumme mistään järkevästä. Olen nykyään epäsosiaalinen ja huono tutustumaan ihmisiin, tai saamaan ihmisistä mitään irti, mistä voisin aloittaa oikean keskustelun. Silti haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta sellaisten, jotka ymmärtäisivät minua.
Välillä käyn älyttömän ylikierroksilla, varsinkin mies-asioissa. Toisaalta en välitä. Pieni yhden illan sekaannus tuntuu aamulla oudolle unelle, jonka unohtaa ennen aamukahvia.
En oikein edes tiedä mikä tämän hetken laihtumistilanteeni on. En omista puntaria, mutta viimeksi, kun kaksi viikkoa sitten punnitsin painoin 49,3kg. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan painoin 57,6kg.
En toisaalta osaa katsoa asiaa minkäänlaisena saavutuksena. Edelleen oksentelen silloin tällöin ruokien jälkeen. Niinkuin juuri äskenkin tein.
Nykyään en niinkään stressaa ruuan laadusta, yritän vain tarkkailla, etten syö liikaa. Juon kuitenkin niin paljon olutta, että kaloreita tulee aika paljon päivän aikana ja se kyllä pitää minut aika kylläisenäkin.
..<3 Kida
<KuvassaPikkuKidam2014(44.5kg)
Muutamia tekstejä olen työstänyt ja pari kuvaa piirtänyt, mutta se siitä.
Tänään olen tuntenut oloni yksinäiseksi. Tällä viikolla kaksi kaveria kävi, joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, kävi luonani ja silti minusta tuntuu tyhjemmälle kuin koskaan. Toinen kavereistani oli asiakkaanani (oikeastaan ensimmäinen sellainen) ja minulla oli hauska aamu hänen kanssaan, mutta heti kun pääsin koulusta aloin juomaan kaljaa. Silti en halua tunnustaa sitä ongelmaksi, koska en tiedä mitä sitten tekisin.
Koulu on mukavaa, siellä usein saan jotain muuta ajateltavaa, kuin oma romutettu hautausmaani. Koulun jälkeiset illat ovat kuitenkin vaikeita ja välillä teen iltojen avulla aamut liian vaikeiksi herätä. Tapanani lähteä ulos, tai valvoa muuten niin mahdottoman pitkään. (Tietenkin sotkien alkoholia mukaan asiaan, niinkuin joka ikinen ilta)
Minulla ei ole täällä oikeastaan yhtään kaveria, muutama tuttava ja koulussa tulen ihmisten kanssa toimeen, mutta tuskin puhumme mistään järkevästä. Olen nykyään epäsosiaalinen ja huono tutustumaan ihmisiin, tai saamaan ihmisistä mitään irti, mistä voisin aloittaa oikean keskustelun. Silti haluaisin olla ihmisten seurassa, mutta sellaisten, jotka ymmärtäisivät minua.
Välillä käyn älyttömän ylikierroksilla, varsinkin mies-asioissa. Toisaalta en välitä. Pieni yhden illan sekaannus tuntuu aamulla oudolle unelle, jonka unohtaa ennen aamukahvia.
En oikein edes tiedä mikä tämän hetken laihtumistilanteeni on. En omista puntaria, mutta viimeksi, kun kaksi viikkoa sitten punnitsin painoin 49,3kg. Kaksi vuotta sitten tähän aikaan painoin 57,6kg.
En toisaalta osaa katsoa asiaa minkäänlaisena saavutuksena. Edelleen oksentelen silloin tällöin ruokien jälkeen. Niinkuin juuri äskenkin tein.
Nykyään en niinkään stressaa ruuan laadusta, yritän vain tarkkailla, etten syö liikaa. Juon kuitenkin niin paljon olutta, että kaloreita tulee aika paljon päivän aikana ja se kyllä pitää minut aika kylläisenäkin.
..<3 Kida
<KuvassaPikkuKidam2014(44.5kg)
maanantai 31. heinäkuuta 2017
Cold Blood
Ruoka ei maistu vieläkään. Koko kesä on mennyt vain nautintoaineita käyttäessä ja Pojan kanssa sovitellessa, että jatketaanko yhdessä, vai jätetäänkö tähän - kesäloma loppuu kohta, eikä vieläkään olla päätetty.
Viikon päästä alkaa koulu, enkä tiedä vielä edes missä päin se sijaitsee. Oman kämpän sain hankittua viikko sitten ja olen ostanut sinne mäykän valmiiksi minua odottamaan, kun pääsen lopullisesti karistamaan tämän tomukylän perseestäni. (Ihan kun se oisi mahdollista.) Odotan pelolla ja innolla, mutta eniten pelkään jääväni yksin ja jumiin omien ajatuksieni kanssa.
Tulin mummille yöksi ja olen itkenyt koko illan sängyssä. Väsyttää, ahdistaa, pelottaa. En edes tiedä. Fyysisesti kroppakin taas aivan paskana, hommattua itseni lauantaiyönä sellaiseen kuntoon, että poliisit olivat toimittaneet minut kotiin. En taas tiedä miten onnistuin. Voisin laittaa go pron seuraavan kerran pihalle lähtiessäni, että pysyisin edes itse askeleissani perillä.
Lauantaina mulla oli hyvä fiilis lähteä juomaan, mutta sitten Pojan kanssa tuli taas jotain luottamusriitaa ja loppuilta menikin täysin sumussa madellen.
Alan välillä pelätä omaa itsekyyttäni ja sitä kuinka nautin ihmisten katseista ja niistä sanoista, kun jälleen ihmiset ovat alkaneet pohtia miten pieni olen. Kävin tänä aamuna 48kg puolella, enkä ole ollut lähelläkään sitä sitten 3vuoteen. Tietenkin olisi hyvä yhdistää jotain liikuntaa tähän hommaan, mutta yleensä olen niin heikkona krapulasta tai muusta, ettei se ole mahdollista.
Toisaalta lupasin itselleni muutama viikko sitten, että lopettaisin viinalla pään tyhjentämisen, mutta takapakkeja sattuu. Toisaalta olen kyllä tainnut tissutella joka saatanan päivä niin pitkään kuin vain muistan.
Olo on aavistuksen verran helpottunut nyt, kun avasin netflixin ja päätin pitkästä aikaa kirjoitella. Anteeksi kun tauot ovat taas olleet näin pitkiä, mutta suurimmaksi osaksi en itsekään pysy elämäni perässä, joten minulla ei ole mitään tietoa miten muodostaa tästä sekasorrosta vielä järkeviä virkkeitä.
Voisin yrittää alkaa kirjoitella jälleen vähän aktiivisemmin ja kertoa tilanteestani vähän paremmin.
Ainakin kaikki hoitosuunnitelmat menee uusiksi, jos niistä edes ollenkaan tehdään. Saa nähdä nykyisestä paikastani laitettiin lähete menemään uuteen asuinpaikkaani, mutta tällä hetkellä olen vain täysin ulapalla ja toivon asioiden lutviutuvan edes johonkin suuntaan.
- Kida
Olo on aavistuksen verran helpottunut nyt, kun avasin netflixin ja päätin pitkästä aikaa kirjoitella. Anteeksi kun tauot ovat taas olleet näin pitkiä, mutta suurimmaksi osaksi en itsekään pysy elämäni perässä, joten minulla ei ole mitään tietoa miten muodostaa tästä sekasorrosta vielä järkeviä virkkeitä.
Voisin yrittää alkaa kirjoitella jälleen vähän aktiivisemmin ja kertoa tilanteestani vähän paremmin.
Ainakin kaikki hoitosuunnitelmat menee uusiksi, jos niistä edes ollenkaan tehdään. Saa nähdä nykyisestä paikastani laitettiin lähete menemään uuteen asuinpaikkaani, mutta tällä hetkellä olen vain täysin ulapalla ja toivon asioiden lutviutuvan edes johonkin suuntaan.
- Kida
tiistai 4. heinäkuuta 2017
PQ
Oon kehitysvammasten leirillä isosena viimeistä päivää. Liian vaikeeta, vittu tarviin alkoholia. Silti on ollut ihan kivaa, vaikka tosi raskasta.
Paino on vihdoin keikkunu välillä 49 kg puolella. Ei mulla oikee muuta. Paskaa.
Paino on vihdoin keikkunu välillä 49 kg puolella. Ei mulla oikee muuta. Paskaa.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Arkeani
to. 8.6
klo: 12.31 - Heräsin 12.00 nyt juon mustaa kahvia lääkkeideni ohella. Yritän olla katsomatta peiliin, tai katsomatta lattialle, jossa eilisen ahmimisen tulokset vielä makaavat. Ulkona on harmaata ja ilkeän näköistä, mutta oikeastaan se ei edes haittaa. Olinkin jo väsynyt tuskastuttavan kuumaan aurinkoon ja jatkuviin kuumiin aaltoihin, jotka saivat minut hikoamaan, kuin pikkusian.
klo: 14.24 - join kaksi kuppia tummaa kahvia ja poltin yhden tupakan. Vatsa on vähän kipeä, mutta muuten hyvä olo. Selviäisinköhän paastoamalla koko päivän? Joka tapauksessa tulen juomaan tänään alkoholia, joten energiaa tulee sieltä enemmän kuin riittävästi.
pe. 9.6
klo: 13.25 haha jee! Mä en syönyt eilen mitään, enkä oo vieläkään syönyt. Toisaalta join sokerisen drinkin ja n. 10 kaljaa...
klo: 14.19 - 2nugettia ja hernekeittoa, josta tein niin vetistä, että kaadoin sen mukiin.
klo: 19.54 - 6 kaljaa, 2 siideriä, tupakkaa ja 2 jopoa, plus juostu kilometrin matka jälleen sukkasilleen. Hups! Olen nyt Pojan mökillä hänen ja hänen kaverinsa kanssa. Silti minusta tuntuu että olen aivan yksin, he puhuvat vain toistensa kanssa, haluaisin pyytää kavereita, mutta ei saa tulla kuin tyttöjä koska vieraat pojat tekevät Pojasta mustasukkaisen.
klo: 21.59 - arman pohjamtähdenalla - mielenterveys
00.24 - yksin päissään mökilla, en tiedä missä muut oli.
OO.34 - HYVÄ OLO se on se netflix. Poika on enemmän naimisissa kaverinsa kanssa kuin minun
10.6
klo: 20.29 Olen syonyt 1/3 pizzaa ja Taffelin poppareita, onneksi muut söivät lopun. Pakko pysyä erossa edes ruuasta, kerran alkoholista en voi luopua. Olen juonut 7 olutta, mutta toleranssit ovat nousset niin paljon näiden eilisten jälkeen, ettei se edes tunnu. Haluaisin pelata juomapelejä, mutta muilta puuttuu juomat - tai ainakaan sitä ei ole tarpeeksi. Olo on vaihtunut tunnottomasta liian tunteelliseen ja näin edespäin. Pihalla on tyyntä, mutta ei aurinkoista.
En halua palata huomenna oikeaan arkeen... tai oikeaan kotiin (miten sen nyt ottaa). En pysty olla kotona oma itseni, olen vain menetetty tapaus - suvun MUSTA LAMMAS, niin kuin kaikki sanoo.
Mulla on vahva tunne, että kaikki vihaa mua, sukulaiseni, vanhemmat... en tiedä edes mistä se johtuu. Mä vaan mokaan vuoronperään ja teen tyhmiä virheitä, millä saan kaikki muut kyllästyneiksi minuun.
Random fakta: En ole oksentanut koko reissun aikana, joka toisaalta on helvetin hyvä. Toinen puoli halusi tappaa minut sen takia, että jälleen söin... + olen joka iltana ollut aivan kaatokännissä, eikä minulla ole kunnollisia muistikuvia, eikä ole ollut aikaakaan kelata, että mitä on edes tapahtunut. Toisaalta tää ahistaa toisaalta se on ihan okei.
klo: 21.22 - muut on saunassa ja ite oon yrittänyt löytää youtubesta bulimia-aiheisin videoita, mutta niitä ei oikein löydy. Löytyy anoreksiasta ja muista syömishäiriöistä, mutta bulimia aiheisia SUOMALAISIA videoita löytyy tosi vähän. Toisaalta ymmärrän sen, koska bulimiaa sairastava ihminen ei halua myöntää sitä sairaudeks, minä en ainakaan myönnä. Kyllä mä siitä pystyn puhumaan, mutta en mä tee mitään sen asian edeksi.
Se on helvetin vaikeaa yrittää selittää sairastumattomalle ihmiselle millaista on olla bulimikko. Bulimia tulee mulle lähinnä kausittain (tai en huomaa sitä eroa, koska yks oksennus sinne tai tänne, vai mitä ;) ) Anoreksiasta olisi helpompi avautua, siitä puhutaan kaikkialla ja ihmiset osaa jotenkin tajuta, että mitä se tarkoittaa.'
Toisaalta kaikkien kokemukset omasta sairaudestaan on niin erit, joten sitä ei mielestäni ikinä pitäisi yleistää. Mä kyllä tiedostan että mulla on sairaus, mutta en tiedä muuta tapaa elää, kuin tällä tavalla. Toisaalta tiedän, ettei pääni tule kestämään tiettyä hetkeä pidempään. Alkoholin käyttö pitäisi ainakin lopettaa, mutta minun alkoholismi on mennyt jo niin pitkälle, etten kykene siihen - en tiedä elämää ilman, että saan juodakin välillä. Alkoholi ei olisi muuten niin paha, mutta mielialalääkkeeni eivät imeydy silloin ja olen aina seuraavan päivän aivan rikki - paitsi jos alan juomaan uudestaan.
Onneksi on muuten btw tämä blogi jolle voin purkautua. Näinä kolmena päivä olen ollut aivan yksin, vaikka täällä on poikaystäväni ja hänen kaveri.
klo: 3:41 - viilsin äsken ja otin kaksi venlafaxia ja kaksi opamaxia.. en edes tiedä miksi. Adistaa. Kaikki asiat Pojan kanssa menee päin vittua ja aina kun yritän puhua hänelle hän jotenkin torjuu koko jutun. Kaikkein pahinta on kun ollaan jossain porukassa, silloin ainakin tunnen oloni yksinäiseksi en todellakaan jonkun tyttöysäväksi.
Haluaisin viiltää lisää. Kaikki muut nukkuu.
Koko elämä tuntuu niin naurettavalle, että haluaisin vain, että joku kuulisi avunhuutoni, ennen kuin teen jtn liian pahaa.
klo:3:53 - haluan viiltää ranteeni, mutta kukaan ei minua pelasta - olenko oikeasti valmi menemään niin pitkälle
11.6
klo: 20.25 Eilisen yön angsteista jotenkin selvittyä. Tärisen ihan hulluna ja mun vaikea pysyä aloillani. Oli pakko ottaa yksi kalja rauhoittamaan tilannetta. Mun pitäis käyä vielä kaupassa ostaa röökiä, mutta en millään jaksaisi, toisaalta en halua kitkutella niksoissakaan.
Tänään tullut syötyä liikaa, mutta ainakin sain äsken oksennettua iltapalan pois.
Porukat alkoi heti minun kotiin tullessa tappelemaan, mikä sai mut taas menemään ihan lukkoon. Niinpä olen nyt piiloutunut huoneeeseeni.
Lopetan tän postauksen nyt tähän, mutta haluaisin kysyä tein mielipidettä tällaisesti kirjoitustyylistä? Itselle tämä on ainakin siinä mielessä hyvä, että ainakin muistaa mitä halusia kirjoittaa, kun tekee sen heti.
klo: 12.31 - Heräsin 12.00 nyt juon mustaa kahvia lääkkeideni ohella. Yritän olla katsomatta peiliin, tai katsomatta lattialle, jossa eilisen ahmimisen tulokset vielä makaavat. Ulkona on harmaata ja ilkeän näköistä, mutta oikeastaan se ei edes haittaa. Olinkin jo väsynyt tuskastuttavan kuumaan aurinkoon ja jatkuviin kuumiin aaltoihin, jotka saivat minut hikoamaan, kuin pikkusian.
klo: 14.24 - join kaksi kuppia tummaa kahvia ja poltin yhden tupakan. Vatsa on vähän kipeä, mutta muuten hyvä olo. Selviäisinköhän paastoamalla koko päivän? Joka tapauksessa tulen juomaan tänään alkoholia, joten energiaa tulee sieltä enemmän kuin riittävästi.
pe. 9.6
klo: 13.25 haha jee! Mä en syönyt eilen mitään, enkä oo vieläkään syönyt. Toisaalta join sokerisen drinkin ja n. 10 kaljaa...
klo: 14.19 - 2nugettia ja hernekeittoa, josta tein niin vetistä, että kaadoin sen mukiin.
klo: 19.54 - 6 kaljaa, 2 siideriä, tupakkaa ja 2 jopoa, plus juostu kilometrin matka jälleen sukkasilleen. Hups! Olen nyt Pojan mökillä hänen ja hänen kaverinsa kanssa. Silti minusta tuntuu että olen aivan yksin, he puhuvat vain toistensa kanssa, haluaisin pyytää kavereita, mutta ei saa tulla kuin tyttöjä koska vieraat pojat tekevät Pojasta mustasukkaisen.
klo: 21.59 - arman pohjamtähdenalla - mielenterveys
00.24 - yksin päissään mökilla, en tiedä missä muut oli.
OO.34 - HYVÄ OLO se on se netflix. Poika on enemmän naimisissa kaverinsa kanssa kuin minun
10.6
klo: 20.29 Olen syonyt 1/3 pizzaa ja Taffelin poppareita, onneksi muut söivät lopun. Pakko pysyä erossa edes ruuasta, kerran alkoholista en voi luopua. Olen juonut 7 olutta, mutta toleranssit ovat nousset niin paljon näiden eilisten jälkeen, ettei se edes tunnu. Haluaisin pelata juomapelejä, mutta muilta puuttuu juomat - tai ainakaan sitä ei ole tarpeeksi. Olo on vaihtunut tunnottomasta liian tunteelliseen ja näin edespäin. Pihalla on tyyntä, mutta ei aurinkoista.
En halua palata huomenna oikeaan arkeen... tai oikeaan kotiin (miten sen nyt ottaa). En pysty olla kotona oma itseni, olen vain menetetty tapaus - suvun MUSTA LAMMAS, niin kuin kaikki sanoo.
Mulla on vahva tunne, että kaikki vihaa mua, sukulaiseni, vanhemmat... en tiedä edes mistä se johtuu. Mä vaan mokaan vuoronperään ja teen tyhmiä virheitä, millä saan kaikki muut kyllästyneiksi minuun.
Random fakta: En ole oksentanut koko reissun aikana, joka toisaalta on helvetin hyvä. Toinen puoli halusi tappaa minut sen takia, että jälleen söin... + olen joka iltana ollut aivan kaatokännissä, eikä minulla ole kunnollisia muistikuvia, eikä ole ollut aikaakaan kelata, että mitä on edes tapahtunut. Toisaalta tää ahistaa toisaalta se on ihan okei.
klo: 21.22 - muut on saunassa ja ite oon yrittänyt löytää youtubesta bulimia-aiheisin videoita, mutta niitä ei oikein löydy. Löytyy anoreksiasta ja muista syömishäiriöistä, mutta bulimia aiheisia SUOMALAISIA videoita löytyy tosi vähän. Toisaalta ymmärrän sen, koska bulimiaa sairastava ihminen ei halua myöntää sitä sairaudeks, minä en ainakaan myönnä. Kyllä mä siitä pystyn puhumaan, mutta en mä tee mitään sen asian edeksi.
Se on helvetin vaikeaa yrittää selittää sairastumattomalle ihmiselle millaista on olla bulimikko. Bulimia tulee mulle lähinnä kausittain (tai en huomaa sitä eroa, koska yks oksennus sinne tai tänne, vai mitä ;) ) Anoreksiasta olisi helpompi avautua, siitä puhutaan kaikkialla ja ihmiset osaa jotenkin tajuta, että mitä se tarkoittaa.'
Toisaalta kaikkien kokemukset omasta sairaudestaan on niin erit, joten sitä ei mielestäni ikinä pitäisi yleistää. Mä kyllä tiedostan että mulla on sairaus, mutta en tiedä muuta tapaa elää, kuin tällä tavalla. Toisaalta tiedän, ettei pääni tule kestämään tiettyä hetkeä pidempään. Alkoholin käyttö pitäisi ainakin lopettaa, mutta minun alkoholismi on mennyt jo niin pitkälle, etten kykene siihen - en tiedä elämää ilman, että saan juodakin välillä. Alkoholi ei olisi muuten niin paha, mutta mielialalääkkeeni eivät imeydy silloin ja olen aina seuraavan päivän aivan rikki - paitsi jos alan juomaan uudestaan.
Onneksi on muuten btw tämä blogi jolle voin purkautua. Näinä kolmena päivä olen ollut aivan yksin, vaikka täällä on poikaystäväni ja hänen kaveri.
klo: 3:41 - viilsin äsken ja otin kaksi venlafaxia ja kaksi opamaxia.. en edes tiedä miksi. Adistaa. Kaikki asiat Pojan kanssa menee päin vittua ja aina kun yritän puhua hänelle hän jotenkin torjuu koko jutun. Kaikkein pahinta on kun ollaan jossain porukassa, silloin ainakin tunnen oloni yksinäiseksi en todellakaan jonkun tyttöysäväksi.
Haluaisin viiltää lisää. Kaikki muut nukkuu.
Koko elämä tuntuu niin naurettavalle, että haluaisin vain, että joku kuulisi avunhuutoni, ennen kuin teen jtn liian pahaa.
klo:3:53 - haluan viiltää ranteeni, mutta kukaan ei minua pelasta - olenko oikeasti valmi menemään niin pitkälle
11.6
klo: 20.25 Eilisen yön angsteista jotenkin selvittyä. Tärisen ihan hulluna ja mun vaikea pysyä aloillani. Oli pakko ottaa yksi kalja rauhoittamaan tilannetta. Mun pitäis käyä vielä kaupassa ostaa röökiä, mutta en millään jaksaisi, toisaalta en halua kitkutella niksoissakaan.
Tänään tullut syötyä liikaa, mutta ainakin sain äsken oksennettua iltapalan pois.
Porukat alkoi heti minun kotiin tullessa tappelemaan, mikä sai mut taas menemään ihan lukkoon. Niinpä olen nyt piiloutunut huoneeeseeni.
Lopetan tän postauksen nyt tähän, mutta haluaisin kysyä tein mielipidettä tällaisesti kirjoitustyylistä? Itselle tämä on ainakin siinä mielessä hyvä, että ainakin muistaa mitä halusia kirjoittaa, kun tekee sen heti.
keskiviikko 7. kesäkuuta 2017
Bulimia party
Aiemmin päivällä olin juonut 3 kuppia kahvia, juonut 2 kaljaa ja syönyt yhden salmiakkitikkujäätelön. Iltaruoaksi söin ranskalaisia ja makkaraa.
klo: 21.05 - Esitin pojalle tarpeeksi kilttiä, että hän osti minulle Ingmanin Creamy Rocky Roadia. Aika laittaa How I met yout mother pyörimään ja aloittaa syöminen. (Söin tunti sitten ranskalaisia ja makkaraa, oksettaa, mutta en ole vielä päässyt vessaan.)
klo: 21.31 Yli puolet jäätelöstä syöty, samoin lähes kaikki kuorrutus.
klo: 21.35 Kävin oksentamassa, vaikea olla hiljaa, mutta onneksi jäätelöä on helppo oksentaa.
klo: 21.38 hain äsken kaksi pientä vaaleaa leipää (voi, aromasuola, kinkkusuikale)
21.51 Kaikki jäätelö on syöty, samoin leivät - ei tee vielä edes tiukkaa.
klo: 21.58 - Jälleen oksennettu. Kurkku on kipeä, ja oloni on rauhaton. Minulla ei ole enää ahmittavaa, mitä ihmettä minä sitten syön. Pojan luona ei ole edes leipää ja tuhosin jo eilen taco-sipsipussin. Hitto kun ei ole edes yhtä kaljaa. (Olen varma, että vatsaani jäi vielä litroja jäätelöä, joten haluaisin saada oksentaa oikein kunnolla, mutta pitää pitää kulissit ylhäällä, eikä jäädä kiinni vatsahappojen ylös yskimisestä.)
klo: 22.59 - näkkileipä ja toinnikalaa tomaattikastikkeessa (Kaapissa ei ollut muuta)
Klo: 23.25 - kävin äsken oksentamassa ja samalla pesin hampaani, eiköhän tässä ollut jälleen tarpeeksi itsensä tuhoamista.
Parasta tässä päivässä oli se, että aloin vihdoin eilen käyttämään mielialalääkkeitäni ja tunsin oloni huomattavasti paremmaksi. Varsinkin fyysisesti, koska nyt en enää tunne sähköiskuja.
Hirveintähän tässä päivässä on, että kaikki yllä oleva kuvaa lähinnä jokaista päivääni ja tämä ilta oli huomattavan kesy verrattuna joihin muihin.
Huomenna pitäisi taas lähteä juomaan...
Ahdistus palata viikonloppuna kotiin on paha. Siskoni pääsee ripille ja minua jo valmiiksi ahdistaa ajatus miten tukala ilmapiiri kotona tulee olemaan ensiviikolla. Äiti puurtaa itsensä äärirajoille, sisko auttaa parhaansa mukaan, isi tekee omia asioitaan ja komentelee välillä minua. Minä ahdistun omaan olemassaolooni ja luultavasti makoilen jossain sängynalla piilossa ja toivon, ettei kukaan huomaa minua. Basic laiskapaska - meininki.
klo: 21.05 - Esitin pojalle tarpeeksi kilttiä, että hän osti minulle Ingmanin Creamy Rocky Roadia. Aika laittaa How I met yout mother pyörimään ja aloittaa syöminen. (Söin tunti sitten ranskalaisia ja makkaraa, oksettaa, mutta en ole vielä päässyt vessaan.)
klo: 21.31 Yli puolet jäätelöstä syöty, samoin lähes kaikki kuorrutus.
klo: 21.35 Kävin oksentamassa, vaikea olla hiljaa, mutta onneksi jäätelöä on helppo oksentaa.
klo: 21.38 hain äsken kaksi pientä vaaleaa leipää (voi, aromasuola, kinkkusuikale)
21.51 Kaikki jäätelö on syöty, samoin leivät - ei tee vielä edes tiukkaa.
klo: 21.58 - Jälleen oksennettu. Kurkku on kipeä, ja oloni on rauhaton. Minulla ei ole enää ahmittavaa, mitä ihmettä minä sitten syön. Pojan luona ei ole edes leipää ja tuhosin jo eilen taco-sipsipussin. Hitto kun ei ole edes yhtä kaljaa. (Olen varma, että vatsaani jäi vielä litroja jäätelöä, joten haluaisin saada oksentaa oikein kunnolla, mutta pitää pitää kulissit ylhäällä, eikä jäädä kiinni vatsahappojen ylös yskimisestä.)
klo: 22.59 - näkkileipä ja toinnikalaa tomaattikastikkeessa (Kaapissa ei ollut muuta)
Klo: 23.25 - kävin äsken oksentamassa ja samalla pesin hampaani, eiköhän tässä ollut jälleen tarpeeksi itsensä tuhoamista.
Parasta tässä päivässä oli se, että aloin vihdoin eilen käyttämään mielialalääkkeitäni ja tunsin oloni huomattavasti paremmaksi. Varsinkin fyysisesti, koska nyt en enää tunne sähköiskuja.
Hirveintähän tässä päivässä on, että kaikki yllä oleva kuvaa lähinnä jokaista päivääni ja tämä ilta oli huomattavan kesy verrattuna joihin muihin.
Huomenna pitäisi taas lähteä juomaan...
Ahdistus palata viikonloppuna kotiin on paha. Siskoni pääsee ripille ja minua jo valmiiksi ahdistaa ajatus miten tukala ilmapiiri kotona tulee olemaan ensiviikolla. Äiti puurtaa itsensä äärirajoille, sisko auttaa parhaansa mukaan, isi tekee omia asioitaan ja komentelee välillä minua. Minä ahdistun omaan olemassaolooni ja luultavasti makoilen jossain sängynalla piilossa ja toivon, ettei kukaan huomaa minua. Basic laiskapaska - meininki.
tiistai 6. kesäkuuta 2017
Lääkkeet
Viimeviikolla oli lääkäri ja mielialalääkkeeni annosta nostettiin puolella. Ainut vain, että sain lääkkeet vasta haltuuni tänään. Tähän väliin voisimme palata pari päivää taaemmas ja todeta jo nyt, ettei omatoiminen yhtäkkinen lääkkeiden lopetus kannata.
Vietin pari päivää vetämällä viinalla vinttini aivan pimeäksi, ja sitten itkemällä seuraavat päivät. En ole pystynyt pariin päivään edes liikkua kunnolla, koska kehoni sai niin järkyttäviä sähköiskuja ympäri kroppaa lääkkeiden vieroitusoireiden seuraksuksina.
Eilen olin niin rikki, etten pystynyt edes puhumaan almatta itkemään. Tänään aamulla heräsin siihen, kun tunsin jo valmiiksi paniikkikohtauksen tulon. Onneksi hain lääkkeeni nyt ja olo alkaa jotenkin tuntumaan normaalille.
En edes osaa selittää viimepäivien oloani, en vain ole tunnistanut itseäni, enkä ympyröivää maailmaa. Myös lähinnä alkoholin liikakäytöstä johtuvat morkkikset ovat alkaneet pelottaa, koska päässäni liikkuu niin paljon itsetuhoisia asioita.
Olen myös jälleen tullut siihen tulokseen, että olen maailman rumin ja lihavin ihminen, enkä pysty olemaan mitenkään päin inhoamatta itseäni. Asiaan ei myöskään auttanut lääkkeiden vieroitusoireisiin liittyvät kuumat aallot, toisaalta ne saattavat johtua myös alkoholista. Hikoilen kuin lihava sika ja seuraavana hetkenä minulla on niin kylmä, että luulen paleltuvani.
Söin jälleen liikaa, joten kävin parikin kertaa posliinijumalan luona.
Nyt en tällähetkellä pysty tekemään muuta, kuin tuijottamaan netflixiä ja haaveilevani vuorettelen oluesta ja ruoasta. - Olisipa edes röökiä.
Ps. Sain myös Opamax 15mg - kellään kokemusta kyseisestä lääkkeestä
Vietin pari päivää vetämällä viinalla vinttini aivan pimeäksi, ja sitten itkemällä seuraavat päivät. En ole pystynyt pariin päivään edes liikkua kunnolla, koska kehoni sai niin järkyttäviä sähköiskuja ympäri kroppaa lääkkeiden vieroitusoireiden seuraksuksina.
Eilen olin niin rikki, etten pystynyt edes puhumaan almatta itkemään. Tänään aamulla heräsin siihen, kun tunsin jo valmiiksi paniikkikohtauksen tulon. Onneksi hain lääkkeeni nyt ja olo alkaa jotenkin tuntumaan normaalille.
En edes osaa selittää viimepäivien oloani, en vain ole tunnistanut itseäni, enkä ympyröivää maailmaa. Myös lähinnä alkoholin liikakäytöstä johtuvat morkkikset ovat alkaneet pelottaa, koska päässäni liikkuu niin paljon itsetuhoisia asioita.
Olen myös jälleen tullut siihen tulokseen, että olen maailman rumin ja lihavin ihminen, enkä pysty olemaan mitenkään päin inhoamatta itseäni. Asiaan ei myöskään auttanut lääkkeiden vieroitusoireisiin liittyvät kuumat aallot, toisaalta ne saattavat johtua myös alkoholista. Hikoilen kuin lihava sika ja seuraavana hetkenä minulla on niin kylmä, että luulen paleltuvani.
Söin jälleen liikaa, joten kävin parikin kertaa posliinijumalan luona.
Nyt en tällähetkellä pysty tekemään muuta, kuin tuijottamaan netflixiä ja haaveilevani vuorettelen oluesta ja ruoasta. - Olisipa edes röökiä.
Ps. Sain myös Opamax 15mg - kellään kokemusta kyseisestä lääkkeestä
tiistai 23. toukokuuta 2017
Askeleita - mutta minne päin
Askeleita, askeleita pakko saada askeleita. Kaljaa, kaljaa, pakko saada olutta - pakko juoda monta. Pilvi, pilvi - saisinpä pilveä, ei en halua leimautua nistiveikkoihin, mutta eihän pieni pössyttely pahaa tee.
Yksikään päivä ei suju ilman jotain pakkomaista oiretta; pientä ahdistusta, joka paisuu suureksi, pientä juomista, joka paisuu känniksi - ei edes tarpeeksi pärjätä. En tiedä mitä teen. Olen niin riippuvainen näihin kaikkiin... päihteisiin. Siinä samalla olen kuitenkin hukannut mieleni ajatella kirkkaasti ja nauttia asioista ilman sitä jotain pientä, edes tupakkaa.
Tarve laihtua on kova. Ainut, mikä inhottaa alkoholissa ja pilvessä, niin ne vie syömisen tuskan pois, jollen silloin tulee helpommin syötyä. Toisaalta ei. Tavallaan unohdan sen ruoan juomisen yhteydessä, sekä pilven, mutta kotiin tullessani syön ja olen niin väsynyt, etten jaksa oksentaa.
Vitut. Välillä olen liian väsynyt, että jaksaisin edes nukkua.
Psykologi mainitsi sanan hypomanian, ja googletin asiaa. Kaikki siinä käy täydellisesti minuun, toisaalta se on osittain aina ollut persoonallisuuteni piirre. Viikon päästä on lääkäri, jossa saan ehkä vihdoin lääkitykseni kuntoon. Mulla ei oo ollut mitään rauhoittavia, eikä mitään ja välillä oloni todella käy niin levottomaksi, että ainut mihin tukeudun on netflix ja olut - josta seuraa vain pahaa mieltä ja morkkista.
Yksikään päivä ei suju ilman jotain pakkomaista oiretta; pientä ahdistusta, joka paisuu suureksi, pientä juomista, joka paisuu känniksi - ei edes tarpeeksi pärjätä. En tiedä mitä teen. Olen niin riippuvainen näihin kaikkiin... päihteisiin. Siinä samalla olen kuitenkin hukannut mieleni ajatella kirkkaasti ja nauttia asioista ilman sitä jotain pientä, edes tupakkaa.
Tarve laihtua on kova. Ainut, mikä inhottaa alkoholissa ja pilvessä, niin ne vie syömisen tuskan pois, jollen silloin tulee helpommin syötyä. Toisaalta ei. Tavallaan unohdan sen ruoan juomisen yhteydessä, sekä pilven, mutta kotiin tullessani syön ja olen niin väsynyt, etten jaksa oksentaa.
Vitut. Välillä olen liian väsynyt, että jaksaisin edes nukkua.
Psykologi mainitsi sanan hypomanian, ja googletin asiaa. Kaikki siinä käy täydellisesti minuun, toisaalta se on osittain aina ollut persoonallisuuteni piirre. Viikon päästä on lääkäri, jossa saan ehkä vihdoin lääkitykseni kuntoon. Mulla ei oo ollut mitään rauhoittavia, eikä mitään ja välillä oloni todella käy niin levottomaksi, että ainut mihin tukeudun on netflix ja olut - josta seuraa vain pahaa mieltä ja morkkista.
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Our endless numbered days
Yritä nyt keksiä hyvä tekstin aloitus - nääh en jaksa.
Maanantaina oltiin kaverin luona juomassa. Ei mitään rynnäkköhumalia, mutta ilta venyi myöhään. Kolmen aikaan tulin kotiin, enkä oikeen tiedä mikä laukaisi sen, että otin lenkkarit, koiran ja juoksin metsään. Mahdollisesti, laukaiseva tekijä oli ahdistus, tai tarve saavuttaa riittävä määrä askelia päivälle. Niin minä juoksin pitkin metsätietä - humalassa, kuin mikäkin.
Oli hyvin lähellä, etten jäänyt sille tielle nukkumaan. Jossain kohti kalorihirviö iski päähäni ja yritin oksentaa... eihän sieltä tietenkään enää mitää tullut, kun edellisestä ryypystäkin oli jo tunteja. Seuraavana aamuna nenäni oli veressä.
Seuraava päivä meni sängyssä maaten. Ei, ei krapulan takia. Ehkä väsymyksen...? Mahdollisesti. Eniten minua kalvasi kuitenkin tunne, etten ole mitään, enkä ansaitse ketään. Inhosin itseäni, kun en jaksanut nousta ylös. Aiheutin turhan huolen (Jälleen kerran) vanhemmilleni. En päässyt lenkille, enkä tehnyt muutenkaan mitään muuta, kuin nukuin ja ahmin jälleen illalla. (Oksensin, oksensin, oksensin)
Olen hankkinut sellaisen apin, joka laskee askeleeni, johon voit laittaa päivän ruoat jne. Se on ollut todella motivoiva. Tänäänkin juoksin 5km lenkin, mikä minun tapauksessani on aika paljon, koska en ole pahemmin urheilua harrastanut lähiaikoina. Nyt olen jälleen helvetin motivoitunut laihtumaan ja nautin tästä tunteesta. Ainut vain, että kun en voi syödä juon alkoholia, mikä pilaa aivan liikaa asioita elämässäni.
Nytkin avasin korkin... enkä tiedä jälleen kerran mitä teen tällä illalla. Minulle iskee hirveä turhautumisen tunne, jollen pääse jonnekin tekemään jotain. Pilvi olisi tilanteessani helvetin hyvä ratkaisu, koska se ei toisi kaloreita, mutta saisi pääni pyörälle.
Olisi tosi kiva kuulla teistä rakkaat lukijat. <3 Jättäkää ihmeessä omia ajatuksia, tai mitä tahansa, jos siltä tuntuu.
Maanantaina oltiin kaverin luona juomassa. Ei mitään rynnäkköhumalia, mutta ilta venyi myöhään. Kolmen aikaan tulin kotiin, enkä oikeen tiedä mikä laukaisi sen, että otin lenkkarit, koiran ja juoksin metsään. Mahdollisesti, laukaiseva tekijä oli ahdistus, tai tarve saavuttaa riittävä määrä askelia päivälle. Niin minä juoksin pitkin metsätietä - humalassa, kuin mikäkin.
Oli hyvin lähellä, etten jäänyt sille tielle nukkumaan. Jossain kohti kalorihirviö iski päähäni ja yritin oksentaa... eihän sieltä tietenkään enää mitää tullut, kun edellisestä ryypystäkin oli jo tunteja. Seuraavana aamuna nenäni oli veressä.
Seuraava päivä meni sängyssä maaten. Ei, ei krapulan takia. Ehkä väsymyksen...? Mahdollisesti. Eniten minua kalvasi kuitenkin tunne, etten ole mitään, enkä ansaitse ketään. Inhosin itseäni, kun en jaksanut nousta ylös. Aiheutin turhan huolen (Jälleen kerran) vanhemmilleni. En päässyt lenkille, enkä tehnyt muutenkaan mitään muuta, kuin nukuin ja ahmin jälleen illalla. (Oksensin, oksensin, oksensin)
Olen hankkinut sellaisen apin, joka laskee askeleeni, johon voit laittaa päivän ruoat jne. Se on ollut todella motivoiva. Tänäänkin juoksin 5km lenkin, mikä minun tapauksessani on aika paljon, koska en ole pahemmin urheilua harrastanut lähiaikoina. Nyt olen jälleen helvetin motivoitunut laihtumaan ja nautin tästä tunteesta. Ainut vain, että kun en voi syödä juon alkoholia, mikä pilaa aivan liikaa asioita elämässäni.
Nytkin avasin korkin... enkä tiedä jälleen kerran mitä teen tällä illalla. Minulle iskee hirveä turhautumisen tunne, jollen pääse jonnekin tekemään jotain. Pilvi olisi tilanteessani helvetin hyvä ratkaisu, koska se ei toisi kaloreita, mutta saisi pääni pyörälle.
Olisi tosi kiva kuulla teistä rakkaat lukijat. <3 Jättäkää ihmeessä omia ajatuksia, tai mitä tahansa, jos siltä tuntuu.
sunnuntai 14. toukokuuta 2017
Nuku hyvin
Tänään isäni veljen tuhkat levitettiin matkalle kohti ikuisuutta. Hänet vietiin meiltä liian aikaisin, aivan liian nuorena. Hän ei tule näkemään lapsensa valmistujaisia, eikä sitä kuinka hänen lapsensa varttuvat vanhemmaksi. Hän ei pääse enää viettämään iloisia kesäiltoja, eikä lähtemään metsälle isäni kanssa.
"Hänen isä näytti niin hauraalle levittäessään lapsensa tuhkia" - kenenkään vanhemman ei tulisi kokea sitä. Ikinä.
En osaa ajatella asiaa, en lähes edes itkeä. Minua kalvaa hirveä yksinäisyys ja onttous.
Nuku hyvin rakas setäni. Kyllä me tullaan sua vielä moikkaamaan.
"Hänen isä näytti niin hauraalle levittäessään lapsensa tuhkia" - kenenkään vanhemman ei tulisi kokea sitä. Ikinä.
En osaa ajatella asiaa, en lähes edes itkeä. Minua kalvaa hirveä yksinäisyys ja onttous.
Nuku hyvin rakas setäni. Kyllä me tullaan sua vielä moikkaamaan.
perjantai 12. toukokuuta 2017
PieniISO tyttö
Eilinen, voi eilinen. Pilveä ja järkyttävää ruokatranssia. Ruokaa enemmän kuin pitkään aikaan ja tuska oksentaa. Tuska laittaa hana päälle, ettei Poika kuule, ja youtube-videot täysille. En ajatellut - en edes tunnistanut itseäni - minun oli PAKKO syödä. Pakko. Aivan kuin henkeni riippuisi asiasta, aivan kuin kuolisin, jollen tyhjentäisi popcorn-pussia 5minuuttiin. Järkeville ajatuksille ei ollut tilaa.
Tänään olen juonut kahvia ja yhden kaljan. Vatsaani kivisti niin paljon, että kävin ostamassa Skyrin. Toivon, etten söisi tänää enempää, tiedän, että tulen saamaan alkoholista jo tuplasti tarvitsemani kalorimäärät.
Ilta pelottaa. Pelottaa nähdä ihmiset, jotka joskus tunsin. Pelottaa, miten tulen käyttäytymään. Pystynkö olemaan fiksusti? Pystynkö olemaan juomatta tuplasti liikaa? En haluaisi jälleen nolata itseäni kaikkien edessä. Pystynkö hallitsemaan lihalliset haluni? En voi satuttaa Poikaa, en jälleen.
Mieleni tekee tupakkaa. Tämä junamatka kotiin puuduttaa. Turruttaa aivot ja selkärankani. Saa mieleni huutamaan ja käteni nykimään. En pysty rauhoittua, enkä keskittyä yhteen asiaan. Aivoni pyörivät liian lujalla teholla, aivan kuin ne yrittäisivät ratkaista vaikeinta matikan tehtävää. Turhaudun tähän tunteeseen.
Ihmiset junassa tulevat liian lähelle omaa tilaani. Pelkään jalkojeni osuvan toisiin, aivan kuin muut ihmiset voisivat polttaa ihoni.
Haluan jotain. Haluan jotain niin paljon. En tiedä - ehkä jotain kiksejä, mutta mistä? Olen jo kokeillut alkoholin kaikki hyvät ja huonot puolet. Pilvi ei juuri tuo minulle vaikutusta, ei ainakaan mitään mistä nauttisin. Tupakka on vain yksi pahe muiden joukosta. Mitä seuraavaksi?
Kävin eilen lenkillä. Juoksin vain vaivaiset 2,6km, mutta silti oksennus oli virrata läpi kehoni, kun järkevä puoli minussa käski pysähtymään. Välillä vihaan tätä "viisasta" puoltani niin paljon. Viisaalla puolella on omatunto ja järki - tarve ajatella asioiden jälkiseuraukset. (Tarve ajatella.)
Välillä haluaisin kadota. Kadota muulta maailmalta - kadota itseltäni. Tiedän, etten ole niin itsekäs, että voisin jättää vain kaiken, mutta silti leikin tällä ajatuksella luvattoman paljon.
Luulen hallitsevani tämän pelin, olevani tarpeeksi vahva taistelemaan kaikkea vastaan, mutta en minä ole. Olen vain pieni(ISO) tyttö.
keskiviikko 10. toukokuuta 2017
Väärä kuva
Näen kauniin tytön kaupassa; tytön jolla on kultaa hohtavat terveet pitkät hiukset, tytön jolla on treenattu vartalo ja kyykätyt pakarat. Tuo tyttö hymyilee aitoa hymyä, nauraa aitoa naurua ja nauttii ihmisten kanssa olemisesta. Tuolla tytöllä on suunnitelmia elämässä - tulevaisuus.
Vilkaisen itseäni likaisen puhelimeni näytöstä. Tyttö tuossa puhelimessa näyttää suttuiselle, jotenkin ontolle. Hän on yrittänyt peittää virheensä paksun meikin alle, mutta tummat ja väsyneet silmät paljastavat hänet. Hiukset ovat likaiset ja roikkuvat elottomina hänen olkapäillään. Takin reunassa on jotain epämääräistä - luultavasti oksennusta edelliseltä viikonlopulta, jolloin hän jälleen hankki itsensä lähes tiedottomaan tilaan.
Kuljen väsyneenä kaljahyllyä kohti ja kaappaan puolikkaan pirkan olutkontin kantooni. Ähisen tuskastuneena kassalleni päästessäni, kun yritän löytää laukkuni pohjalta ikivanhaa lompakkoani.
-"Yksi westin vihreä." Mumisen vaisusti katsomatta myyjää. Samalla ojennan hänelle henkkarini. Henkkareissa on tyttö, jolla on terveet hiukset ja elävät silmät. En tiedä miten olen onnistunut huijaamaan itsestäni sen näköisen.
Istun yksin tietokoneella ja katson neljättä tuntia netflixiä. En tosin jaksa panostaa katsomiseen erityisen paljoa. Avaan viidettä kaljaa ja puristelen ahdistuneesti vatsaani. Mieleni huutaa punaviiniä.
Ilta hiipii, talo ja koko kylä hiljenee autuaaseen uneen. Kaljat ovat loppumassa ja alan himota järjettömästi ruokaa. Hiivin keittiöön. Yksi leipä, toinen, kolmas - vähän suklaata, koko levy. Rata jatkuu, kunnes oloni on niin silmittömän huono, etten voi tehdä enää muuta kuin oksentaa. Hiivin ulos ovesta ja juoksen hammasharja kädessäni pimeyteen.
Haluaisin huutaa, mutta en pysty, en tunne mitään. Kyykistyn kuusen juurelle ja tungen hammasharjan väärän pään kurkkuuni. Nieluuni nousee oksettava mallaksen maku.
-"Helvetin kaljat..." Mumisen. En meinaa saada ruokaa ollenkaan ulos, kun vatsani on täynnä nestettä. Pahin virhe mitä voi tehdä, jos aikoo oksentaa, on se, että juo nestettä. Silloin neste tulee ensin ylös ja koko operaatiosta tulee entistä hirveämpi.
Vatsani kramppaa ja oloni on entistä huonompi. En saanut tarpeeksi ulos, enhän minä ikinä saa. Minusta tulee aina vain lihavampi ja lihavampi. Mieleni on sairaampi, kuin pitkään aikaan.
Sää on tuulinen. En tykkää tuulesta. Rakastan niitä öitä, kun kaikkialla on aivan hiljaista. Kun sytytän tupakan ja voin nähdä savun leijailevan hiljalleen taivaan tuliin, muodostaen kiehtovia kuvia. Silloin voin tuntea pientä rauhaa sisälläni. Silloin kun tunnen olevani ainut ihminen tässä maailmassa, missä kukaan ei vaadi minulta mitään. Tämä hetki kestää ehkä pari sekuntia ja aina yritän sinnitellä siinä kovasti kiinni. Ehkä sinnittelen liian lujaa, jolloin murskaan koko kauniin kuvan omien vaatimuksieni ja vääristymieni alle.
Nyt taivas on harmaa, en tiedä mitä se aikoo.
tiistai 25. huhtikuuta 2017
High Places
Ulkona on tummaa ja sataa lunta - ja minä kun luulin olevani lähellä kesää.
Liikaa pilveä liian usein. Mieluummin haluaisin olla alkoholisti, kuin nisti. Inhottaa, kun poika tuntuu innostuneen niistä vähän liikaakin. Toisaalta, ei pilvi minua sinänsä häiritse, mutta se saa vain oloni entistä enemmän lagiseksi, mielummin haluaisin olla pirteä. Myöskin porukka, jossa olen liikkunut Pojan kanssa koostu lähinnä eronneista 48-vuotiaista juopoista.
Olen niin loppu kaikkeen. En osaa aiheuttaa enää kuin kaaosta. En pysty puhumaan ihmisille ilman, että satuttaisin niitä. En ylipäätään osaa puhua ihmisille. En ole pitkään aikaan enää liikkunut kunnolla ystävieni kanssa ja puhunut heille. Oloni on yksinäinen.
Tulen hulluksi, kun en pääse urheilemaan. (Huom. olen liian laiska mennäkseni.) Nyt olen taas viikonlopun jälkeen päässyt johonkin kuriin ja pysynyt ruuan kanssa lähes rajoissa, toisaalta alkoholin tuomat kalorit taitavat mennä rajan yli, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut. Inhoan sitä, että olen tällainen "laiha läski", joka höllyy joka kulmasta uikkareissaan, mutta jota ei kuitenkaan kukaan kehtaa sanoa suoraan läskiksi, koska olen niin pieni luinen. Nykyään olen alkanut vihata jopa rintojani, ne ovat liian suuret ja liian roikkuvat - kaikki paidat näyttävät päältäni isoilta ja vatsani takia en pysty käyttää kireitä paitoja, koska niissä oloni on niin epämukava.
Tuntuu vain, että koko ajan vajoan lähemmäksi jotain hulluutta, mutta toisaalta pidän elämääni niin turtana, etten jaksa edes repäistä ja tehdä jotain kunnollista.
Liikaa pilveä liian usein. Mieluummin haluaisin olla alkoholisti, kuin nisti. Inhottaa, kun poika tuntuu innostuneen niistä vähän liikaakin. Toisaalta, ei pilvi minua sinänsä häiritse, mutta se saa vain oloni entistä enemmän lagiseksi, mielummin haluaisin olla pirteä. Myöskin porukka, jossa olen liikkunut Pojan kanssa koostu lähinnä eronneista 48-vuotiaista juopoista.
Olen niin loppu kaikkeen. En osaa aiheuttaa enää kuin kaaosta. En pysty puhumaan ihmisille ilman, että satuttaisin niitä. En ylipäätään osaa puhua ihmisille. En ole pitkään aikaan enää liikkunut kunnolla ystävieni kanssa ja puhunut heille. Oloni on yksinäinen.
Tulen hulluksi, kun en pääse urheilemaan. (Huom. olen liian laiska mennäkseni.) Nyt olen taas viikonlopun jälkeen päässyt johonkin kuriin ja pysynyt ruuan kanssa lähes rajoissa, toisaalta alkoholin tuomat kalorit taitavat mennä rajan yli, joten mitään laihtumista ei ole tapahtunut. Inhoan sitä, että olen tällainen "laiha läski", joka höllyy joka kulmasta uikkareissaan, mutta jota ei kuitenkaan kukaan kehtaa sanoa suoraan läskiksi, koska olen niin pieni luinen. Nykyään olen alkanut vihata jopa rintojani, ne ovat liian suuret ja liian roikkuvat - kaikki paidat näyttävät päältäni isoilta ja vatsani takia en pysty käyttää kireitä paitoja, koska niissä oloni on niin epämukava.
Tuntuu vain, että koko ajan vajoan lähemmäksi jotain hulluutta, mutta toisaalta pidän elämääni niin turtana, etten jaksa edes repäistä ja tehdä jotain kunnollista.
tiistai 11. huhtikuuta 2017
Something makes me hate everything
Oksennusten (AHMIMISTEN) määrä tänään - todella paljon liikaa - jo ennen klo 13.00.
Välillä tuntuu, että sydän yrittää räjähtää rinnasta irti - en saa kunnolla happea ja kädet tärisee kuin vieroitusoireisella.
Veitsi on jälleen hyväillyt ihoani, jonka haluaisin irrottaa. Haluan irrottaa tämän saastaisen vuoren, joka on kertynyt joka puolelle kehoani. Tämän läskin, joka kietoo vatsani ja reiteni. Tämän läskin, joka haluaa omistaa minut.
En tiedä miksen osaa enää kirjoittaa.. ainakaan sillä tavalla millä haluaisin osata. En tiedä haluaisinko kertoa vain kuvailua ympäristöstäni, vai oikeista päivän tapahtumista. Sen ainakin voin sanoa, että Venlafax aiheuttaa hirveitä vieroitusoireita. Haluaisin noista lääkkeistä eroon. Ne ei auta mitään. Ehkä ainakin tuntisin sitten kunnolla ja voisin tietää, että se olen minä joka tunnen, eikä lääkkeet.
Olen jälleen kerrat käyttänyt viimeiset päivät siihen, kun katon Skinsiä ties monennetta kertaa. Oletteko te katsonut sitä? Mun mielestä ainakin ihan paras. Ehdottomat suosikit Cassie ja Effy <3
Välillä tuntuu, että sydän yrittää räjähtää rinnasta irti - en saa kunnolla happea ja kädet tärisee kuin vieroitusoireisella.
Veitsi on jälleen hyväillyt ihoani, jonka haluaisin irrottaa. Haluan irrottaa tämän saastaisen vuoren, joka on kertynyt joka puolelle kehoani. Tämän läskin, joka kietoo vatsani ja reiteni. Tämän läskin, joka haluaa omistaa minut.
En tiedä miksen osaa enää kirjoittaa.. ainakaan sillä tavalla millä haluaisin osata. En tiedä haluaisinko kertoa vain kuvailua ympäristöstäni, vai oikeista päivän tapahtumista. Sen ainakin voin sanoa, että Venlafax aiheuttaa hirveitä vieroitusoireita. Haluaisin noista lääkkeistä eroon. Ne ei auta mitään. Ehkä ainakin tuntisin sitten kunnolla ja voisin tietää, että se olen minä joka tunnen, eikä lääkkeet.
Olen jälleen kerrat käyttänyt viimeiset päivät siihen, kun katon Skinsiä ties monennetta kertaa. Oletteko te katsonut sitä? Mun mielestä ainakin ihan paras. Ehdottomat suosikit Cassie ja Effy <3
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Pikakelausta
Katson, kuuntelen, puhun, selitän - istun paikallani ja tanssin. Juon, laulan, nauran... itken. Kaikki menee pikakelauksella eteenpäin. Miksen osaa pysähtyä?
Katsoa tätä maailmaa. Miksen osaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka osaisi katsoa sitä minun kanssani. Miksi tahallani kiusaan itseäni ja pakenen totuutta. Totuus on, että kaikki on jo mennyt, mutta en halua myöntää sitä. Yritän vain katsoa sormien läpi, enkä nähdä mitään.
Haluan... jotain enemmän. Jotain, mikä antaisi minulle - eikä veisi kaikkea.
Katsoa tätä maailmaa. Miksen osaa olla sellaisen ihmisen kanssa, joka osaisi katsoa sitä minun kanssani. Miksi tahallani kiusaan itseäni ja pakenen totuutta. Totuus on, että kaikki on jo mennyt, mutta en halua myöntää sitä. Yritän vain katsoa sormien läpi, enkä nähdä mitään.
Haluan... jotain enemmän. Jotain, mikä antaisi minulle - eikä veisi kaikkea.
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Tired AF
Kello on kaksi ja viskipullo on jo tyhjentynyt.
Eilen puhuin Pojan kanssa siitä kuinka vaikea minun on olla kaikkialla. En pysty olla rauhassa kotona, enkä enää Pojankaan luona. Vien liikaa hänen voimiaan mielialamuutoksillani. Vien liikaa omia voimiani yrittämällä aina miellyttää jotakin. Pää pointtihan on se, että minulla ei ole vielä mitään tietoa kuka olen, tai mitä haluan olla.
Kaikki ahdistaa. Yritän antaa päivien kulua päivä kerrallaan, mutta en tiedä kuinka hyvin onnistun siinä.
Netflix ja olut rauhoittaa. Poistaa turhia ajatuksia. Voin vain tuijottaa onttona jotain turhanpäiväistä höpöhöpö sarjaa - se tuntuu kivalle.
Olo on lihava ja flunssainen.
Eilen puhuin Pojan kanssa siitä kuinka vaikea minun on olla kaikkialla. En pysty olla rauhassa kotona, enkä enää Pojankaan luona. Vien liikaa hänen voimiaan mielialamuutoksillani. Vien liikaa omia voimiani yrittämällä aina miellyttää jotakin. Pää pointtihan on se, että minulla ei ole vielä mitään tietoa kuka olen, tai mitä haluan olla.
Kaikki ahdistaa. Yritän antaa päivien kulua päivä kerrallaan, mutta en tiedä kuinka hyvin onnistun siinä.
Netflix ja olut rauhoittaa. Poistaa turhia ajatuksia. Voin vain tuijottaa onttona jotain turhanpäiväistä höpöhöpö sarjaa - se tuntuu kivalle.
Olo on lihava ja flunssainen.
tiistai 28. maaliskuuta 2017
Captain Morgan
Tänään piti lähteä kotiin Pojan luota... Ahdistus istua junassa. Onneksi sain toisen kyydin huomiselle, ettei tarvitse siihen pirun junaan istua. (Ei siinä, ei mulla olisi ollut varaa sillä matkustaakaan.)
Ylihuomenna on vika päivä nykyisen psykologin kanssa. En keksi sanoja, jotka kuvailisi tätä tunnetta... Ehkä eniten pelottaa ja toisaalta helpottaa, mutta eniten ahdistaa tämä tunteiden sekasorto. Olen kuitenkin vuoden tavannut tätä henkilöä. Toisaalta olen jättänyt lähes huomaamattani monet asiat kertomatta, kuten viiltelyn ja syömisongelmat.
Olen viimeiset päivät elänyt täysin netflixin ja alkoholin maailmassa. Kaikki muu toiminta alkaa itkettää ja saa minut romahtamaan. Viiltelykin haluaisi olla liikaa läsnä.
Välillä on pakko tsempata, ettei Poika huomaa kuinka romuna oikeasti olen. En haluaisi mennä kotia, siellä ei ole enää turvallista.
Taidan myös olla jonkin sortinen krooninen varas, ainakin jos mietin edellisiä kännireissuja. Ei mitään vakavaa, eikä mitään mitä en myöntäisi puolen tunnin päästä, mutta jostain syystä tunnun aina ottavan jonkun toisen tupakkaa tai juomia, vaikka minulla olisi omiakin jäljellä. Ainakin saa helvetin hyvää draamaa aikaan. .. Helvetti kun inhoan itseäni.
Ylihuomenna on vika päivä nykyisen psykologin kanssa. En keksi sanoja, jotka kuvailisi tätä tunnetta... Ehkä eniten pelottaa ja toisaalta helpottaa, mutta eniten ahdistaa tämä tunteiden sekasorto. Olen kuitenkin vuoden tavannut tätä henkilöä. Toisaalta olen jättänyt lähes huomaamattani monet asiat kertomatta, kuten viiltelyn ja syömisongelmat.
Olen viimeiset päivät elänyt täysin netflixin ja alkoholin maailmassa. Kaikki muu toiminta alkaa itkettää ja saa minut romahtamaan. Viiltelykin haluaisi olla liikaa läsnä.
Välillä on pakko tsempata, ettei Poika huomaa kuinka romuna oikeasti olen. En haluaisi mennä kotia, siellä ei ole enää turvallista.
Taidan myös olla jonkin sortinen krooninen varas, ainakin jos mietin edellisiä kännireissuja. Ei mitään vakavaa, eikä mitään mitä en myöntäisi puolen tunnin päästä, mutta jostain syystä tunnun aina ottavan jonkun toisen tupakkaa tai juomia, vaikka minulla olisi omiakin jäljellä. Ainakin saa helvetin hyvää draamaa aikaan. .. Helvetti kun inhoan itseäni.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Rappio
Ulkona sataa vettä ja tulee. Pimeys kietoo kaikkea syleilyynsä pikkuhiljaa. Pieni lapsi kaatuu kuralätäkköön ja huutaa äitiään - harmi vain, ettei äiti kuule tätä.
Jonkinsortin alkoholiongelmako? Mahdollisesti, jos ottaa huomioon sen, etten pysty olla lähes päivääkään juomatta - paitsi jos olen niin pahassa krapulla, etten nouse edes sängystä.
En minä tiedä miksi läträän juomalla niin paljon... tai no... Tiedänhän minä; Haluan olla kuulematta huutoja päässäni, kieltää ongelmani ja olla syömättä. Tosin nyt Poikakin alkaa huomaamaan sen, että olen melko rappiolla. Hänen eilinen kommentinsa nauratti:" Näytät siltä, kuin olisit 10 oppilas koulussa, mutta silti olet oikea deeku." Heh.
Voisiko aina olla perjantai tai lauantai, silloin juominen olisi sosiaalisesti hyväksyttävää ja olisi muitakin jotka joisivat.
Kaikki päivän ruoka ahdistaa. Poika laittoi äsken, että tulee hesen kautta... HYI! En minä voi syödä sitä moskaruokaa oksentamatta. Silti en kehtaisi täällä oksentaa.
Voisipa mulla olla jo oma kämppä, niin ei olisi kukaan vahtimassa olan takana.
tiistai 21. maaliskuuta 2017
Paineita
Ahdistus, ulkonkö, Poika, perhe? Mistä näistä alkaisin.
Viiltelin, kun kirjoitin Baarissa viestin. Nyt olen menossa Pojan luo... tiedän hänen kommenttinsa "Mistä tuo tuli?" "Miksi teet noin" pahimassa tapauksessa "Miksi haet tuollaista huomiota?"
Aina silloin kun flippaan oikeen pahasti (eli oksennan kunnolla, päätän vetää juomaa kunnolla tai viiltelen) ... minua lähinnä naurattaa. Naurattaa tämä typerä sairaus. Naurattaa tämä typerä mieli. Miksi kukaan tekisi itselleen tällaista, mikä satuttaa sinua itseäsi ja vielä sen paskan lisäksi kaikkia muita.
Mulla on vika psykologi-käynti tämän psygologin kanssa, jolle olen jutellut viimeisen vuoden. Mua pelottaa ja ahdistaa. En ole osannut kertoa hänelle edes viiltelystäni ja hädin tuskin oksentelusta tai muista näistä jutuista. (Lähinnä siksi, etten halua mihinkään tarkkailuun.) Mutta silti tuntuu, että olen kertonut tälle henkilölle niin paljon itsestäni. Tuntuu pahalle vain lähteä ja ajatella, etten välttämättä tule koskaan enää näkemään häntä.
Minulla on lähete lähemmäksi kotipaikkaani, koska lähinnä matkojen takia minun oli vaihdettava psygologia. En tosin tiedä miten tämä homma tulee tästä eteenpäin toimimaan. Mua pelottaa. Olen niin hämilläni kaikesta. Puran hirveästi pahaa oloani Poikaan, eikä hän ansaitse sitä. En tiedä ansaitsenko minäkään kaikkia niitä syytöksiä mitä kaadan itseni päälle.
Nyt minulla on vihdoin taas 3kk jälkeen oma kone millä kirjoittaa. Ennen tätä olen lähinnä kirjoittanut puhelimella, joten teksti on ollut melko tökkivää. (enkä kyllä lupaa parannusta vieläkään :D) Olen kuitenkin todella iloinen huomatessani, että seuraajamääräni on kasvanut. Toivoisinkin teiltä rohkeaa osallistumista, ja olisi kiva, että ehdottaisitte aiheita ja kysyisitte kysymyksiä.
Toivottavasti teillä ihanilla menee paremmin. T: Kida <3
Viiltelin, kun kirjoitin Baarissa viestin. Nyt olen menossa Pojan luo... tiedän hänen kommenttinsa "Mistä tuo tuli?" "Miksi teet noin" pahimassa tapauksessa "Miksi haet tuollaista huomiota?"
Aina silloin kun flippaan oikeen pahasti (eli oksennan kunnolla, päätän vetää juomaa kunnolla tai viiltelen) ... minua lähinnä naurattaa. Naurattaa tämä typerä sairaus. Naurattaa tämä typerä mieli. Miksi kukaan tekisi itselleen tällaista, mikä satuttaa sinua itseäsi ja vielä sen paskan lisäksi kaikkia muita.
Mulla on vika psykologi-käynti tämän psygologin kanssa, jolle olen jutellut viimeisen vuoden. Mua pelottaa ja ahdistaa. En ole osannut kertoa hänelle edes viiltelystäni ja hädin tuskin oksentelusta tai muista näistä jutuista. (Lähinnä siksi, etten halua mihinkään tarkkailuun.) Mutta silti tuntuu, että olen kertonut tälle henkilölle niin paljon itsestäni. Tuntuu pahalle vain lähteä ja ajatella, etten välttämättä tule koskaan enää näkemään häntä.
Minulla on lähete lähemmäksi kotipaikkaani, koska lähinnä matkojen takia minun oli vaihdettava psygologia. En tosin tiedä miten tämä homma tulee tästä eteenpäin toimimaan. Mua pelottaa. Olen niin hämilläni kaikesta. Puran hirveästi pahaa oloani Poikaan, eikä hän ansaitse sitä. En tiedä ansaitsenko minäkään kaikkia niitä syytöksiä mitä kaadan itseni päälle.
Nyt minulla on vihdoin taas 3kk jälkeen oma kone millä kirjoittaa. Ennen tätä olen lähinnä kirjoittanut puhelimella, joten teksti on ollut melko tökkivää. (enkä kyllä lupaa parannusta vieläkään :D) Olen kuitenkin todella iloinen huomatessani, että seuraajamääräni on kasvanut. Toivoisinkin teiltä rohkeaa osallistumista, ja olisi kiva, että ehdottaisitte aiheita ja kysyisitte kysymyksiä.
Toivottavasti teillä ihanilla menee paremmin. T: Kida <3
lauantai 18. maaliskuuta 2017
Baarissa
Järkyttävä nesteputkipäällä (eli alkoholi ja satunnaista purtavaa) nyt taas vanhempien luona ja oksentamista sekä ahmintaa. Ärsyttää kun nenästä tulee verta kun oksentaa.
Voisinko laihtua.
Tänään olin baarissa ja söin niin saatanasti kun tulin himaan. Sen takia en voi nukkua enkä kyllä kirjoittaakaan järkevästi.
Voisinko laihtua.
Tänään olin baarissa ja söin niin saatanasti kun tulin himaan. Sen takia en voi nukkua enkä kyllä kirjoittaakaan järkevästi.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Höpöhöpö
3 päivää kestänyt reipas oksenteluputki päällä. Kaikki sisälle jäävä inhottaa ja oksettaa. Vaikea saada tarpeeksi vettä, kun suurin osa nesteestäkin on melkein kahvia tai tulee ulos.
Huomenna on lääkäri ja ravintoterapeutti. Eipä mulla oikeastaan oo mitään sanottavaa kummallekaan.
Muuten mieliala on ollut ihan ok kai, mutta heti Pojan lähdettyä alkoi tämä pakonomainen säälittävä yritys laihtua. Ihan kun se parilla puklulla ne kilot lähtisi, kun kumminkin saan parissa päivässä kerättyä ne ahmimalla takaisin. Rakastan niin paljon tätä helvetin kierrettä..
Huomenna pitäisi myös käydä opolla ja hakea kouluun. Pitäisi myös kirjoittaa eroamispaperit lukiolle.
Huomenna on lääkäri ja ravintoterapeutti. Eipä mulla oikeastaan oo mitään sanottavaa kummallekaan.
Muuten mieliala on ollut ihan ok kai, mutta heti Pojan lähdettyä alkoi tämä pakonomainen säälittävä yritys laihtua. Ihan kun se parilla puklulla ne kilot lähtisi, kun kumminkin saan parissa päivässä kerättyä ne ahmimalla takaisin. Rakastan niin paljon tätä helvetin kierrettä..
Huomenna pitäisi myös käydä opolla ja hakea kouluun. Pitäisi myös kirjoittaa eroamispaperit lukiolle.
torstai 23. helmikuuta 2017
Sotku
Ehkä kaikkein paskimmalle tuntuu, kun osaan myöntää omat virheeni. Osaan samaistua muihin ja kertoa tehneeni väärin. Osaan psykologisoida itseäni ja mahdollisesti kertoa kaikki vastaukset. Tiedän kysyessäni jo mikä oikea vastaus olisi - mutta kysyn silti. Pahimmalle tässä kaikessa tuntuu se, etten osaa muuttua, en osaa selittää kaikkia tekoja itselleni ja silti teen ne.
Tänään tajusin, että elin yhden päivän jälleen ja kiitin itseäni..se tuntui niin väärältä. Ei minulla tämän maailman keskellä pitäisi olla oikeutta olla kiitollinen siitä, että itse pystyn elämään yhden päivän. Muilla on täysin työ oikeissa ongelmissa ja minä olen niin täynnä omia turhiani... olen naurettava ihmispaska.
+ olen lihonut -
Olen viillellytkin lisää, säälittäviä naarmuja joita ei edes pitäisi laskea. Poika laskee. Hän ei halua, että kaunista ihoani sotketaan rumilla jäljillä ja minä en tee mitään muuta kuin sotkemassa hänen elämäänsä.
Mun matka täällä epämääräisyyksien keskellä ei ole vielä ohi. Niin pelottavaa kuin se onkin mä olen niin helvetin itsekäs, että mä en ole vielä valmis parantumaan. Mä en tiedä miksi.
Tänään tajusin, että elin yhden päivän jälleen ja kiitin itseäni..se tuntui niin väärältä. Ei minulla tämän maailman keskellä pitäisi olla oikeutta olla kiitollinen siitä, että itse pystyn elämään yhden päivän. Muilla on täysin työ oikeissa ongelmissa ja minä olen niin täynnä omia turhiani... olen naurettava ihmispaska.
+ olen lihonut -
Olen viillellytkin lisää, säälittäviä naarmuja joita ei edes pitäisi laskea. Poika laskee. Hän ei halua, että kaunista ihoani sotketaan rumilla jäljillä ja minä en tee mitään muuta kuin sotkemassa hänen elämäänsä.
Mun matka täällä epämääräisyyksien keskellä ei ole vielä ohi. Niin pelottavaa kuin se onkin mä olen niin helvetin itsekäs, että mä en ole vielä valmis parantumaan. Mä en tiedä miksi.
maanantai 20. helmikuuta 2017
Turvaa luovat kulissit
Pakko laihtua oon niin läskiläskiläski. Oksetan itseäni. (Tosin muidenkin tekemieni juttujen takia.)
Elämä on ollut outoa - olen joutunut nöyrtymään sen edessä ja nyt pitäisi pysyä nöyränä. Pitää kasata kulissit takaisin pystyyn. Pitää ottaa suunta, jonka haluan ja taistella pysyäsieni siinä. Haluan olla taas laiha ja kaunis... Ja haluaisin saada itseni takaisin.
Elämä on ollut outoa - olen joutunut nöyrtymään sen edessä ja nyt pitäisi pysyä nöyränä. Pitää kasata kulissit takaisin pystyyn. Pitää ottaa suunta, jonka haluan ja taistella pysyäsieni siinä. Haluan olla taas laiha ja kaunis... Ja haluaisin saada itseni takaisin.
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Criminals
Tällä hetkellä musta tuntuu jotenkin edes naurettavalle ajatella, että mulla olisi joku masennus. Mitä jos olenkin vaan laiska ja itsekeskeinen? Laiskalle ja itsekeskeiselle musta tuntuu ja jotenkin oon niin turtunut siihen ajatukseen et "en mä vaan voi tehdä mitään. Mä vaan olen tällanen" - mut olenko mä? Voisinko mä auttaa itseäni? En tiedä...
Pari viikkoa on taas mennyt sumussa. Olen ollut kaukainen ja hiljainen. Toivoin saavani tämän sumun päälleni, mutta olen huomannut, että tulen vain pilaamaan parisuhteelle.
Tänään tulin kotiin. Sumu katosi. Aistini jännittyivät äärimmilleen. Äiti sai oloni tuntumaan niin huonolle, kun en ollut laittanut rehtorille viestiä, vaikka tämä oli pyytänyt. Kärsin nykyään hirveästä viestien kirjoitus pelosta.
Tänään olen juonut kahvia, syönyt ja oksentanut, syönyt ja oksentanut, sekä juonut kaksi kaljaa, jotta saisin nälän pidettyä poissa. Tiedän, että kaljassa on kaloreita, mutta se ei turvota, eikä tuota niin paljon kaloreita kun oikea ruoka. Ulkomaailma tietenkin reagoi kaljotteluuni syyttelemällä puoliläpällä juopoksi tai huolestumalla siitä, että en käsittele oikeita ongelmiani vaan hukutan ne alkoholiin. - ehkä he ovat oikeassa, luultavasti olevat, mutta mitä väliä.
Tänään olisin halunnut viillellä tai tehdä jotain vauhkoa, mutta jokin outo ja typerä puoli sai minut pidettyä aisoissa. En minä halua olla aisoissa, haluan vain olla vahvempi ja saada kansikuvani kuntoon. (Tai ehkä haluan olla kunnossa en vain tiedä mitä se on)
Pari viikkoa on taas mennyt sumussa. Olen ollut kaukainen ja hiljainen. Toivoin saavani tämän sumun päälleni, mutta olen huomannut, että tulen vain pilaamaan parisuhteelle.
Tänään tulin kotiin. Sumu katosi. Aistini jännittyivät äärimmilleen. Äiti sai oloni tuntumaan niin huonolle, kun en ollut laittanut rehtorille viestiä, vaikka tämä oli pyytänyt. Kärsin nykyään hirveästä viestien kirjoitus pelosta.
Tänään olen juonut kahvia, syönyt ja oksentanut, syönyt ja oksentanut, sekä juonut kaksi kaljaa, jotta saisin nälän pidettyä poissa. Tiedän, että kaljassa on kaloreita, mutta se ei turvota, eikä tuota niin paljon kaloreita kun oikea ruoka. Ulkomaailma tietenkin reagoi kaljotteluuni syyttelemällä puoliläpällä juopoksi tai huolestumalla siitä, että en käsittele oikeita ongelmiani vaan hukutan ne alkoholiin. - ehkä he ovat oikeassa, luultavasti olevat, mutta mitä väliä.
Tänään olisin halunnut viillellä tai tehdä jotain vauhkoa, mutta jokin outo ja typerä puoli sai minut pidettyä aisoissa. En minä halua olla aisoissa, haluan vain olla vahvempi ja saada kansikuvani kuntoon. (Tai ehkä haluan olla kunnossa en vain tiedä mitä se on)
maanantai 30. tammikuuta 2017
Wannebe
En oo taaskaan käynyt koulussa. Ahdistaa lähes jatkuvasti, enkä jaksa hoitaa mitään asioitani. Muut ihmiset suunnittelevat penkkareita ja mä syrjäydyn. Oon niin rikki, etten haluaisi olla kenenkään tärkeiden ihmisten kanssa, koska en haluaisi heidän kärsiä minun vuoksi.
Ruoka ahdistaa, mutta sisko sanoi, että näytän laihemmalta, joten yksi plussa.
Pahinta on, kun ei voi tietää milloin tää olo loppuu. Poika pelkää, että oloni jatkaa pakenemista ja teen jotain itselleni - niin minäkin pelkää. Tekisi mieli viillellä, mutten kehtaa.
Alkoholin juominen on lähtenyt ihan käsistä, tai oikeastaan siitä on tullut jokapäiväistä tissuttelua. Vitutta, kun ei ole rahaa.
Pelkään, että jos haen taas sairaslomaa koulu kieltää minua lähtemästä penkkaristeilylle, vaikka - niin tyhmää kun se onkin - se on ainut syy miksi olen jaksanut kitkuttaa lukion kanssa näin pitkää. Nyt tosin edes se ei saa minua iloitsemaan. En osaa odottaa mitään, enkä nauttia mistään.
Haluaisin ehkä töihin, jotta saisin rahaa, mutta en tiedä jaksaisinko käydä siellä, enkä edes osaa hakea töitä. Aina kun alan täyttää työhakemusta ahdistun kaikista niistä kysymyksistä. Olen vain säälittävä valittaja. Aamulla heräsin siihen, kun pää huutaa "paska mitätön ihminen". Miten musta tuli tällainen?
En osaa nukkua enää ja inhoan unilääkkeiden ottamista, vaikka jossain kohti napsin niitä älyttömästi vain, ettei tarvitsi olla hereillä.
perjantai 27. tammikuuta 2017
kuolema
Sukulainen kuoli.. tärkeä. Ainakin voin laihtua, jossai kohti en ole läski. Sattuu nii paljon, tuntuu kuin sisälmykset ois ontot. Olen kiitollinen teistä seuraajista.
tiistai 24. tammikuuta 2017
Ahdistus
Huomenna pitäisi herätä hyvissä ajoin ja mennä ihmisten ilmoille ilman meikkiä. Ahdistaa sovittu tapaaminen ja pelkään etten kelpaa. Haluaisin viileillä.. En jaksa nukkua, pyörin ympäri sänkyä ja selaan nettiä.
Muistutus itselleni: Älä sovi tapaamisia aamulle tai ainakaan ennen maaliskuuta
Väsyttää tää kaikki paska. Uusi vuosi = sama minä ja mahdollisesti vielä huonommassa kunnossa. Ainakin olen alkanut taas pikkuhiljaa laihtua, vaikka aloinkin tehdä sitä melkein huomaamattani. Illan ahminta on hyvä korvata muutamalla kaljalla.
Muistutus itselleni: Älä sovi tapaamisia aamulle tai ainakaan ennen maaliskuuta
Väsyttää tää kaikki paska. Uusi vuosi = sama minä ja mahdollisesti vielä huonommassa kunnossa. Ainakin olen alkanut taas pikkuhiljaa laihtua, vaikka aloinkin tehdä sitä melkein huomaamattani. Illan ahminta on hyvä korvata muutamalla kaljalla.
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Väsymys jatkuu
Mä en vaan tajua miten voi olla henkisesti näin väsynyt. Oon ihan varma että tulen pilaamaan suhteeni Poikaan on tyhmyyteni ja masennuksen vuoksi - ja mitä vittua mulle sitten jää? Terä.
Eilen katselin myöhään yöllä lumihiutaleita, jotka piiskaantuivat naamaani. Annoin kylmyyden raastaa ihoani ja hiutaleiden sulaa hiuksiini. Tuo tunne vie äänet pois ja on hetki hiljaista. Hetki kun tupakan savu tanssii ilmassa ja muu maailma nukkuu, silloin tunnen olevani. Sitten se hetki loppuu. Maailma ja äänet palaavat tuhoamaan kaiken minussa, enkä minä pian ole kuin tyttö, joka ei osaa elää. Eikä kukaan rakastasta säälissä vellovaa.
Keskiviikkona joudun käymään ihmisten ilmoilla ja jo valmiiksi ahdistaa ja hävettää, kun ihmiset tulee näkemään viiltelyjälkeni.
Eilen katselin myöhään yöllä lumihiutaleita, jotka piiskaantuivat naamaani. Annoin kylmyyden raastaa ihoani ja hiutaleiden sulaa hiuksiini. Tuo tunne vie äänet pois ja on hetki hiljaista. Hetki kun tupakan savu tanssii ilmassa ja muu maailma nukkuu, silloin tunnen olevani. Sitten se hetki loppuu. Maailma ja äänet palaavat tuhoamaan kaiken minussa, enkä minä pian ole kuin tyttö, joka ei osaa elää. Eikä kukaan rakastasta säälissä vellovaa.
Keskiviikkona joudun käymään ihmisten ilmoilla ja jo valmiiksi ahdistaa ja hävettää, kun ihmiset tulee näkemään viiltelyjälkeni.
perjantai 20. tammikuuta 2017
väsynyt
Päivät valuu ohi ja tappelut pojan kanssa tiivistyy. En pärjää lukiossa en tule jaksamaan kirjoituksia läpi - ja silti mukamas yritän.
Rakastan äiti sinua niin paljon, ettet edes ymmärrä sitä. Siskot ja isä olen niin onnellinen kun minulla on teidät. Tiedän, että rakastatte minua!
En vain tiedä kuinka kauan itse tulen kestämään. Olen jo valmis luovuttamaan. Olen niin pahoillani, mutta haluan luovuttaa.
Tällä elämällä olisi tarjottavaa, mutta en vain ole varma jaksanko katsoa, että mitä.
En haluaisi luovuttaa rakkaiteni vuoksi ja tiedän, että tulen repimään osan sielun pirstaleiksi, mutta olen vain niin väsynyt...
En tiedä edes mitä kirjoitan, haluaisin vain sanoa hyvää yötä ja silti en ole valmis.
Rakastan äiti sinua niin paljon, ettet edes ymmärrä sitä. Siskot ja isä olen niin onnellinen kun minulla on teidät. Tiedän, että rakastatte minua!
En vain tiedä kuinka kauan itse tulen kestämään. Olen jo valmis luovuttamaan. Olen niin pahoillani, mutta haluan luovuttaa.
Tällä elämällä olisi tarjottavaa, mutta en vain ole varma jaksanko katsoa, että mitä.
En haluaisi luovuttaa rakkaiteni vuoksi ja tiedän, että tulen repimään osan sielun pirstaleiksi, mutta olen vain niin väsynyt...
En tiedä edes mitä kirjoitan, haluaisin vain sanoa hyvää yötä ja silti en ole valmis.
tiistai 17. tammikuuta 2017
koulu = ahdistus
Koulu = ahdistus. Viimeviikolla oli psykologi - sovittiin parin viikon päähän uusi tapaaminen hänen kanssaan sekä toinen ravintoterapeutille. (Jo ehkä aikakin)
Heti kun poika lähtee elämä muuttuu malliin ahmin - oksennus - ahmi - oksennus - juo kalja ja vihaa itseäsi.
Olen lihonut ja peilikuvani vihaa minua. Pakko laihtua, mutta motivaationi liikkua on olematonta - säälittävää eikö totta. Joten oksentaminen on ainoa keino, jolla saan edes jollain tavalla hallinnan tuntemusta.
Aina välillä todella uskon parantuneeni tai ainakin toivon sitä niin kovasti ja sitten tulee hetki kun vajoan taas varjoihini ja ruokin niitä. Tässä sairaassa maailmassa on niin paljon helpompaa elää. Voin tehdä mitä vaan ja nauraa, että en se minä ole vaan ne saatanan möröt... hah. Minä se olen.
Äsken sain ahdistuskohtauksen ja tartuin saaliin ja... viilsin. En ole viiltänyt moneen vuoteen. Nyt haluaisin viiltää lisää ja samalla pää huutaa, että mitä vittua menit juuri tekemään.
Heti kun poika lähtee elämä muuttuu malliin ahmin - oksennus - ahmi - oksennus - juo kalja ja vihaa itseäsi.
Olen lihonut ja peilikuvani vihaa minua. Pakko laihtua, mutta motivaationi liikkua on olematonta - säälittävää eikö totta. Joten oksentaminen on ainoa keino, jolla saan edes jollain tavalla hallinnan tuntemusta.
Aina välillä todella uskon parantuneeni tai ainakin toivon sitä niin kovasti ja sitten tulee hetki kun vajoan taas varjoihini ja ruokin niitä. Tässä sairaassa maailmassa on niin paljon helpompaa elää. Voin tehdä mitä vaan ja nauraa, että en se minä ole vaan ne saatanan möröt... hah. Minä se olen.
Äsken sain ahdistuskohtauksen ja tartuin saaliin ja... viilsin. En ole viiltänyt moneen vuoteen. Nyt haluaisin viiltää lisää ja samalla pää huutaa, että mitä vittua menit juuri tekemään.
tiistai 3. tammikuuta 2017
i've got the power
Olin viikon ilman tupakkaa; tänään maalasin naaman mustaksi ja kävin ostamassa röökiaskin.
Istun junassa ja näytän angstiselle pikkuteinille.
Haluaisin päihteitä ja jotain sekopäistä meininkiä, vaikka tammikuun piti ollakin niin kliseisesti "tipaton" - vitut.
Olo on outo. Tuijotan ja nauran oudoille asioille. Välillä kun mietin kuolemaa alan vain nauraa sairaalla tavalla. Ihmiset kysyy mille nauran - mitä niille siihen voi vastata. "Ai moi mietin vaan, että miltä tuntuisi vetää yliannostus nappeja tai viiltää ranteet auki". Heh.
Oon taas niin kyllästynyt elämääni. Hetken tuntui et ehkä kaikki alkaa taas skulaamaan normaalisti, mutta sitten synkät ja sairaat hirviöt valtaavat mieleni ja mä vaan annan mennä. Välillä on niin paljon kivempaa elämää mielikuvitusmaassani, harmi vain, että ulospäin se näkyy täydellisenä koomaamisena, sillä tosiasiassa en tee mitään.
Välillä mua huvittaa kaikki tää vastuu ja muu paska. (Koulu jne.) Haluisin valmistua koulusta joskus, mut minkä takia... En mä tiiä - itseni?
Istun junassa ja näytän angstiselle pikkuteinille.
Haluaisin päihteitä ja jotain sekopäistä meininkiä, vaikka tammikuun piti ollakin niin kliseisesti "tipaton" - vitut.
Olo on outo. Tuijotan ja nauran oudoille asioille. Välillä kun mietin kuolemaa alan vain nauraa sairaalla tavalla. Ihmiset kysyy mille nauran - mitä niille siihen voi vastata. "Ai moi mietin vaan, että miltä tuntuisi vetää yliannostus nappeja tai viiltää ranteet auki". Heh.
Oon taas niin kyllästynyt elämääni. Hetken tuntui et ehkä kaikki alkaa taas skulaamaan normaalisti, mutta sitten synkät ja sairaat hirviöt valtaavat mieleni ja mä vaan annan mennä. Välillä on niin paljon kivempaa elämää mielikuvitusmaassani, harmi vain, että ulospäin se näkyy täydellisenä koomaamisena, sillä tosiasiassa en tee mitään.
Välillä mua huvittaa kaikki tää vastuu ja muu paska. (Koulu jne.) Haluisin valmistua koulusta joskus, mut minkä takia... En mä tiiä - itseni?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)